Palkaton ala on kulttuuriala

Tänään ajatukset eivät ole omiani. Luin toistamiseen kirjoituksen, joka herättää itsessänikin vähän kiukkua. Tässä lukemiseksi blogikirjoitus, jonka agenda on palkattomien harjoittelijoiden käyttäminen kulttuurialalla työntekijöinä. Kulttuurialan työllistävyys on vähän sellainen kaksipiippuinen miekka. Toisaalta porukkaa tarvitaan enenevissä määrin, eikä kuitenkaan ole rahaa maksaa siitä palkkaa. Syyt ovat kai monet. Eritellään niitä joku toinen kerta. Nyt voi siirtyä lukemaan sitä Miian kirjoitusta.

Kulttuurituottaja

Valmistuin nyt viimein kulttuurituottajaksi ihan juhlien kera. Valmistujaisissa teki mieli hihkaista, että onpas kiire työpaikan pikkujouluihin. Sen verran olen ylpeä uudesta työpaikasta. Kaksi ja puoli vuotta meni huikean nopeasti. Viimeinen syksy etenkin vilahti ohi aivan huomaamatta. Juurihan aloitin harjoittelun tanssin tuottajana, ja sitten olinkin jo töissä tanssin tuottajana. 

Olen laiminlyönyt blogiani, koska minua ei täällä juuri näy. Olen aikonut monituisia kertoja tulla päivittelemään, mutta en ole päässyt kirjoittamisen makuun. Enkä ole kirjoittanut kulttuuririennoista, koska kaikki ovat liittyneet tanssiin. Eihän sitä jatkuvasti samasta aiheesta jaksa kirjoittaa, kun vielä päivät tekee hommia teeman parissa. Joulun jälkeen toivon jaksamista taas virikkeellisempään vapaa-aikaan. Aloitan heti uppoutumalla ystävältä lainattuun The Help eli Piiat -romaaniin. Sellaiset turhuudet kuin joulusiivous tai kauppareissu eivät nyt kiinnosta. Tehkööt muut töitä, kun minä nautin. Kulttuurituottajakin ansaitsee levon.

Lumen ei tartte tulla

On jo marraskuu. Kirjoittaminen ei ole maistunut, koska minulla on aivan liikaa tekemistä. Suoritin viimeisen harjoitteluni, kirjoitin opinnäytetyön ja tein samalla töitä. Mutta kohta opinnot ovat sitten ohi. En jaksaisi enää hetkeäkään opiskelua. Olen kevättalvesta asti paahtanut sellaisella tahdilla, että itseäkin heikottaa. Ystäviä kävi kylässä ja olin varma, että pari kuukautta sitten käytiin niillä kylässä. Se oli viime talvena. Esimerkki osoittaa, että elä hyvä ihminen pingota niin paljon. Ajantajukin hämärtyy pahasti. Syksy on ollut erityisen raskas, enkä haluaisi talven tulevan. Kun lumi sataa maahan, iskee tajuntaan että kevät ja kesä ja syksykin menivät niin nopeasti ohi. On kuitenkin tapahtunut kaikkea mukavaakin. Olen tehnyt tanssin parissa kovasti töitä ja jatkan samaa rataa. Siitä sitten seuraavalla kerralla lisää. Opinnoista täytyy koota portfolio, joten palaan sen pariin. Eikä uutisissakaan lupailtu vielä lunta.

Opinnäyte hakusessa

Etsin tässä inspiraatiota opinnäytetyöhön. Tai lähinnä sen kirjoittamiseen, koska lähdekirjallisuuttakin olisi vino pino pöydän vieressä. Tuossa ihan ulottuvilla. Kun kirjoitin edellisen opinnäytteeni, ajattelin että mikään kirjoitustyö ei voi tuntua enää vaikealta. Olin samaa mieltä vielä kuukausi sitten. Nyt olen siinä tuskaisessa luomattomuuden tilassa, jossa ruudulle ei synny ainuttakaan sanaa, ei millään keinoin. Vaikeinta on oma kriittisyys, joka ei anna tilaa epätäydellisille lauseille tai avoimille ajatuksille. Kaiken täytyy olla valmiiksi pureskeltua tekstiä, kun sen näytölle kirjaa. No mutta mikä sitten estää lukemasta lähdekirjoja kirjoittamisen sijaan?! Laiskuus, lyhyt pinna ja tekemättömät kotityöt. Tässä on vielä monta viikkoa aikaa ahdistua ja tirauttaa tuskan kyyneleitä. Sitten pitääkin jo olla valmista. Aloitetaan nyt heittämällä tällainen angsti blogiin, niin on hoidettu ensimmäinen vaihe pois alta. Ja sitten voisi vaikka tiskata.

Johtaminen ja muutakin mielessäin

Saatiin Suomelle uusi eduskunta. Elämme uudenlaisia aikoja. Odotan innokkaasti, saako opiskelijat indeksiin sidotun tuen, mitä tehdään nuorisotyöttömyydelle ja tietysti erityisen mielenkiintoisia ovat tulevat ydinvoimapäätökset. 

Ydinvoimasta aasinsilta. Luen parhaillaan kahta kirjaa, joita käsittelen piakkoin. Täytyy ensin saada luettua muutama opiskeluun liittyvä kirja. Näissä kahdessa kirjassa puhutaan ilmastonmuutoksesta eri näkökulmista. Voin jo todeta, että pistää vihaksi lukea tekstiä asiasta. Jotenkin ilmastonmuutos saa mieleni aina matalaksi. Koen sen tärkeeimmäksi haasteeksi nykyajan ihmisille ratkaista ja kuitenkin kv-kokouksissa vain kinastellaan siitä, mikä on kokouksen esityslista.

Ennen näihin kirjoihin syventymistä luen Sun Tzun Sodankäynnin taidon. Meillä on johtajuuden kurssi, joten tämä strategisen johtamisen vanhimpia teoksia on aiheellista lukea. Olen jo oppinut, että sodassa täytyy saavuttaa nopeasti voittoja, muuten joukot väsähtävät, ja tietysti paras keino taistella on tehdä valloitus tekemättä vahinkoa. En minäkään ole tappamisen kannalla, etenkään liike-elämässä, joten täytyy ottaa onkeeni nämä ohjeet. Kovasti odotan, mitä nerokasta kirja tarjoilee. En ole vielä valaistunut johtaja.

Väsynyt kitisijä

Tätäkö se on oikeasti olla tuottaja? Tekee tuhannesti asiaa viikon aikana, ja seuraava möykky odottaa seuraavalle viikolle. Ja sitten tulee se suunnitelman vaihto, koska säädökset muuttuvat lennosta eikä voikaan tehdä, mitä on aikonut. 

Meille korostetaan kovasti ajan hermolla pysymistä. Minä en ole ehtinyt viikkoon lukea kunnolla uutisia, enkä siis varsinkaan mitään muuta mielenkiintoista. Tänään sentään koin olevani tärkeä. Olin mukana korkeakoulujen auditoinnissa. Laadun kehittäminen on minulle niin rakasta puuhaa, että toki teen sitä kiireenkin keskellä. Painelen tästä tekemään suunnitelman B ja kirjottamaan pari rästitehtävää. Aurinkoista päivää vaan muille!

Suunnaton kiirus

Tänä iltana loppui se hoppu. Koulun intranetti on alhaalla, jotenka en pääse tekemään verkkokurssia. Palautushan on vasta ylihuomenna. Ei siis lainkaan ressaa. Samalla äherrän kovasti kesän Mahdollisuuksien toria. Kävin tuossa pikaisen viestintäpalaverin tänään. Pelottavaa on se, kun totesimme että täytyy soittaa perään lehdistötiedotteen lähetettyä. Minun puhelinkammoni ei pidä tällaisista päätöksistä. 

Kevät se vaan juoksee vastaan ja tämän kuun 30. päivä pidän sitten ensimmäisen Elävä kirjasto -järjestäjän koulutuksen. Kaikki tervetuloa oppimaan metodi! Järjestäjän koulutus on huono termi, koska ihmiset luulevat että on pakko sitoutua järjestämään. Ei suinkaan. Menetelmäkoulutus on parempi ilmaisu. Metodi otetaan vain haltuun ja tekee jos kiinnostaa. Minä tarvitsen apukäsiä Mahdollisuuksien torille järjestettävään Elävään kirjastoon. Sinnekin tervetuloa!

Huomaamattani yritän delegoida blogissa. Kohta täytyy taas myöntää että kaikkeen ei repeä eikä kaikesta selviä yksin. Vaan onhan näitä yksin tehtäviä asioita kasapäin niitäkin. Opinnäytetyö tuossa huohottaa jo niskaan. Kesän olen varannut kirjoittamiselle, mutta olisiko aika jo mietiskellä sisältöä.. Opinnäytetyöpajassa ollaan sitä mieltä, mutta en osaa asennoitua. Deadlinet ei pauku vielä aikoihin. Kisaan sitten murusen kanssa syksyllä siitä, kenellä on paperit ensin taskussa. Sitä ennen on nämä muutamat kivat projektit saatava päätökseen.

Hyvä että jäi aikaa päivittää blogi. Taitaa kutsua nyt käännöshommat. Kääntäminen se on kivvaa!

Musiikkitietous DJ:n tiskillä

Eilen olli pileet ja tanssin ihan kunnolla. Kävin toivomassa useamman kerran ammattitaitoiselta ja erittäin mukavalta DJltä kaikenlaista. (Ei sielläkään soiteta Scooteria.) Noh, ongelmaksi koitui minun osaamiseni musiikin alasta. En muista edes lempibändieni kappaleiden nimiä, saati sitten kuka soittaa jonkun hyvän kappaleen. Olen aika vaikea asiakas, varsinkin kun aina pyydän niitä noloja = Scooteria. Sainpas silti Musea ja Prodigya ja Aavikkoakin soitettiin. Täytyypä jotenkin keskittyä paremmin tuohon musiikin tietopuoleen nautiskelun ohella.

Osuuskunta Luovatron

Kapinahenki tauolle. Tänään haluan vain onnitella itseäni ja kollegoitani osuuskunnan onnistuneesta luonnista. Istun meidän osuuskunnan hallituksessa. Osuuskunta tarjoaa opiskelijoiden osaamista maailmalle erityisesti humanistisella alalla ja vähän riippuen kenenkin omasta osaamisesta. 

Itse tietysti toivon saavani ekoiluun, kirjallisuuteen, muotoiluun, vieraisiin kieliin ja kansainvälisyyteen liittyviä toimeksiantoja. Tulen mielelläni vaikka tekemään jätesuunnitelmaa tai virittämään kansainvälistä toimintaa organisaatiollesi. I'm ready, are you?

Miltä kuulostaa, jos poliitikot linjaa Suomen taiteesta?

Kuulostaako hurjalta, että hallituspuolueen linjaukset siirtyisivät suoraan taiteen apurahojen jakoon, taiteen toimintaan kansallisella tasolla ja vielä taiteen tutkimukseen? Kuulostaako villimmältä se että poliitikot ja virkamiehet hallinoisivat taiteen tärkeintä elintä ja päättäisi kaikkien taiteenalojen rahanjaosta?

Tällaisia tulevaisuudenkuvia maalailen kulttuuriministeri Stefan Wallinin kesäkuussa tekemän lakialoitteen pohjalta. Taiteen keskustoimikunta on asiantuntijaelin, jossa Suomen taiteen apurahat, nimitykset ja avustukset jaetaan. Tämä toimikunta toimii Opetus- ja kulttuuriministeriöön käsivarren etäisyydellä. Politiikassa termi tarkoittaa, että organisaatio on läheisessä yhteistyössä rahoittajansa kanssa, mutta ei ole velvollinen toimimaan rahoittajan  (Suomen hallituksen) linjausten mukaan. Vaan tietysti taiteen eri alojen asiantuntijoiden viisaamman näkemyksen mukaan.

Wallin teki lakialoitteen Taiteen keskustoimikunnan muuttamisesta ministeriön alaiseksi Taiteen edistämiskeskukseksi. Tämä keskus vastaisi keskitetysti taiteen rahoituksesta ja tutkimuksesta - ja toki poliitikkovetoisesti. Anna mun kaikki kestää!

Lain piti tulla voimaan jo tämän vuoden alusta. Ei siitä vielä ole mitään pöytään lyöty. Taiteenalojen keskusjärjestöt ja asiantuntijat torppasivat lausuntokierroksella esityksen. Pieniä myönnytyksiä havaitsin siinä, että mahdollisesti voitaisiin suostua muutokseen pienin askelin, mutta ei kertarysäyksellä. Ei saa antaa senttiäkään periksi nyt. 

Nyt on aika kapinoida! Eihän tällaista saa tapahtua. Ei taiteen tarvitse taipua taloudellisen tuottavuuden ikeeseen ja täyttää hyvinvointiteollisuuden määritelmää. Taiteella on itseisarvo ja sen täytyy näkyä myös taiteen kansallisen tason rahoituksessa. Kyllä sapettaa!

Lue lisää aiheesta:

Viiltävä kolumni aiheesta

Museoliiton lausunto lakiesityksestä 

Opetus- ja kulttuuriministeriön sivut lakialoitteesta

Katsele, tunnustele, haistele, maistele, kuuntele

Suositan käymään perjantaisin ilmaiseksi museoissa. Tänään tein sen itsekin. Kiertelin hyvän tovin Suomen Käsityömuseossa. Museossa on paljon aistein havaittavaa käsityötaidetta. Siis sellaisia joihin saakin koskea. Lisäksi käsityömuseon vaihtuva näyttely 'Parasta puusta' kirvoitti sellaiset nostalgiat ja vau-meiningit ettei paremmasta väliä.

Nautintoa vain häiritsi kasvava kulttuurituottajan identiteettini. Juuri tänään. Se käski koko ajan arvioimaan tilankäyttöä, tunnelmaa, museon näkyvyyttä ja muita täysin olennaisia museovieraan tutkiskelun kohteita. Pirulainen, että korpesi mutta kuitenkin salaa innoissani mietiskelin millaista sisältöä tuottaisin museoon itse. 

Olivat sitten ehtineet edelleni. Alakerran pysyvä näyttely sisälsi jo sen, mitä keksin yläkerrassa kuljeksiessani - nimittäin kaikin aistein koettavan museokokemuksen. Alakerrassa sai sovittaa tuohivirsuja, hipeltää ja kosketella eri materiaaleista valmistettuja käsitöitä, haistaa tervavärjättyä lankaa ja muuta mukavaa. Museon ei ikinä pitäisi olla vain katselua tarjoava paikka. Museon aihepiiriin tutustumiseen tarvitaan muitakin aisteja oli aihe sitten mikä tahansa. Uudenlainen kokemuksellisempi museokulttuuri on onneksi nousemassa. Mutta kyllä museoilla on vielä panostettavaa kuoriutuakseen pölynharmaasta takistaan. 

Loppu tuli

Festivaali on ohi ja olo on sen mukainen. Tyhjyys valtasi minut.

Kun on kiinni jossain asiassa todella tiiviisti ja tekee työtä saavuttaakseen jotain, huipulla ei tuule vaan on aivan tyyntä. Ihmettelee, miten tähän on tultu ja miten täältä pääsee pois. Ei nimittäin ajatus kulje, haluaa vain nukkua tai äkkiä uuden projektin. Pitää antaa meidän festivaalijohdolle sapiskaa siitä, että meistä harjoittelijoista ei pidetä huolta. Tänään soittelin töihin, että pitääkö tulla vaiko eikö ja vastaukseksi sain että jos nyt huomenna vaikka tulisit. Että näin. 

Huomenna pärähtää käyntiin ilb

ilb - internationales literaturfestival berlin. 

Minä olen shuttle-teamissa eli hoitelen artistien autokuljetuksia sun muuta. Ei ihan maailman kiinnostavin homma mutta elintärkeä festivaalille. Jos ei artisti tule paikalle, niin ei ole tapahtumaa. Siksi jännittää joka päivä ensinnäkin saapuvatko lennot perille oikeine matkustajineen. Aistii toimistossa muidenkin jännityksen. Tänään kaikki olivat ensimmäistä kertaa festivaalipaikalla töissä ja tohinaa riitti. Liikaakin minun makuun. Minä jouduin puhelinkammoineni vastailemaan jatkuvasti kiireellisiin puheluihin. Tuskaisa jobi.

Syksyinen festivaaliympäristö on kuitenkin kaunis eli viihdyn toimistolla mainiosti. Kunhan vielä saadaan ne kansainväliset vieraat pyörimään jalkoihin niin tunnelma on katossa. Aamulla aikaisin reippaana hihat heilumaan. 10 päivää lähtee käyntiin nyte.

Pöljiä on ne esiintyjät ko kehtaa

Tuotantoidea tuli mieleeni unen kautta. Näin omituista unta projektista, jossa järjestimme humakilaisten ja muiden tuttujen kanssa teatteriesityksiä. Teatteri pyöri mielenkiintoisella konseptilla, interaktiivisuudella. Yleisö sai ostaa kalliimman lipun, jolla sai osallistua näytelmään. Henkilöhahmoille oli omat varatut penkit katsomossa ja yleisössä istuvat osallistujat saivat omat vuorosanansa tai vihjeitä omasta osallisuudestaan tapahtumiin. Sitten mentiin! Näytelmä oli murhamysteeri, jota ratkaistiin yleisön edustajien avulla. Konsepti sopi niin hienosti suomalaiseen teatterikulttuuriin, koska meidän on vaikea hypätä mukaan esitykseen, jos emme ole sitä etukäteen suunnitelleet. Suomalaiset lähtevät istumaan ja odottavat muiden tekevän sen nolaushomman, eli esiintyvän. Toisin on esimerkiksi Berliinissä suositulla kokoonpanolla: Blue Man Group.

Blue Man Group soittaa rumpuja ja esitys rakentuu mahtavaan interaktiiviseen spektaakkeliin. Yleisö saa ystäväni sanojen mukaan käyttää lähes kaikkia aistejaan kuuloa, näköä ja tuntoa. Parhaita paloja on ehdottomasti pimeälle lavalle valaistut rummut. Sininen mies alkaa soittaa rumpuja, joiden pinnalle on kaadettu maalia. Maali lentää soitettaessa ilmoihin ja räiskähtelee kauniissa väriloistossa muuten pimeään tilaan. Esitys on valojen ja värien sekamelska, johon liitetään yleisön höykkyytystä yksittäin ja ryhmässsä. Nämä ovat kuulopuheita. Innoissani ahmin esityksestä saamaani kuvailua. En ole nähnyt esitystä itse. Jätän täällä nuo hintavat tapahtumat väliin ja keskityn oman kohderyhmäni tuotantoihin eli opiskelijalompakkoystävällisiin tuotoksiin. Vaikka aion silti panostaa komediaan..

Kulttuuri vs. taide

On lötkötyssunnuntai. Halusin illan päälle vielä jotain ajateltavaa, että piristyisin tästä apaattisesta pöhnästä. Tuumailenpa siis vähän termejä kulttuuri ja taide. Tämä on meidän opiskelijoiden ainainen kiistelyn ja pohdiskelun aihe.

Pidän termistä kulttuuri enemmän kuin termistä taide. Miksikö? Yksinkertaisesti siksi, että sanalla kulttuuri on laajempi sisältö. Taide lokeroi enemmän. Taide on täsmällinen sana ja tuo heti mieleen oman taidekäsityksen rajat. Silti taiteesta voi kiistellä muiden taidekäsitystä sohimalla.

Termi kulttuuri viittaa taiteisiin, korkeakulttuuriin, alakulttuureihin, eri yhteisöjen ja kansalliseen kulttuuriin, joka sisältää vielä erilaisia tapoja kuten oman työkulttuurin tai kasvatuskulttuurin. Merkitysten erittelyssähän voi mennä vielä vaikka kuin pitkälle.  Taide on kulttuuria, kulttuuri ei ole pelkästään taidetta. Kulttuuri voi jopa kattaa taiteeksi määrittelemättömän luovan alueen. Esimerkiksi minulle graffitit ovat taidetta (poikkeuksiakin olen nähnyt, mutta ei puututa siihen), mutta jollekin ne ovat alakulttuurin töhryinen ilmentymä, joka ei todellakaan ole taiteeksi luokiteltavaa. Siispä puhumalla graffiteista kulttuuri-ilmiönä voi keskustella asiasta neutraalisti, ottamatta niinkään kantaa niiden taidearvoon.

Todella mielenkiintoista on myös pohtia, onko minulle taiteella vai kulttuurilla enemmän arvoa, ja miten kenenkin silmissä. Vai voiko niitä erottaa toisistaan noin yksinkertaisesti. Turhaa lie mainita, että taiteesta ei voi puhua vain korkeakulttuurin näkökulmasta. Ja nämäkin molemmat käsitteet ovat lopulta erittäin henkilökohtaisia näkemyksiä. 

Parasta onkin varmaan vain kysyä, voiko taidetta tai kulttuuria määritellä lainkaan?

Opettajaa kaitsemassa

Tänään opettajani vierailee harjoittelupaikassani ja olen todennäköisesti pitämässä hänelle juuri seuraa. Mitä ihmettä se tahtoo nähdä? Eikö ole ihmisestä vaikea päällepäin sanoa, mikä sitä kiinnostaa. Memo minulle: pidäpä tämä mielessä, kun kaavoitat markkinointia projektille.