Jotain kevyttä

Läksin tänään blogin päivitysmatkalle päämääränä kirjoittaa jostain kepeästä aiheesta ilman vakavia otsan rypistyksiä. Vakavia naamoja on paikat täynnä tammikuun pimeissä aamuissa, vaalitenteissä ja kuuntelemissani radio-ohjelmissa. Kuten aiemminkin olen todennut, raskaat ajat vaativat kevyet huvit. 

Niinpä olen keskittynyt nautiskelemaan sisustuslehdistä ja kahveista. Erikoiskahvit ovat erityisen helppo tapa nautiskella ja kahvilassa saa joskus hyviäkin :) Tai mikä tahansa hienojen juomien valmistaminen käy rentoutumisesta. Meillä viikonlopun päiväkahvit keitellään pressopannuun ja sain siskolta lahjaksi aivan ihania kahvimakuja maailmalta. Kahvin keittäminen on mukavinta aloittaa jauhamalla pavut itse kunnon manuaalikahvimyllyssä. Tuntee ansaitsevansa kuumaa juotavaa, kun vähän huhkii. Tummat suklaiset paahdot maistuvat minulle parhaiten, ja usein ripautan mukaan kanelia, että saadaan vähän tvistiä makuun. Pitäisi uskaltaa keksiä taas joku uusi jännittävä mauste, mitenhän toimisi esimerkiksi inkivääri tai vanilja?

Vakavaa voi toki kahvin juomisestakin tehdä, koska täytyy ajatella, millaista kahvia haluaa ostaa - reilua, luomua, riistoa vai mitä hä. Mutta ei nyt. Kahvitteluun sopii muumimukit. Eilen ystävälläni oli kaunis yksilö, jota en vielä omistakaan. Sellainen on kipaistava kotiin, koska mukeja ei ole ikinä liikaa.. minun mielestä. Eikö ole upea?

Lähde: Arabia

Taas se kukkumuseo on otsikoissa - tässäkin

Saatan vain olla tosi pessimisti, mutta olen edelleen sitä mieltä ettei Suomessa riitä puolta miljoonaa kävijää mihinkään museoon vuosittain. Guggenheim-hanke on tuottanut raportin, jossa ehdotellaan rakennettavaksi Helsinkiin arkkitehtuuriin ja muotoiluun keskittyvää vaihtuvien näyttelyiden galleriaa. 

Uutisissa on ollut puhetta, ettei valtiolta löydy hankkeeseen rahaa kulttuuri- eikä matkailubudjetista. Hyvä! Kukkumuseo on yksityinen toimija, joka valtion tukea saadessaan napsii pienen rahan budjetista suuren osuuden. En ymmärrä, miksi valtion kannattaisi olla tällaisessa toiminnassa mukana. En myöskään pessimistisesti ilmaistuna voi kuvitella, että kilpailu museoiden välillä toisi kaikille lisää asiakkaita. Onneksi kuulen järjen ääniä asiantuntijoiden ja kulttuuriministerin suusta. Tiedän paljon parempia rahanreikiä kulttuuri- ja matkailualalla - kulttuurimatkailua kehitetään jo hienosti täällä ja täällä. Joskus täytyy olla muutosvastainen, jotta avautuu uusia mahdollisuuksia.

Kulttuuritiloja eli elämisen mahdollisuuksia

Jyväskylän elävän musiikin yhdistys Jelmu ry on saanut lähiaikoina paljon tunnustusta toiminnastaan. Ensin Taku-lehdessä oli juttu teollisuusrakennuksista luoviksi tiloiksi muunnetuista taloista, jossa tuotiin esiin Lutakon luova henki. Lutakossa treenaa 80 bändiä ja muu toiminta on todella aktiivista. Itse olen käynyt erilaisissa juhlatapahtumissa, brunssilla, kirppiksellä ja katsomassa tanssiesityksiä. Keikkapaikkanahan Lutakko on palkittu useita kertoja. Niin se vain on ylivoimainen talovanhus. Jelmu sai tänä vuonna myös Jyväskylän kaupungin Alvari-palkinnon Jyväskylän viemisestä maailmanmaineeseen. Lutakon toimintaa kiiteltiin elävän kulttuurin luomisesta ja yleensä siitä, että Jelmu tekee kulttuuria. 

Tämän luulisi nyt olevan merkki siitä, että kulttuurin tunnustetaan tarvitsevan tiloja ja tuovan muutakin kuin rahaa keikkajärjestäjän taskuun. Kaupunki on selkeästi palkinnut avoimesti anarkistista toimintaa, kun musiikkiväki pyristelee keskellä hienoa messupaviljonkirakennusmonttua suurten kaupallisten toimijoiden ristipaineessa. Lutakon alueelle kasvaa konferenssikeskus, jossa harvoin on tilaa yhdistys-/ nuoriso-/ taiteelliselle toiminnalle. Jelmu on taistellut talonsa puolesta käsittääkseni useaan otteeseen. Lutakko on kuitenkin tärkeä osa Jyväskylää eikä sitä voisi korvata isollakaan vaivalla.

Vaikka Jelmu ja Lutakko ovat näyttäneet hienoa esimerkkiä päättäjille, ei kulttuurille oikein löydy tilaa kaupungista, joka ratsastaa sivistyneisyyden maineella. Kulttuuriväellä on menossa suuri tilahanke esittävien taiteiden oman rakennuksen saamiseksi. Kaupunki kaipaa harjoitus- ja esitystilan tanssille, sirkukselle ja kaikelle sille kulttuurille, jota Jyväskylä ja sen ympäristö on pullollaan. Arvostusta laadukkaalle kulttuurille ja luovuuden esiintuomiselle ei ole löytynyt tarpeeksi. Minä tahtoisin nähdä enemmän esityksiä. Minä en yhtään vastustelisi, vaikka keskustaan ei tulisi yhtään parkkiluolaa lisää, vaan kehitettäisiin niillä hankerahoilla ihmisille elämisen edellytyksiä - kulttuuria.

Tänään teki mieli pauhata tärkeästä asiasta.

Kulttuurituottaja

Valmistuin nyt viimein kulttuurituottajaksi ihan juhlien kera. Valmistujaisissa teki mieli hihkaista, että onpas kiire työpaikan pikkujouluihin. Sen verran olen ylpeä uudesta työpaikasta. Kaksi ja puoli vuotta meni huikean nopeasti. Viimeinen syksy etenkin vilahti ohi aivan huomaamatta. Juurihan aloitin harjoittelun tanssin tuottajana, ja sitten olinkin jo töissä tanssin tuottajana. 

Olen laiminlyönyt blogiani, koska minua ei täällä juuri näy. Olen aikonut monituisia kertoja tulla päivittelemään, mutta en ole päässyt kirjoittamisen makuun. Enkä ole kirjoittanut kulttuuririennoista, koska kaikki ovat liittyneet tanssiin. Eihän sitä jatkuvasti samasta aiheesta jaksa kirjoittaa, kun vielä päivät tekee hommia teeman parissa. Joulun jälkeen toivon jaksamista taas virikkeellisempään vapaa-aikaan. Aloitan heti uppoutumalla ystävältä lainattuun The Help eli Piiat -romaaniin. Sellaiset turhuudet kuin joulusiivous tai kauppareissu eivät nyt kiinnosta. Tehkööt muut töitä, kun minä nautin. Kulttuurituottajakin ansaitsee levon.