Aalto-mania

Kuulen jatkuvasti Jyväskylässä Alvar Aalto -hypetystä. On hyvä, että kuuluisuutta arvostetaan ja pidetään hänen työtään elävänä. Jossain tulee kuitenkin vaasi täyteen. 

Matkailukoulutuksessa tutustuimme Aalto-kävelyllä Aallon suunnittelemiin kohteisiin, syötiin Aalto-illallinen ja kuultiin, kuinka aiheesta on tarjolla kesällä myös valokuvanäyttely. Jyväskylässä on Aalto-museo ja tulevat asuntomessut pohjautuvat Aalto-aiheeseen. Samaisessa koulutuksessa kuuntelin myös keskustelua siitä että on mahtavaa, kuinka Aallon suunnittelemia kohteita suojellaan. Tällaista kommenttia kuulin siis sen jälkeen, kun oli ensin keskusteltu yliopiston sisäilmaongelmista, ja että niitä on todettu myös muissa arkkitehdin suunnittelemissa kohteissa.

Tässä on mielestäni jo liikaa henkilöpalvontaa. Mainitsen vain ohi mennen, että kaupungissa on yksi näistä laatikoista myyty kalliin tontin kera pilkkahintaan saneeraajalle. Sinne meni ruma rahanreikä mutta myös arvotontti. Aaltoa mystifioidaan ja siitä jaksetaan lypsää loputtomasti tuotteita. Matkailijat ovat varmasti innoissaan, kun koko kaupunki on teemapuisto ja tuotteistus on huipussaan. 

Ei millään pahalla lahjakasta Aaltoa kohtaan. Arvostan hänen elämäntyötään, mutta kaiken tämän manian keskellä en tiedä miehestä juuri mitään, mitä en tiennyt jo ennen Jyväskylään muuttoa. Aihetta on siis tutustua siihen museoon. Mutta kyllä se onkin kyllin suuri annos mr. Aaltoa.

Kulttuurijournalismista

Kunpa olisi aikaa kirjoitella. Olen puuhastellut kulttuurimatkailun, tanssitapahtumien ja hankemaailman parissa. Mielessä pyörivät lähinnä työasiat ja oma pesä, jota rakennetaan samalla.

Mutta tärkeä asia on suihkinut päin silmiä jatkuvasti. Kulttuuritoimituksen huono laatu puhuttaa tuottajia koko ajan. Olemme lounaspöydässä usein ruotineet Keskisuomalaisen kulttuurisivuja, joiden sisältö on aika niukkaa ja toimittamisen tasokaan ei yllä katajaista korkeammalle. Ammattini puolesta lukisin mielelläni kulttuurisivut, mutta en viitsi enää vaivautua.

Luin kannustavan uutisen aiheesta. Kulttuurirahasto alkaa kouluttaa kulttuuritoimittajia laadun nostamiseksi. Huikeaa! Harmillista, että mediatalot eivät itse ole havahtuneet asiaan. Yritysten olisi hyvä itsekin huomata kehityksen paikka ja nostaa profiiliaan omatoimisesti. Henkilöstön koulutukseen Suomessa on muutenkin puutteelliset taidot ja motivaatio.

Meille ei Keskaria enää kohta tule, emme jatka tilausta. En saa iloa sen lukemisesta, joten miksi posteljoonin kannattaisi sitä meille asti kantaa. 

Kulttuurijournalismi on puhuttanut meidän toimistolla toisessakin yhteydessä. Haluaisimme kirjoittaa toimistolta juttuja tanssista alan mediaan ja muuallekin. Tuottajina meillä on kuitenkin vajaavaiset taidot pureutua aiheeseen. Meillä on vain kaksi näkökulmaa ja ne ovat katsojan kokemukset tai tuotannolliset seikat. Tanssitaiteelliseen asiatekstiin meillä ei ole osaamista. Taiteesta kirjoittaminen vaatii syvällistä paneutumista, jos haluaa tehdä työnsä hyvin ja etenkin kun lukijat ovat alan ammattilaisia. 

Kuka siis voisi kirjoittaa laadukasta kulttuurijournalismia?

Aamuherätys sarjakuvilla

Olen useampana aamuna herännyt lukemalla sarjakuvia. Kun kävimme äänestämässä viikko sitten lauantaina kirjastolla, mukaan lähti samalla iso kasa sarjakuvia. Vaikka olen lukenut Tinttiä, huumoristrippejä ja vakavaa draamasarjakuvaa, aamut ovat olleet oikein virkeitä.

Luin muuten aika mukavalla tavalla ironisen ekologista elämäntapaa käsittelevän sarjakuvakirjan. Teos oli ranskalainen, joten en ihmettele onnistuneen ironista otetta. Suomennettu nimi oli Ekoloogiset.

Nyt on omat kirjavalinnat luettu läpi. Täytyy varmaan jatkaa sänkynaapurin supersankaritarinoihin.En ole jaksanut kirjoja lukea. Mutta hyvä että jotain sentään, kun sanomalehdistä ei hyvää draaman kaarta oikein löydy.

Jotain kevyttä

Läksin tänään blogin päivitysmatkalle päämääränä kirjoittaa jostain kepeästä aiheesta ilman vakavia otsan rypistyksiä. Vakavia naamoja on paikat täynnä tammikuun pimeissä aamuissa, vaalitenteissä ja kuuntelemissani radio-ohjelmissa. Kuten aiemminkin olen todennut, raskaat ajat vaativat kevyet huvit. 

Niinpä olen keskittynyt nautiskelemaan sisustuslehdistä ja kahveista. Erikoiskahvit ovat erityisen helppo tapa nautiskella ja kahvilassa saa joskus hyviäkin :) Tai mikä tahansa hienojen juomien valmistaminen käy rentoutumisesta. Meillä viikonlopun päiväkahvit keitellään pressopannuun ja sain siskolta lahjaksi aivan ihania kahvimakuja maailmalta. Kahvin keittäminen on mukavinta aloittaa jauhamalla pavut itse kunnon manuaalikahvimyllyssä. Tuntee ansaitsevansa kuumaa juotavaa, kun vähän huhkii. Tummat suklaiset paahdot maistuvat minulle parhaiten, ja usein ripautan mukaan kanelia, että saadaan vähän tvistiä makuun. Pitäisi uskaltaa keksiä taas joku uusi jännittävä mauste, mitenhän toimisi esimerkiksi inkivääri tai vanilja?

Vakavaa voi toki kahvin juomisestakin tehdä, koska täytyy ajatella, millaista kahvia haluaa ostaa - reilua, luomua, riistoa vai mitä hä. Mutta ei nyt. Kahvitteluun sopii muumimukit. Eilen ystävälläni oli kaunis yksilö, jota en vielä omistakaan. Sellainen on kipaistava kotiin, koska mukeja ei ole ikinä liikaa.. minun mielestä. Eikö ole upea?

Lähde: Arabia