Luomisen juhlaa

Joillekin maksetaan palkkaa käsittämättömistä asioista. Joskus salaa haaveilen, että olisin itsekin kuosisuunnittelija. Intoa riittäisi, vaan ei taitoa. Tässä erittäin upeita malliesimerkkejä lapsuuden ajoilta (kuosien lisäksi vaatesuunnittelua kai yritetty):

Mutta moni muu tekee sitä puolestani. Jotkut erittäin hyvin. 

Ja sitten on ne marimekkolaiset kopioivat suunnittelijat. Yrityksellä on käytössään jo järjestyksessään toinen kuosi, joka on kopio toisen taiteilijan kuvasta. Yle Uutisissa asiantuntija toteaa, että tämä uusi Isoisän puutarha -kuosi on kuosisuunnittelijan oma erillinen näkemys. Täytyyhän tähän mielipiteeseen kallistua, koska toteajana on taideväärennösten asiantuntija. Mutta moraalisesti arveluttaa, että näin räikeästi saa ottaa toisen kuvan ja laittaa omiin nimiinsä. 

Aiemmin Metsänväki-kuosi joutui median riepoteltavaksi. Tosin Marimekko on sanonut, että suunnittelijat itse vastaavat tuotoksistaan ja yrityksellä on vain käyttöoikeus niihin. Vastuu on siis artistilla itsellään, eikä Marimekkoa voi syyttää, paitsi ehkä silmien ummistamisesta ja tekijänooikeuksien vähättelystä.

Samaa olen itse asiassa miettinyt räppibiisien kohdalla. Kun joskus on otettu vanhasta biisistä kertosäe tai enemmänkin ja väliin heitetty vähän omaa räppiä ja biittiä. 

Siis koska oma näkemys toisen teoksesta on kuitenkin aina osittain kopio. Eikö siitä pitäisi propsit mennä myös alkuperäiselle tekijälle? Eikö taiteilijan pitäisi ilmoittaa tehneensä kunnianosoituksen jonkun muun teokselle? Voiko näitä tapauksia pitää plagiointeina? Tieteessä olisi yksinkertaista lähdeviittauksen puuttuessa tuomita suoraan plagiaatiksi. Taide ei taivu aina tieteen mutterin kierteisiin.

Aiheesta kertoi myös Susannan Työhuone. En ollut viikolla lukenut enkä kuunnellut uutisia, joten sainkin tämän uutisen tietooni blogia lukien. Sosiaalinen media hämmästyttää minua edelleen.

Kasvoton hirviö ja uusi työ

Olen jälleen kasvottoman hirviön asiakas. TE-keskukseksi moni sitä kutsuu. Hellittelynimenä olen kuullut sanan työkkäri. Mutta melkoisen pelottava ilmestys.

Muutama vuosi sitten, kun edellisen kerran olin puljun asiakas, otettiin heti luulot pois vastavalmistuneelta ja todettiin tiskillä silmiä pyöritellen, että filosofian maisteri ei ole ammatti. En siis voinut hakea maisterina työtä. Piti keksiä joku ihmisten ammatti. Ja niiden kamalien ja pitkien kuukausien aikana kävin muutamia kertoja akateemisessa palvelussa todistelemassa että olen arvokas ihmisenä, vaikken kelpaakaan kellekään työntekijäksi. Tekivät oloni sillä lailla ihmistä alemmaksi olennoksi tarkastusvisiiteillä. Seuraavaksi lopetin työnhaun, koska pääsin opiskelemaan. Ei täti tietenkään ymmärtänyt että opiskelin kulttuurituottajaksi, koska sellaista nimikettä ei löydy heidän ammattinimikelistastaan. Tiedoissani on täysin väärä oppilaitos ja opiskelin siellä muka humanismia.

Ja työttömien koulutuksista. Kävin yhden, koska pakollisiahan ne ovat. Totesivat siellä että kylläpä teet hyviä hakemuksia, saako käyttää esimerkkinä. Kiitos avusta.

Mutta se oli tuolloin. Tein työttömäksi ilmoittautumisen netitse. Lisäsin sinne oikean oppilaitoksen ja tutkinnon nimenkin ihan itse. Seuraavan parin viikon sisään pitäisi tulla puhelua ja kutsua arvon konttoriin. Sinne tosin ei pääse syyskuussa enää ollenkaan ilman ajanvarausta, joten kyllä tosissaan tukitaan työttömältä tie päästä palvelun ääreen.

Toivottavasti sitä ennen aukeaa ammattitaitoiselle ihmiselle työtä, ettei taas joudu arvostelevien ja töykeiden katseiden saaliiksi. Pelottaa jo valmiiksi. Tosin kai jollakin mukaviakin kokemuksia löytyy.

Toisaalta, en ole pätkääkään huolissani työnhaun takia. Selviän elämässä joka tapauksessa. 

Luin kiinnostavan artikkelin tuoreesta Suomen Kuvalehdestä (30/2013). Teemana oli 'uusi työ' ja kirjoittaja vapaa toimittaja Päivi Ängeslevä. Osuuskunnat, hubit ja työskentely kotona, kahviloissa ja asiakkaiden luona ovat entistä yleisempiä tapoja tehdä työtä. Ja itseänikin kiinnostaa kovasti. Humanistin osaamisalueilla kielitiede ja kulttuurituotanto itsenäinen työskentely vaihtelevissa ympäristöissä on luonnollista. Ja yrittäminen samoin.

Mutta termi uusi työ kuulostaa myös pelottavalta, koskapa verkostoituminen. Hyi, se on minulle edelleen kirosana. En osaa ajatella että tutustuisin jatkuvasti uusiin ihmisiin ja loisin siten ahkerasti asiakassuhteita. Olen vähän turhan sulkeutunut tyyppi. Verkostoituminen ansaitsisi melkein blogiin oman tagin, koska parjaan termiä niin usein.

Ja yrittämisestä minulla on omat epäilykseni. Paljon yrittämisessä korostetaan sellaista itsepintaista, omaa etua tavoittelevaa ja hyökkäävää asennetta. Samaisesta Kuvalehdestä bongasin tällaisia sitaatteja yrittämisen arjesta ja yrittäjämäisestä luonteesta:

- "Hän osti kihlasormuksen, jotta hän näyttäisi neuvotteluissa uskottavalta."

- "Huonoiksi puoliksi lisään kehnon sosiaaliturvan ja työyhteisön puutteen."

- "Kehityskeskustelussa hän huomautti pomolleen tehneensä muidenkin työt."

- "Hän ei ollut antanut myyjien valita ostajaa. "Sanoin heille, että juttu on niin, että en lähde täältä ennen kuin kaupat on tehty." Kauppa tehtiin ja kyyneleitäkin vuodatettiin."

Jos vain näin saa asiakkaita ja menestyy työelämässä niin pitäkää tunkkinne, minä vain oleilen. En halua uskoa, että tällaista asennetta kaivataan elinkeinoelämässä. Innostun silti yhdessä tekemisestä ja siitä uuden työn ilmapiiristä että työn pitää olla itselle merkityksellistä ja haluan suhtautua työhöni intohimoisesti.

Kiitokset että jaksoit lukea tänne asti! Vieläpä olisi oiva tilaisuus kommentoida tuonne kommenttiloodaan.

EDIT: Jälleen töissä ja kyllä maistuu.

Lomalla

Nyt on menossa loma. Tukkoinen nenä kuuluu ilmeisesti asiaan. Loman tavoitteena on kahlata muutama opus läpi:

Ihan tällaista suht kevyttä tekemistä ja oleilua. Parit juhlat, mökkeilyä ja yhdet festarit on myös kesän ohjelmistossa. Kaikki muu tulkoon yllätyksenä ja arvaamatta. Kesä on sillä tavalla kivaa aikaa, että välillä tehdään jotain ex tempore, ihan hetken mielijohteesta. Mukavia kesäpäiviä!

Kesätapahtumat täyttäköön maan

Kuulin haastattelun radiossaja siinä haluttiin tietää että eikös Suomessa ole ihan liikaa kesätapahtumia. Finland Festivalsin toimitusjohtajaa Kai Amberla haasteteltiin melko omistuisesta asiasta. Mutta viisas Amberlahan siihen totesi että kyllä Suomessa on aina sopivasti tapahtumia. Jos ihmiset eivät tule tapahtumaan, niin sellaiset tapahtumat kuolevat. Tarjonta seuraa tiukasti kysyntää. Tapahtumatuotannossa kannattavuusmarginaali on tiukka ja siksi tapahtumat eivät saa paljon armon aikaa huonossa taloustilanteessa.

Hänen mukaansa ammattimaisen ja epäammattimaisen tapahtuman erottaa siitä, että ammattimainen järjestäjä osaa huomioida ohjelman kokonaisuutena, jotta ihmiset voivat viihtyä kiireettömästi tapahtumassa, ja ohjelman lisäksi myös muut viihtymiseen liittyvät palvelut ja fasiliteetit, kuten ruokailumahdollisuudet.

Aiemmin seurasin keskustelua matkailusta. Keskustelussa joku matkailun ammattilainen kertoi, että Suomessa ehkä liikaa keskitytään tarjoamaan jotain ulkomaisille turisteille. Mutta myös ulkomaiset turistit haluavat tehdä samaa kuin paikalliset. Jos siis keskitytään siihen, että paikallisille ja suomalaisille matkailijoille on paikkakunnalla hyvää, laadukasta tekemistä niin samalla viihtyvät myös ulkomaalaiset. Suomalaisten matkailijoiden osuus on sitä paitsi huomattavasti merkittävämpi kuin ulkomaisten.

Sitten molemmissa keskusteluissa päästiin niihin hassunhauskoihin kesätapahtumiin, joita Suomessa mielellään järjestetään. Näitähän ovat vaikka eukonkanto-, suojalkapallo- tai ilmakitarakilpailut. Eikö ole näin, että niitä saa olla niin paljon kuin ihmiset jaksaa niihin osallistua ja ovat ? Juu, niin asiantuntijoidenkin mielestä. Aitous on tärkeää, koska täydestä sydämestä tehty saa oikeasti viihtymään ja ihmiset omivat hyvät ideat. Epäaito ja väkisin hauskaa yrittävä tapahtuma kyllä kuolee pois.

Näitä keskusteluita kuunnellessani nyökyttelin paljon – myös pyöräillessäni. Tunsin hiukan ylpeyttä siitä, että olen saanut juuri näihin asioihin koulutuksen. Minun ei tarvitse oppia tällaista kantapään kautta. Tiedän, ja voin keskittyä tekemään entistä parempia tapahtumia tulevaisuudessa. Mieluusti tekisin sitä kehittämistyötä enemmänkin.

Tällä sitten avasin  pitkän radiohiljaisuuden. Ainakin on täyttä asiaa kulttuurituottamisesta. Hävettävän vähän käyn tapahtumissa, mutta on mahtavaa, että niitä on. Varsinkin muilla paikkakunnilla vieraillessa on aina erityiskiva, kun huomaa että voi osallistua johonkin häppeninkiin. Hyvänä esimerkkinä minulla on edelleen tallessa pankin mainoskynä, jonka sain käydessäni saksalaisen pienen kaupungin korttelijuhlassa, kun siskoa muinoin siellä moikkasin. Lämpimät muistot, oih.