Kasvoton hirviö ja uusi työ

Olen jälleen kasvottoman hirviön asiakas. TE-keskukseksi moni sitä kutsuu. Hellittelynimenä olen kuullut sanan työkkäri. Mutta melkoisen pelottava ilmestys.

Muutama vuosi sitten, kun edellisen kerran olin puljun asiakas, otettiin heti luulot pois vastavalmistuneelta ja todettiin tiskillä silmiä pyöritellen, että filosofian maisteri ei ole ammatti. En siis voinut hakea maisterina työtä. Piti keksiä joku ihmisten ammatti. Ja niiden kamalien ja pitkien kuukausien aikana kävin muutamia kertoja akateemisessa palvelussa todistelemassa että olen arvokas ihmisenä, vaikken kelpaakaan kellekään työntekijäksi. Tekivät oloni sillä lailla ihmistä alemmaksi olennoksi tarkastusvisiiteillä. Seuraavaksi lopetin työnhaun, koska pääsin opiskelemaan. Ei täti tietenkään ymmärtänyt että opiskelin kulttuurituottajaksi, koska sellaista nimikettä ei löydy heidän ammattinimikelistastaan. Tiedoissani on täysin väärä oppilaitos ja opiskelin siellä muka humanismia.

Ja työttömien koulutuksista. Kävin yhden, koska pakollisiahan ne ovat. Totesivat siellä että kylläpä teet hyviä hakemuksia, saako käyttää esimerkkinä. Kiitos avusta.

Mutta se oli tuolloin. Tein työttömäksi ilmoittautumisen netitse. Lisäsin sinne oikean oppilaitoksen ja tutkinnon nimenkin ihan itse. Seuraavan parin viikon sisään pitäisi tulla puhelua ja kutsua arvon konttoriin. Sinne tosin ei pääse syyskuussa enää ollenkaan ilman ajanvarausta, joten kyllä tosissaan tukitaan työttömältä tie päästä palvelun ääreen.

Toivottavasti sitä ennen aukeaa ammattitaitoiselle ihmiselle työtä, ettei taas joudu arvostelevien ja töykeiden katseiden saaliiksi. Pelottaa jo valmiiksi. Tosin kai jollakin mukaviakin kokemuksia löytyy.

Toisaalta, en ole pätkääkään huolissani työnhaun takia. Selviän elämässä joka tapauksessa. 

Luin kiinnostavan artikkelin tuoreesta Suomen Kuvalehdestä (30/2013). Teemana oli 'uusi työ' ja kirjoittaja vapaa toimittaja Päivi Ängeslevä. Osuuskunnat, hubit ja työskentely kotona, kahviloissa ja asiakkaiden luona ovat entistä yleisempiä tapoja tehdä työtä. Ja itseänikin kiinnostaa kovasti. Humanistin osaamisalueilla kielitiede ja kulttuurituotanto itsenäinen työskentely vaihtelevissa ympäristöissä on luonnollista. Ja yrittäminen samoin.

Mutta termi uusi työ kuulostaa myös pelottavalta, koskapa verkostoituminen. Hyi, se on minulle edelleen kirosana. En osaa ajatella että tutustuisin jatkuvasti uusiin ihmisiin ja loisin siten ahkerasti asiakassuhteita. Olen vähän turhan sulkeutunut tyyppi. Verkostoituminen ansaitsisi melkein blogiin oman tagin, koska parjaan termiä niin usein.

Ja yrittämisestä minulla on omat epäilykseni. Paljon yrittämisessä korostetaan sellaista itsepintaista, omaa etua tavoittelevaa ja hyökkäävää asennetta. Samaisesta Kuvalehdestä bongasin tällaisia sitaatteja yrittämisen arjesta ja yrittäjämäisestä luonteesta:

- "Hän osti kihlasormuksen, jotta hän näyttäisi neuvotteluissa uskottavalta."

- "Huonoiksi puoliksi lisään kehnon sosiaaliturvan ja työyhteisön puutteen."

- "Kehityskeskustelussa hän huomautti pomolleen tehneensä muidenkin työt."

- "Hän ei ollut antanut myyjien valita ostajaa. "Sanoin heille, että juttu on niin, että en lähde täältä ennen kuin kaupat on tehty." Kauppa tehtiin ja kyyneleitäkin vuodatettiin."

Jos vain näin saa asiakkaita ja menestyy työelämässä niin pitäkää tunkkinne, minä vain oleilen. En halua uskoa, että tällaista asennetta kaivataan elinkeinoelämässä. Innostun silti yhdessä tekemisestä ja siitä uuden työn ilmapiiristä että työn pitää olla itselle merkityksellistä ja haluan suhtautua työhöni intohimoisesti.

Kiitokset että jaksoit lukea tänne asti! Vieläpä olisi oiva tilaisuus kommentoida tuonne kommenttiloodaan.

EDIT: Jälleen töissä ja kyllä maistuu.

Hyvä omatunto tuo pahan mielen

Otsikko tarkoittaa sitä että kun yritämme hoivata ja helliä omatuntoamme niin todellisuudessa usein tuotteena on riistoa ja tuhoa.

Ihmiset riistävät toisiaan. Fakta. Tiedostamatta ja tiedostaen tätä tapahtuu. Useita on näkökulmia näihin asioihin. Toiset väittävät, että muiden elämäntapa on omaa elämäntapaa riistoalttiimpaa. Ja ne toiset väittää päinvastoin. Trendit kertovat massalle, mikä riistää eniten ja mikä on pahinta riistoa. Onneksi asioihin kiinnitetään huomiota, jotta edes joku miettii tekosiaan välillä. Huonojen vaihtoehtojen maailmassa ei voi valita "oikein".

Lihansyöjiä suomitaan, koska eläimet tuottavat suunnattomia määriä ilmastopäästöjä. Kilo juustoa tai naudanlihaa on yletön ilmastorikos. Broileri ei ihan niinkään, mutta niiden tuotanto ei paljon kananpoikia helli. Sekaravintoa nauttivien omatuontoa soimaa siis myös eläinten oikeuksien tallominen. Ja kuitenkin lihatalous on iso talouden moottori ja kuuluu terveelliseen ruokavalioon ja mitä kaikkea.

Ja sitten ne kasvissyöjät. Soija on erittäin suosittu ja hyvä ravinnonlähde. Soijaa käytetään myös eläinten rehuna, ja erittäin paljon. Soijapeltojen tieltä kaadetaan sademetsää, minkä keretään. Muuntogeenisestä soijasta en lähde kirjoittamaan, koska itse sana riittää pelottelijaksi. Soijan väitetään myös vähentävän mieskuntoa.  

Madagaskarin sisalpellot köyhyttävät maaperää ja jättävät alleen ainutlaatuisen saaren. Saaren ekosysteemi on muutoksen kourissa ja lajit uhanalaisia. Kaikki tämä, koska me haluamme säästää luontoa ja vaadimme maatuvia tuotepakkauksia. Sisal on tähän täydellinen, koska se myös kasvaa nopeasti.

Luomupuuvilla on luomua eivätkä sen myrkyt täten saastuta ympäristöä tai kutita ihoa. Mutta tuotanto vaatii moninkertaisen määrän vettä tavalliseen puuvillaan verrattuna. Eikä puuvillan tuotanto muutenkaan vettä säästele.

Muutamia esimerkkejä siitä, miten maailma pelastuu. Mikä on se kuuluisa pienempi paha?
Ehkä ensi kerralla kevyempiin aiheisiin... ehkä.

Takaisin toimistolla

Töihinpaluu blues on ohi. Tänään torstaina, neljäntenä työpäivänä, olen ahertanut kunnioitettavasti. Yhtäkkiä solmut aukesivat. Pidän sittenkin työstäni, ohoh. Lomalla kuulin radiosta, kuinka tutkimukset osoittavat että työhönpaluuahdistus on ihmiselle hyväksi. Uskon sen, jos ei ole kysymys uupumisen merkeistä vaan tavallisesta arkeen laskeutumisesta. Syksyllä on hyvä muistuttaa: pitäkää huoli omasta jaksamisesta! Muut ei sitä tee.

Huomenna katsotaan, miten perjantaifiilis syö työtehoa ;)

Eräs kiinalainen kirjailija

Elämänsä aikana kuulee monta hienoa elämäntarinaa. Yksi tarina, jonka kohtasin, on kiinalaisen kirjailija Liao Yiwun. En ollut kuullut hänestä ennen kuin lähdin Berliiniin kirjallisuusfestivaalin toimistoon harjoitteluun. Siellä näin omin silmin, millaista kiinalaisen virkavallan kanssa asioiminen on. 

Liao Yiwu oli useampana vuonna kutsuttu vieraaksi festivaaleille, mutta joka kerta hänen lähtönsä Kiinasta evättiin. Hän oli suosittu runoilija, kunnes alkoi kirjoittaa poliittista proosaa. Hänet vangittiin, hän kirjoitti lisää ja nousi kansainväliseen maineeseen. Kuitenkin hän kamppaili pitkään kiinalaisen yheiskunnan rajoitusten kanssa. Häntä ei päästetty matkustamaan ja kirjallisuustapahtumat olivat lievästi harmissaan. 

Seurasin vierestä, kuinka usean epäonnistuneen yrityksen jälkeen Liao Yiwu vihdoin saatiin festivaaleille. Hänet oli edellisenä vuonna käännytetty lentokoneessa. Tällä kertaa jännitimme, käykö samoin. Mies saapui festivaaleille, ja seuraavana vuonna hän pakeni kävellen Kiinasta muuttaen Saksaan. En ensin ymmärtänyt, kuinka tärkeää työtä toimistossamme tehtiin kirjailijan matkaa varten. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän pääsi ulkomaille. Aiemmin talvella hän oli kirjoittanut kirjeen Angela Merkelille ahdingostaan. Ilmeisesti kirjeellä oli tehoa. Berliini kai vei hänenkin sydämensä, koska siellä hän oleskelee nykyäänkin.

Ja hänet on taas palkittu. Hän on voittanut arvostetun saksalaisen kirja-alan rauhanpalkinnon. Toivottavasti hän on onnellinen uudessa kotimaassaan. Olisi paikallaan lukea hänen tuotantoaan, mutta sitäpä ei taida suomeksi löytyä. Pitää siis tilata ulkomailta toisenkielisenä. 

Kulttuuria hankala tavoittaa?

Joku aika sitten olin kiinnostunut työskentelmään Iissä. Kulttuurikauppila kuulosti nohevalta taidetilalta. Ja sieltä löytyi vielä vanha tuttava. Sen jälkeen olen seuraillut talon toimintaa. Pienen paikkakunnan ponnistusta on ihana seurata. Silloin aikoinaan löysin Kulttuurikauppilan ekologiseen ja ympäristötaiteeseen tutustuessani. Iissä nimittäin järjestetään joka toinen vuosi biennaali, joka keskittyy ympäristötaiteen lisäksi veistotaiteeseen - ART Ii Biennaali. 

Tapahtuma ja koko kauppilan konsepti kaipaisi kuitenkin kipeästi tuottajan taikasauvan heilautusta. Ulkoinen ilme on kehittynyt hienosti, mutta tiedottaminen ja asiakaspalvelu ovat jääneet liikaa huomiotta. Paikan matkailullistaminenkin on kesken. Kun ei asu Iin lähellä, ei kyllä saa toiminnasta ja tarjonnasta tarkkaa kuvaa, eikä osaa lähteä paikan päälle katsomaankaan. Pienet asiat ovat tärkeitä. Sellaiset kuten kertoa yleisölle, miksi biennaali on järjestetty ja miksi se on kiinnostava. 

Matkailunäkökulma pyörii kesän korvalla ja työtehtävien myötä päässä. Kesämatkailuhan tuo kaikelle suomalaiselle kulttuurille tuloja, tai ainakin sitä kannattaisi hyödyntää. Usein törmää Suomessa(kin) jännittäviin ja jopa täydellisiin matkailu- tai kulttuurikohteisiin, jopa kulttuurimatkailupalveluihin, joista haluaisi mainita ystäville ja suositella vaikka Facessa. Harmittavan usein ei löydy mitään tietoa, edes yhteystietoja. 

Voihan toki olla, että tällaiselle nuorehkolle ihmiselle asiat konkretisoituvat vasta, kun ne ovat netissä, muuta maailmaa ei edes ole olemassa. Senkin takia viestintään täytyy kulttuuri-/ taideihmistenkin kiinnittää huomiota. 

Taiteesta ei ole iloa, jos se ei löydä yleisöä. 

Kulttuurijournalismista

Kunpa olisi aikaa kirjoitella. Olen puuhastellut kulttuurimatkailun, tanssitapahtumien ja hankemaailman parissa. Mielessä pyörivät lähinnä työasiat ja oma pesä, jota rakennetaan samalla.

Mutta tärkeä asia on suihkinut päin silmiä jatkuvasti. Kulttuuritoimituksen huono laatu puhuttaa tuottajia koko ajan. Olemme lounaspöydässä usein ruotineet Keskisuomalaisen kulttuurisivuja, joiden sisältö on aika niukkaa ja toimittamisen tasokaan ei yllä katajaista korkeammalle. Ammattini puolesta lukisin mielelläni kulttuurisivut, mutta en viitsi enää vaivautua.

Luin kannustavan uutisen aiheesta. Kulttuurirahasto alkaa kouluttaa kulttuuritoimittajia laadun nostamiseksi. Huikeaa! Harmillista, että mediatalot eivät itse ole havahtuneet asiaan. Yritysten olisi hyvä itsekin huomata kehityksen paikka ja nostaa profiiliaan omatoimisesti. Henkilöstön koulutukseen Suomessa on muutenkin puutteelliset taidot ja motivaatio.

Meille ei Keskaria enää kohta tule, emme jatka tilausta. En saa iloa sen lukemisesta, joten miksi posteljoonin kannattaisi sitä meille asti kantaa. 

Kulttuurijournalismi on puhuttanut meidän toimistolla toisessakin yhteydessä. Haluaisimme kirjoittaa toimistolta juttuja tanssista alan mediaan ja muuallekin. Tuottajina meillä on kuitenkin vajaavaiset taidot pureutua aiheeseen. Meillä on vain kaksi näkökulmaa ja ne ovat katsojan kokemukset tai tuotannolliset seikat. Tanssitaiteelliseen asiatekstiin meillä ei ole osaamista. Taiteesta kirjoittaminen vaatii syvällistä paneutumista, jos haluaa tehdä työnsä hyvin ja etenkin kun lukijat ovat alan ammattilaisia. 

Kuka siis voisi kirjoittaa laadukasta kulttuurijournalismia?

Antikvariaattia pelastamassa

Minun lähiantikvariaattia on myyty jo niin kauan kuin olen tässä lähellä asunut. Tänään paikallisradiossa oli juttu siitä, kuinka uusi omistaja aloittaa huomenna. Olin helpottunut kuullessani, että ostaja löytyi. Antikvariaatti oli ollut myynnissä vuoden päivät. Enkä ole vieläkään käynyt siellä. Olen aikonut kyllä, hävettää ihan. 

Mietinkin tässä, että onko aika tekopyhää olla iloinen, ettei yritys kuollut? Vaikka en siis itsekään ole jalallakaan sisälle astunut. Olen ihaillut ikkunassa hienoja kirjoja, uskon että kyseessä on laadukas pulju. Olen aika surkea idealisti, kun en itsekään tee mitään asian puolesta. Nimittäin ihan periaatteesta kannatan kaikkien antikvariaattien olemassaoloa.

Lastenlaulurintama lähestyy

Viikonloppuna löydettiin sellainen uusi musiikkituttavuus, että jalat ja tuolikin viedään alta. Robotti Vipusen kovalevy -albumi on aika rokahtava levy. Sisko kuunteli talvella sukulaistytön kanssa Pikku Kakkosen sivuilta Vipusen vakava vesivahinko -musiikkivideota. Loputtomia kertoja. Koska kappale oli ihan yhtä hyvä kuin Röllin legendaarinen Robotti Ruttunen, minäkin innostuin kuullessani sen. Pikkuveljen valmistujaisjuhlissa  viikonloppuna popitimme porukalla ysäreitä ja lopulta päädyimmekin kuuntelemaan lastenlauluja. Robotti Vipunen on sulattanut sydämeni. Uusi suosikkibiisi meidän taloudessa onkin Dodo-sorsa. Voi, mitä sanataidetta ja pikkutyttö laulaa sen oikein hyvin. Bravo!

Robotti Vipusen kovalevyn on säveltänyt ja sanoittanut Markus Koskinen. Samainen kaveri teki Ellan ja Aleksin levyn muutamia vuosia sitten. Lastenlaulut ovat nostaneet kovasti profiiliaan. Niistä on tullut oikeaa kulttuuria, taidetta jopa. Alkoiko lastenmusiikin nousu sitten Fröbelin palikoista, Kengurumeinigistä vai vasta Ellasta ja Aleksista, en sitä osaa määritellä. Mutta lastenmusiikkiin käytetään jo oikeaa rahaa, eikä vain nauhoteta vanhoja tuutulauluja (trad.) halvalla uudeksi kokoelmaksi. Nautin enemmän tällaisesta panostuksesta lyriikoihin ja melodiaan kuin tämän hetken popmaailman uudelleen lämmitetyistä ysärisoundeista, jotka on vielä ajettu niin tasaiseksi jumputukseksi, että ysärienergia on niistä täysin hävinnyt.

Korkeapainetta musiikkialalla luvassa. Itse Robotti Vipunen on ladannut Dodo-sorsan musiikkivideon Youtubeen. Katsokaamme se lopuksi:

Miten erottuu kopiosta?

Tänään kirjoitukseni inspiraatio on muotiblogista lukemani juttu. Siellä Pupulandian Jenni esitti näkemyksiään muodin aidoista, feikeistä ja kopioiduista tuotteista. Minä aloin pohtia lukiessani asiaa koko taiteen näkökulmasta (ottamatta nyt kantaa siihen, mikä muotimaailmassa on taidetta tai mikä ei).

Ihmisten määrätön halu olla ainutlaatuinen ja ostaa siksi uniikkia on takuulla syy isojen muotitalojen olemassaoloon. Uniikkia sen taiteenkin täytyy olla, sillä eihän kukaan halua tusinakamaan tuhlata aikaansa taikka rahaa. Muotimaailmassa kuosit toistuvat, taiteessa teemat tai vaikka Väinö Linnan teosten tulkinta teatterinäyttämöillä. Miten vältetään edellisen version kopiointi tai suorastaan plagiointi?

Kuten muodissa, taiteessakin voi olla vaikeaa tuottaa täysin uutta ja erilaista. Ne pienet vivahteet tulkinnassa ovatkin todella tärkeitä. Sisältö voidaan tuottaa erilaiselle kohderyhmälle kuin aiemmin, mikä ohjaa tekemään muusta poikkeavaa materiaalia. Tämä esittävissä taiteissa. Keraaminen kippo vaatii uudenlaisen työstötavan tai vähintään omalaatuisen muotokielen.

No hui! Kuulostaa lähes mahdottomalta tehtävältä ammattilaiselle, jonka on luotava uutta useammin kuin kerran elämässään tienatakseen appeensa. Onko kopiointia vältettävä viimeiseen hengen vetoon? Eikö kaikki pop-biisitkin ole rakennettu samaan sointukuvioon, kuten Ismo Leikola on oivaltaen esittänyt? Leikolakaan ei keksinyt vitsin ideaa itse. Voihan vanhoja elementtejä yhdistellen saada myös aikaan huikean uudenlaista.

Jennin sanoin Coco Chanel oli uraauurtava nainen, joka ei viisveisasi tuotteidensa kopioinnista. Hänen mielestään se vain nosti Chanelin brändiarvoa. Taidepiireissä tämä on toistaiseksi lähes mahdoton ajatus. Tekijänoikeuksilla pyritään estämään ideoiden mallintamista, mikä ei aina ole toimiva ratkaisu. Piraattimaiset ihmiset tukeutuvat väitteeseen, että kaikki uusi luodaan vanhasta. Jotkut kuitenkin vain varastavat eivätkä luo uutta. Tekijänoikeudet on siksi turvattava jotenkin. 

Haluan kuitenkin mennä vielä Coco Chanelin mietteessä pidemmälle. Taiteessakin täytyy olla keinoja nostaa omaa arvoaan sillä, että muutkin ovat ymmärtäneet teoksen/teosten mahtavuuden. Tuottajalla on tehtävä kääntää tilanne voitoksi. Kuvitellaan että olen Brian Enon tuottaja (ks. edellinen postaukseni). Moni haaveilee tekevänsä yhtä hyvää ambientia, ja tekeekin oman version säveltäjän teoksesta Music fo Airports. Noh, minä tietysti markkinoisin alkuperäistä mainitsemalla sissimarkkinoijana alkuperäisversion kaikkialla netissä, missä uusi versio mainitaan. Tekisin alkuperäisestä toisen painoksen ja yrittäisin saada median kiinnostumaan teosten vertailusta. Uuteen painokseen voisi jopa laittaa bonus trackin, jolloin Enon uusi tuotanto pääsisi vaivihkaa esille. Jos se uusi versio olisi kamala floppi eikä siitä kukaan edes kuulisi, niin sittenhän sillä ei olisi edes merkitystä. No harm done.

Todistinko huhun sen vääräksi, että kaikki on oltava ainutlaatuista ja kopiot tuhoavat maailman? Itse vakuutuin vähän ja olen levollisempi. Aitous ei ole sitä että tekee ensimmäisenä vaan että tekee taidetta omista lähtökohdistaan.

Kaikesta aidosta taiteesta edelleen nauttien,

Janniina

Vuoden 2011 kulttuurin painopisteet

Heja, heja! Opetus- ja kulttuuriministeriö on valinnut tälle vuodelle kulttuurialan painopisteiksi kirjallisuuden ja sirkuksen. Tästä tulee hyvä kulttuurivuosi.

Ystävänpäivästä eettinen

Olen pohtinut, miten kulttuurituottaja tekisi suositusta ystispäivästä oman versionsa ilman kaupallista höpötystä.

Miten olisi juhlallisuudet, joissa ystävälle voisi ostaa ystävällistä palvelua? Tapahtuman sisältö voisi olla mitä vain kulttuurista.
Miten kävisi tilaisuudelle, jossa tehtäisiin yhdessä jotain mukavaa apua tarvitseville? Villasukkalähetys lastenkotiin tai joku muu voisi olla iloinen yllätys.
Miten itse tekisit ystävänpäivästäsi hiukan paremman?
 

Sissinä markkinointipolulle

Olen innostunut Sissimarkkinoinnista. Siitä voit lukea lisää täältä.

Sissimarkkinointi on erilainen tapa tuoda itsensä esiin. Markkinointi on minulle aika ruma sana, mutta jos en ajattele suuren konsernin brändijumalia ja vaikeita nimikkeitä omaavia mainosmiehiä, ymmärrän markkinoinnin olevan kokonaisvaltaista oman itsensä ja työnsä kehittämistä. Markkinointihan on suhteiden luomista ja ylläpitoa. Ja myydä voi palvelua tai omia arvojaan hilavitkuttimien sijaan.

Sissimarkkinoinnista minua puhuttelevia pointteja ovat seuraavat:

1. Aina täytyy markkinoida. Myy jopa käyntikortilla ja vaikka toisen huomioimisella.

2. Lahjo asiakasta, myös ennen asiakassuhdetta. Ei siis mitään liikelahjoja, vaan anna muistoja.

3. Vetoa johdonmukaisuteen. Anna mahdollisuus tehdä päätös omiin arvoihin sitoutuen.

4. Älä häslää ja käytä aikaa tai rahaa asioihin, jotka eivät edistä myyntiä.

5. Saata ihmiset keskusteluun itsestäsi. Saavutat huomion.

6. Älä paketoi kauniiksi kalliilla. Viesti on tärkeämpi kuin kuori sen ympärillä, joten harkitse mitä ojennat.

7. Apu on korvaamatonta.

8. Mielenkiintoiseksi tullaan tekemällä mielenkiintoisia asioita. Ole rohkea.

Muuta markkinoinnista opittua on se, että segmentit on kovin hajanaiset kulttuurialan asiakkaissa. Siksi on vaikea tavoittaa kohderyhmiä. Täytyy olla ovela. Olisinpa minäkin sitten isona. Tai tuottajana.

Esimerkkinä vielä huono toimintatapa, jolla saa negatiivista palautetta ja uskottavuus kuolee. Ammattikorkeakouluilla on menossa opiskelijoidensa syrjäytymistä ehkäisevä kampanja. Mitä koulumme tekee? Ilmoittaa kampanjan tiimoilta lähettävänsä kampuksilleen "Let's care"-hiirimattoja ja julisteita. Nice, opiskelijat kiittävät tomerasta toiminnasta. Ja kaikilla on kivaa!

Suuri houkutus

Tuotanto ihan oma

Nytpä sitä jo kehtoo kertoa tuotannosta, jota teen tämän kevään. Jyväskylässä järjestetään vuosittainen Mahdollisuuksien tori -tapahtuma 3.6.2011. Minä ja tuotantoryhmäni, eli kaksi muuta typykkää, tehdään se mahdolliseksi. Edessä on mielenkiintoinen kevät. Toritapahtumaa olisi tarkoitus hiukan kehittää edellisistä vuosista. Katsotaan kuinka paljon energiaa minusta löytyy.

Mahdollisuuksien torien tavoite on tuoda kehitysmaateemoja kaduntallaajien tietoisuuteen ja paikalliset järjestöt esittelevät torilla omaa toimintaansa. Torit Kepa ry:n eli Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen ja eri paikkakuntien toimijoiden järjestämiä ilmaistapahtumia. Jyväskylässä järjestävä taho on Maailmankauppa Mango (Jyväskylän kehitysmaayhdistys ry), jonka toimistolta käsin tehtailen tapahtumaa. Tänä vuonna torien teemana on vapaaehtoistyö. Teeman on tarkoitus näkyä meidänkin torilla. 

Tervetuloa kesän alkajaisiksi rentoilemaan ja kokemaan moninaista kulttuuria Jyväskylän kävelykadulle!

Juhlijan yleissivistys

Kiitos asianosaisille eilisistä bileistä! Oli huippista!

Juhliessa tuli keskusteltua paljon eri ihmisten kanssa monista eri asioista. Kävi selväksi, miten ihmisten tiedot eroavat toisistaan huikeasti. Toinen osaa sitä ja toinen tätä. Tällaisena informaatioaddiktina aloin miettiä, mitkä asiat kuuluvat suomalaisen yleissivistykseen ja mikä on ylimääräistä asiantuntijuutta. Se että on hyvä yleissivistys takaa, että voi keskustella useiden ihmisten kanssa erilaisista mielenkiinnon kohteista suht sujuvasti. Minä tahdon siksi olla tietäjä monissa asioissa. Liian usein tulee eteen tilanne, etten itse kykene kommentoimaan puheenaihetta, koskapa en tiedä asiasta mitään. 

Missä sitten menee yleissivistyksen raja? Eihän kai pitäisi voida vaatia kaikilta lukio-oppimäärän tasoa, mutta suhteellisesti sen verran tietoa maailmasta pitäisi minun mielestäni aikuisella olla. Sama sitten hankkiiko tietonsa koulusta, netistä tai ammatin kautta. Jokaisen ihmisen tulisi osata keskustella pinnallisesti ajankohtaisista asioista. Suomessa kaikilla on lukutaitoa riittävästi lukeakseen uutisia, voihan niitä kuulla tv:n tai radion kauttakin toki, jopa selkokielisinä. Että käsitys maailman menosta on helposti saatavilla. 

Yleissivistykseen kuuluu myös kokemukset sosiaalisissa tilanteissa. Eilenkin kuulin keskustelua tilanteesta, jossa ihmisellä ei ole kykyä kohdella kavereitaan tahdikkaasti. Tarkoitan tietysti, että pitää lukea tilanteita eikä aina ajatella vain itseään ja kuinka itse reagoi.

Aivan loistavia ihmiset ovatkin. Aina opin uutta, kun tapaan ihmisiä. Sitä on kommunikointi ja höpötys parhaimmillaan ja se niiden tarkoitus onkin. Onhan niillä itseisarvokin, en kiistä sitä. Toivon että oppimani on sitä asiantuntijuustietoa, eikä aina vain yleissivistystä parantavaa, koska en kunnioita lahopäisiä juntteja, noita yhteiskuntamme torakoita. 

Pelastakaa tiikerit, t-i-g-g-e-r-s!

Viuhdoin taas päärautatieaseman läpi kotimatkalla. Se ei ollutkaan enää siellä! Pihalla nimittäin WWF:n kaksi punaista tiikeriä. En ehtinyt ottaa niistä kuvia. En ehtinyt jäädä lukemaan WWF:n tiedotetta. Kaikki oli ohi niin äkkiä. 

Näin käy myös oikeille tiikereille. Kampanja toimi, kun jäin kaipaamaan kadonneita tiikereitä. Tämä on kiinalaisen kalenterin mukaan tiikerin vuosi ja WWF kampanjoi tämän uhanalaisen lajin puolesta. Tiikereiden reviirit pienenevät, salametsästys on valtava ongelma erityisesti itämaisen lääketeollisuuden käyttöön sekä vielä pienet populaatiot johtavat geneettisen vaihtelun taantumiseen eli huonot geenit tuottavat sairaita jälkeläisiä. Suurin osa tiikereistä asustelee USAssa yksityisten omistajien hoidossa. Tämä on aika hälyyttävää. Kaikkien pitää tänä vuonna tehdä jotain tietoisuuden lisäämiseksi ja tiikerien pelastamiseksi. Vetoan teihin rakkaat kanssaihmiset. 

T - I - double G - ERRRRR!

Sisko-kulta, tämä teksti on omistettu sinulle!