Olen jälleen kasvottoman hirviön asiakas. TE-keskukseksi moni sitä kutsuu. Hellittelynimenä olen kuullut sanan työkkäri. Mutta melkoisen pelottava ilmestys.
Muutama vuosi sitten, kun edellisen kerran olin puljun asiakas, otettiin heti luulot pois vastavalmistuneelta ja todettiin tiskillä silmiä pyöritellen, että filosofian maisteri ei ole ammatti. En siis voinut hakea maisterina työtä. Piti keksiä joku ihmisten ammatti. Ja niiden kamalien ja pitkien kuukausien aikana kävin muutamia kertoja
akateemisessa palvelussa todistelemassa että olen arvokas ihmisenä,
vaikken kelpaakaan kellekään työntekijäksi. Tekivät oloni sillä lailla
ihmistä alemmaksi olennoksi tarkastusvisiiteillä. Seuraavaksi lopetin työnhaun, koska pääsin opiskelemaan. Ei täti tietenkään ymmärtänyt että opiskelin kulttuurituottajaksi, koska sellaista nimikettä ei löydy heidän ammattinimikelistastaan. Tiedoissani on täysin väärä oppilaitos ja opiskelin siellä muka humanismia.
Ja työttömien koulutuksista. Kävin yhden, koska pakollisiahan ne ovat. Totesivat siellä että kylläpä teet hyviä hakemuksia, saako käyttää esimerkkinä. Kiitos avusta.
Mutta se oli tuolloin. Tein työttömäksi ilmoittautumisen netitse. Lisäsin sinne oikean oppilaitoksen ja tutkinnon nimenkin ihan itse. Seuraavan parin viikon sisään pitäisi tulla puhelua ja kutsua arvon konttoriin. Sinne tosin ei pääse syyskuussa enää ollenkaan ilman ajanvarausta, joten kyllä tosissaan tukitaan työttömältä tie päästä palvelun ääreen.
Toivottavasti sitä ennen aukeaa ammattitaitoiselle ihmiselle työtä, ettei taas joudu arvostelevien ja töykeiden katseiden saaliiksi. Pelottaa jo valmiiksi. Tosin kai jollakin mukaviakin kokemuksia löytyy.
Toisaalta, en ole pätkääkään huolissani työnhaun takia. Selviän elämässä joka tapauksessa.
Luin kiinnostavan artikkelin tuoreesta Suomen Kuvalehdestä (30/2013). Teemana oli 'uusi työ' ja kirjoittaja vapaa toimittaja Päivi Ängeslevä. Osuuskunnat, hubit ja työskentely kotona, kahviloissa ja asiakkaiden luona ovat entistä yleisempiä tapoja tehdä työtä. Ja itseänikin kiinnostaa kovasti. Humanistin osaamisalueilla kielitiede ja kulttuurituotanto itsenäinen työskentely vaihtelevissa ympäristöissä on luonnollista. Ja yrittäminen samoin.
Mutta termi uusi työ kuulostaa myös pelottavalta, koskapa verkostoituminen. Hyi, se on minulle edelleen kirosana. En osaa ajatella että tutustuisin jatkuvasti uusiin ihmisiin ja loisin siten ahkerasti asiakassuhteita. Olen vähän turhan sulkeutunut tyyppi. Verkostoituminen ansaitsisi melkein blogiin oman tagin, koska parjaan termiä niin usein.
Ja yrittämisestä minulla on omat epäilykseni. Paljon yrittämisessä korostetaan sellaista itsepintaista, omaa etua tavoittelevaa ja hyökkäävää asennetta. Samaisesta Kuvalehdestä bongasin tällaisia sitaatteja yrittämisen arjesta ja yrittäjämäisestä luonteesta:
- "Hän osti kihlasormuksen, jotta hän näyttäisi neuvotteluissa uskottavalta."
- "Huonoiksi puoliksi lisään kehnon sosiaaliturvan ja työyhteisön puutteen."
- "Kehityskeskustelussa hän huomautti pomolleen tehneensä muidenkin työt."
- "Hän ei ollut antanut myyjien valita ostajaa. "Sanoin heille, että juttu on niin, että en lähde täältä ennen kuin kaupat on tehty." Kauppa tehtiin ja kyyneleitäkin vuodatettiin."
Jos vain näin saa asiakkaita ja menestyy työelämässä niin pitäkää tunkkinne, minä vain oleilen. En halua uskoa, että tällaista asennetta kaivataan elinkeinoelämässä. Innostun silti yhdessä tekemisestä ja siitä uuden työn ilmapiiristä että työn pitää olla itselle merkityksellistä ja haluan suhtautua työhöni intohimoisesti.
Kiitokset että jaksoit lukea tänne asti! Vieläpä olisi oiva tilaisuus kommentoida tuonne kommenttiloodaan.
EDIT: Jälleen töissä ja kyllä maistuu.
