Tylsän kirjan ylistys

Luen tylsää kirjaa. Olen lukenut sata sivua enkä innostu vieläkään. Sata sivua on yleensä se raja, jonka jälkeen viimeistään uppoutuu kirjaan. Sitten on näitä kirjoja, jotka tekee mieli jättää sen jälkeen kesken, koska lukeminen on ajan tuhlausta. Väärin. 

Minulla on uusi asenne. Luen väkisinkin kirjan loppuun. Kun lukee tylsiä, huonosti kirjoitettujakin kirjoja saa perspektiiviä. Tylsän kirjan jälkeen arvostaa hyvää kirjaa ihan uudella tavalla. Huonojen kirjojen jälkeen tietää, minkälainen kirjallisuus ei itseäni kiinnosta. Erilaisten kirjojen lukeminen voi innostaa aivan eri tyylin äärelle, sellaisen josta ei tiennyt pitävänsä. Sitä paitsi tylsä kirja voi vielä sadan sivun päästä muuttua kiinnostavaksi. 

Kaikelle taiteelle pitäisi antaa samanlaisia mahdollisuuksia. Kunpa saisi joskus aikaiseksi syventyä vaikka kantrimusiikkiin tai elokuviin - tyylilaji on ihan ja sama, koska en paljon filkkoja katsele.

Eräs kiinalainen kirjailija

Elämänsä aikana kuulee monta hienoa elämäntarinaa. Yksi tarina, jonka kohtasin, on kiinalaisen kirjailija Liao Yiwun. En ollut kuullut hänestä ennen kuin lähdin Berliiniin kirjallisuusfestivaalin toimistoon harjoitteluun. Siellä näin omin silmin, millaista kiinalaisen virkavallan kanssa asioiminen on. 

Liao Yiwu oli useampana vuonna kutsuttu vieraaksi festivaaleille, mutta joka kerta hänen lähtönsä Kiinasta evättiin. Hän oli suosittu runoilija, kunnes alkoi kirjoittaa poliittista proosaa. Hänet vangittiin, hän kirjoitti lisää ja nousi kansainväliseen maineeseen. Kuitenkin hän kamppaili pitkään kiinalaisen yheiskunnan rajoitusten kanssa. Häntä ei päästetty matkustamaan ja kirjallisuustapahtumat olivat lievästi harmissaan. 

Seurasin vierestä, kuinka usean epäonnistuneen yrityksen jälkeen Liao Yiwu vihdoin saatiin festivaaleille. Hänet oli edellisenä vuonna käännytetty lentokoneessa. Tällä kertaa jännitimme, käykö samoin. Mies saapui festivaaleille, ja seuraavana vuonna hän pakeni kävellen Kiinasta muuttaen Saksaan. En ensin ymmärtänyt, kuinka tärkeää työtä toimistossamme tehtiin kirjailijan matkaa varten. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän pääsi ulkomaille. Aiemmin talvella hän oli kirjoittanut kirjeen Angela Merkelille ahdingostaan. Ilmeisesti kirjeellä oli tehoa. Berliini kai vei hänenkin sydämensä, koska siellä hän oleskelee nykyäänkin.

Ja hänet on taas palkittu. Hän on voittanut arvostetun saksalaisen kirja-alan rauhanpalkinnon. Toivottavasti hän on onnellinen uudessa kotimaassaan. Olisi paikallaan lukea hänen tuotantoaan, mutta sitäpä ei taida suomeksi löytyä. Pitää siis tilata ulkomailta toisenkielisenä. 

Keneltä ostaisin käsityön

Tällä kertaa joku muu pisti sanansa parahultaisesti. Kehoitankin siirtymään tästä blogista hetimiten lukemaan Susannan kirjoituksen käsityöalan realiteeteista. Osaisinpa ratkaista tämänkin virheen maailmassa. Vanhan viisauden sanoin: elämässä on virhe.

Kulttuuria hankala tavoittaa?

Joku aika sitten olin kiinnostunut työskentelmään Iissä. Kulttuurikauppila kuulosti nohevalta taidetilalta. Ja sieltä löytyi vielä vanha tuttava. Sen jälkeen olen seuraillut talon toimintaa. Pienen paikkakunnan ponnistusta on ihana seurata. Silloin aikoinaan löysin Kulttuurikauppilan ekologiseen ja ympäristötaiteeseen tutustuessani. Iissä nimittäin järjestetään joka toinen vuosi biennaali, joka keskittyy ympäristötaiteen lisäksi veistotaiteeseen - ART Ii Biennaali. 

Tapahtuma ja koko kauppilan konsepti kaipaisi kuitenkin kipeästi tuottajan taikasauvan heilautusta. Ulkoinen ilme on kehittynyt hienosti, mutta tiedottaminen ja asiakaspalvelu ovat jääneet liikaa huomiotta. Paikan matkailullistaminenkin on kesken. Kun ei asu Iin lähellä, ei kyllä saa toiminnasta ja tarjonnasta tarkkaa kuvaa, eikä osaa lähteä paikan päälle katsomaankaan. Pienet asiat ovat tärkeitä. Sellaiset kuten kertoa yleisölle, miksi biennaali on järjestetty ja miksi se on kiinnostava. 

Matkailunäkökulma pyörii kesän korvalla ja työtehtävien myötä päässä. Kesämatkailuhan tuo kaikelle suomalaiselle kulttuurille tuloja, tai ainakin sitä kannattaisi hyödyntää. Usein törmää Suomessa(kin) jännittäviin ja jopa täydellisiin matkailu- tai kulttuurikohteisiin, jopa kulttuurimatkailupalveluihin, joista haluaisi mainita ystäville ja suositella vaikka Facessa. Harmittavan usein ei löydy mitään tietoa, edes yhteystietoja. 

Voihan toki olla, että tällaiselle nuorehkolle ihmiselle asiat konkretisoituvat vasta, kun ne ovat netissä, muuta maailmaa ei edes ole olemassa. Senkin takia viestintään täytyy kulttuuri-/ taideihmistenkin kiinnittää huomiota. 

Taiteesta ei ole iloa, jos se ei löydä yleisöä.