Näytetään tekstit, joissa on tunniste teatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teatteri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, syyskuuta 18

Japanialainen teatteri vai kotimainen kalija

Oltiin katsomassa keskiviikkona teatteriesitystä. Paikallisessa on pieni teatteritila kellarissa ja siellä esitetään kelpo näytelmiä. Nytkin oli aika virkistävän erilainen pätkä, jossa japanilaista teatteria yhdistettiin perisuomalaiseen. Vähän voisin kritisoida tarinaa pääleliimatusta lesbokäänteestä. Siistiä oli kaksi valkoista tyyppiä, joita käytettiin kätevästi lavasteina koko näytelmän ajan.

Tuotannollisesti pitää puuttua asiaan vähän tarkemmin. Teatteritila on tosiaan kuppilan alakerrassa, joten suoraan kellariin johtavat ilmastointiputket tuovat selkeästi yläkerran sorinan tilaan. Koska illalle sattui jonkin yliopiston laitoksen fuksiaiset eli uusien opiskelijoiden rastisuunnistus, oltiin kellarissa aika käärmeissään. Välillä katsomossa hörähdeltiin hiljaiseen kohtaan sattuneelle mieskuoron epävireiselle Aikuiselle naiselle. Välillä sai oikein kovasti keskittyä kuuntelemaan näyttämön tapahtumia, koska megafoniin huudettiin ja huudettiin ilman megafonia. Kiva, että kaupungilla tapahtuu, mutta jostain syystä olisi myös kiva, että esityksiin satsattaisiin sen verta, että mölinät jätettäisiin vähemmälle sinä aikana. Normaali-iltoina alakertaan kantautuu lähinnä puheensorinaa ja vessan huuhtomisäänet. Ja onhan tilassa aina liian vähän happea. Samanlaista jupinaa kuulin itseltäni aiemmin tanssiesityksen yhteydessä. Kun bändien harjoitustilat olivat esiintymistilan yläpuolella eikä hiljaisissa kohdissa saanut kiinni tunnelmasta älämölön takia.

Esitystilan valinta on tarkka paikka. Tosin teatteritila pubin kellarissa on sekä mielenkiintoinen että kätevä esityksille, joille intiimiys on etu. Ja kaiken lisäksi tämä teatteritila on anniskelualuetta, joten oluset saa ottaa mukaan saliin. Esiintyjät usein selittävät, että voivat sulkea mölyn ulkopuolelle eikä se häiritse. Yleisö ei kuitenkaan aina tunne samoin, koska oikeasti maksaa esityksestä eikä siitä mölystä. Tämä nimenomainen esitys on ollut suosittu eikä varmasti kärsi yleisökadosta fuksiaisten takia. 

Mutta miten yleisö saisi takuun siitä, että kokee sen, mitä esityksen on suunniteltu antavan? Kun paljon muutakin voi mennä pieleen, ja tuottaja raapii päätään korjatakseen tilanteen. Ehkä nyt ollaan sen poliittisen agendan ytimessä, että esiintymistiloja on tarjolla surkean vähän. Pakko käyttää niitä tiloja, mitä saadaan eikä voi alkaa nirsoilla. Vähän silti äkisen siitä, että harjoitukset ja randomit ihmiset saavat sabotoida esityksestä tilavuokraa maksavan teoksen. Minusta esitys vaan menee noiden muiden tarpeiden edelle. Kalja ei ole elämys enkä nykyään viitsi enää maksaa siitä, että sen saa juoda ihme härdellin keskellä, niinku ruuhkabaarissa. Siksi olen niin nirso maksamaan älämölöstä vähäisten kulttuuririentojeni sivutuotteenakaan.

maanantaina, kesäkuuta 13

Maalaisooppera

Vietin viikonlopun Pohjanmaalla Nivalassa. Matkan syy oli opinnäytetyöni, mutta ehdin tehdä kaikenlaista. Kävin pitkästä aikaa uimassa. Uimahallissa tottakai! Ja näin Rockland-oopperan. Nivalan ylpeys ovat kesäisin esitettävät oopperat, jotka tehdään Nivalaan ja esitetään vain Nivalassa. Tämän kesän teos on jazzsäveltäjä Jukka Linkolan käsialaa ja ohjaus oopperaohjaaja Jussi Tapolan. Orkesteri oli lähikunnasta eli Haapaveden kamariorkesteri. Solistit olivat suomalaista oopperakermaa. Kovan luokan tuotanto näillä lakeuksilla.

Rockland-ooppera on amerikkalaisesta 1800-luvun kaivoskylästä kertova ooppera, jonka pääosahenkilöt olivat kotoisin Nivalasta. Oopperan tapahtumat perustuvat tositapahtumiin. Kaivoksella työskentelevät suomalaissiirtolaiset aloittavat lakon kaivoksella tapahtuneen onnettomuuden jälkeen, jossa kuolee suomalainen mainari. Lakko sujuu rauhallisesti, mutta yhtäkkiä sheriffin miehet avaavat tulen ja taas kuolee suomalainen, muut vangitaan. Miehet pääsevät lopulta vapaiksi. Suomalaiset menettivät siinä maineensa, eikä heitä enää huolittu töihin. Tarina ei kerro, miten kaivoksen olosuhteet muuttuivat, vai muuttuivatko mihinkään. Moni ilmeisesti palasi Suomeen.

Tykkäsin oopperassa eniten vaatetuksesta. Oi, niitä ihania korkeavyötäröisiä hameita ja liivipukuja. Olen niinkin kulturelli oopperan ystävä, että vaikka tämä toinen koskaan näkemäni ooppera oli kyllä suosikkini, en ihastunut taiteenlajiin vieläkään. Arvostan oopperan esiintyjiä ja kun tapasin heistä pari, näin heidän intonsa tähän taiteenmuotoon. 

Koko tapahtuman sielu oli Esa Ruuttunen. Vanha, suloisen oloinen herra esiintyi myös oopperaviikolla tangolaulajana, rovastina jumalanpalveluksessa ja puhujana seminaarissa. Hän on oopperan taustaorganisaation Jokilaaksojen Musiikkisäätiön taiteellinen johtaja, motoristi, kansainvälisesti tunnettu baritoni ja pappismies. Hän sai kaikissa tapahtumissa raikuvimmat aplodit. Hän on kotoisin... no, Nivalasta.

Rockland-ooppera ei siis ole rokkia laisinkaan. Järjestäjien mukaan nimi kaihersikin yleisöä sen verran, että oopperan ystävät luulivat viihteelliseksi ja rokin ystävät eivät uskaltautuneet katsomaan erilaista musiikkia. Saa nähdä jatkuuko oopperakesien taival, vai katkeaako hieno perinne tappiollisten vuosien takia. Minusta upeaa maaseutua elävöittävää tuotantoa Nivalassa (, joka on siis kaupunki). Tuottajan silmäni havaitsivat silti paljon kehitettävää. Järjestävä organisaatio saa vielä opetella isojen tapahtumien tuottamista.

sunnuntaina, huhtikuuta 3

Hurmoshenkeä

Nyt on koettu sekin. Hurmosta teatterin lavalla. Käytiin katsomassa Maaria Blomma - näytelmä uskonliikkeen karismasta. Tunsin hurmion, tunnelma oli todellakin katsomossa asti. Jos olisin mukana produktiossa, olisin aivan innoissani. Näytelmän puitteet ovat loistavat. Lava ulottuu ensimmäisten penkkirivien päälle, näyttelijöillä on kunnolla töitä, koska tunteita ei hyssytellä ja lisäksi näytelmässä päästään käsiksi moniin yhteiskunnallisiin teemoihin. 

Eipä riittänyt minulle. Alkuosa esityksestä vei mukanaan. Lopussa väsähdin. Minä en pysynyt puheensolinan mukana. Meni ohi kovasti tekstiä, koska sitä tuli aivan uskomattomalla voimalla. Loppuun oli ehkä myös ahdettu vähän liikaa asiaa. Pitkitetty juoni. Vaikea näytelmä eritellä ja kävisin katsomassa, jos en olisi nähnyt. Todella rohkeaa teatterilta ottaa isolle näyttämölle mielipiteitä kovasti jakava näytelmä. En tiedä, kuinka monta riskiä isolla teatterilla on varaa ottaa esimerkiksi viiden vuoden ajanjaksolla. Varmasti mahdollisuudet kuohuttaa ovat vähissä. Miksi iso organisaatio menettää oikeutensa erikoisuuteen?

tiistaina, helmikuuta 8

Teatteria tuplana, kiitos!

Viime torstaina kävin kaupunginteatterissa katsomassa näyttelmän Yötarinoita. Tänään toistin elämyksen Teatterikoneen näytelmässä Happohotelli. Olen yleensä sitä mieltä, että jos käy teatterissa, elämykselle täytyy antaa tilaa. Liian tiivis tahti näytelmien katsomossa vie vaikuttavuudesta särmän. Vertailee näytelmiä keskenään ja pettyy helposti, jos edellinen on jälkimmäistä vaikuttavampi. Kun käy harvemmin, voi nauttia jokaisesta kerrasta täysin siemauksin. 

Tänään kävin kuitenkin teatterissa, vaikka edellisestä kerrasta on alle viikko. Molemmat näytelmät osuivat jopa samanlaiseen genreen eli olivat koomisia näytelmiä traagisista tositapahtumista. Yllättäen pienempi teatteri veti pisteet kotiin. Nauroin kovempaa ja tirautin kyyneleetkin lopuksi. Lyhyesti esittelen katsomani näytelmät, jos joku kiinnostuisi ja juoksisi katsomaan. Molempia ehtii vielä näkemään hyvinkin.

Yötarinoita on kirjoitettu unettomuudesta kärsivien omista kokemuksista. Näytelmä luotaa unettomuuden syihin ja seurauksiin. Monet unettomat kertovat tarinaansa limittäin. Lempparini oli Rest In Peace -tyyny :)

Happohotelli kertoo alkoholistien läheisten tarinaa. Näyttelijät ovat kokeneet itse alkoholismia lähipiirissään eli tietävät mistä puhuvat. Näytelmän toteutus olikin heille omaa työstämisprosessia, joten näytelmän tavoite on helpottaa samaa kokeneiden oloa. Ihanan kevyt ote vakavaan teemaan.

Teatteri avaa kokemuksia ja tunteita katsojalle jännittävästä näkökulmasta. Katsoja pääsee hahmon pään sisään suht helposti ja tunnekuohut on sallittu teatterikatsomossa.

lauantaina, syyskuuta 4

Huikeaa akrobatiaa

Kotiuduin juuri. Sirkus tuli kaupunkiin. Kohtasimme ja rakastuimme. 

Cirque du Soleil -sirkusryhmän Saltimbanco -kiertue on meneillään ja tänään minäkin olin todistamassa Berliinin esitystä. Onneksi olin kiinnostunut tutustumaan taiteenlajiin, josta minulla on aika negatiivisia mielikuvia. Minulle sirkus on huonosti kohdeltuja eläimiä, kani hatusta, surullisen huonoja pellejä ja muutama kärrynpyörä. Ei siis syytä haltioitumiseen. Akrobatia on sen sijaan aina kiehtonut minua ja koska opiskelukavereilla on kuulemani mukaan ollut hienoja sirkuskokemuksia nykyajan sirkuksen parissa niin päätin kokeilla niistä kuuluisinta. 

Taaskaan sisällä ei saanut kuvata, joten laihat ovat otokseni. Kuvailen esitystä. Se oli värikäs. Puvut olivat fantasiamaailmasta ja kovin räikeät. Musiikki tuli livenä ja laulajatar osasi hommansa vähintään yhtä hyvin kuin temppuilijat. Esitys oli monitaiteellinen, eli sisälsi akrobatiaa oih niin monin tavoin, pantomiimia, rytmikästä tanssia, jonglöörin ja ripauksen komediaa. Tunnelma oli kuin pikkukylän juhlissa. Halusin päästä mukaan. Ehkä minusta tuleekin kiertolainen ja alan sirkustirehtööriksi.

keskiviikkona, elokuuta 11

Pöljiä on ne esiintyjät ko kehtaa

Tuotantoidea tuli mieleeni unen kautta. Näin omituista unta projektista, jossa järjestimme humakilaisten ja muiden tuttujen kanssa teatteriesityksiä. Teatteri pyöri mielenkiintoisella konseptilla, interaktiivisuudella. Yleisö sai ostaa kalliimman lipun, jolla sai osallistua näytelmään. Henkilöhahmoille oli omat varatut penkit katsomossa ja yleisössä istuvat osallistujat saivat omat vuorosanansa tai vihjeitä omasta osallisuudestaan tapahtumiin. Sitten mentiin! Näytelmä oli murhamysteeri, jota ratkaistiin yleisön edustajien avulla. Konsepti sopi niin hienosti suomalaiseen teatterikulttuuriin, koska meidän on vaikea hypätä mukaan esitykseen, jos emme ole sitä etukäteen suunnitelleet. Suomalaiset lähtevät istumaan ja odottavat muiden tekevän sen nolaushomman, eli esiintyvän. Toisin on esimerkiksi Berliinissä suositulla kokoonpanolla: Blue Man Group.

Blue Man Group soittaa rumpuja ja esitys rakentuu mahtavaan interaktiiviseen spektaakkeliin. Yleisö saa ystäväni sanojen mukaan käyttää lähes kaikkia aistejaan kuuloa, näköä ja tuntoa. Parhaita paloja on ehdottomasti pimeälle lavalle valaistut rummut. Sininen mies alkaa soittaa rumpuja, joiden pinnalle on kaadettu maalia. Maali lentää soitettaessa ilmoihin ja räiskähtelee kauniissa väriloistossa muuten pimeään tilaan. Esitys on valojen ja värien sekamelska, johon liitetään yleisön höykkyytystä yksittäin ja ryhmässsä. Nämä ovat kuulopuheita. Innoissani ahmin esityksestä saamaani kuvailua. En ole nähnyt esitystä itse. Jätän täällä nuo hintavat tapahtumat väliin ja keskityn oman kohderyhmäni tuotantoihin eli opiskelijalompakkoystävällisiin tuotoksiin. Vaikka aion silti panostaa komediaan..