Tuolla sloganilla mainostin tapahtumaa. Se on nyt ohi! Kevät meni toria järjestäessä ja perjantaiaamuna tori pärähti täydellä teholla käyntiin vain ollakseen ohi kuusi tuntia myöhemmin. Jäljelle jäivät rakot kantapäissä ja uupumus. Tuotin ensimmäisen suurehkon tapahtumani ja mielestäni onnistuinkin.
Tunnelma oli aika huikea. Ensin koottiin telttoja aamuyhdeksästä lähtien ja kohti kello yhtätoista alkoi vauhti kiihtyä. Vasta tapahtuman alettua ehdin koota näyttelytelttaan valokuvanäyttelyn. Onneksi minulla oli apuna pari järjestyksenvalvojaystävää ja sieltä sain idean teipata kuvat maahan, koska ne eivät millään ilveellä halunneet pysyä kangasseinässä kiinni. Figure that.. Olin aluksi muutenkin hukassa, koska en tiennyt kaikesta kaikkea, vaikka toki olisi pitänyt. Aloin myös ahdistua muutaman torilla esittelevän järjestön edustajien tiukkapipoisesta suhtautumisesta tapahtumajärjestelyihin. Mutta kun tori oli polkaistu käyntiin, ei mikään enää pysäyttänyt sitä. Järjestöille suuri kiitos! Ja torivieraitakin riitti tasaiseen tahtiin.
Torilla seisoskelin infossa jakamassa ilmapalloja lapsille, juoksentelin ympäriinsä ostamassa teippiä, vesipulloja ja suurimman osan ajasta järjestelemässä esiintymisaikataulua muutosten vuoksi. Sää suosi meitä. Vähän silti tuuli heitteli tavaroita ja meinasi ottaa mukaansa koko rivin telttoja. Viiden aikaan kasattiin kamat takaisin laatikoihin ja huokaisin helpotuksesta. Ei maailmanloppua eikä mielen romahdusta.
Ohjelma oli muotoutunut viime tipassa monenlaisten vastoinkäymisten ja kommellusten vuoksi. Siksipä ohjelmalavalle kasaantuivat kaikki ongelmat. Äänentoistossa oli teknistä vikaa ja toki väärinymmärryksiä esiintyjien kanssa siitä, mitä äänentoistolla tarkoitetaan. Eräät eivät olleet pyytäneet palkkiota, mutta alkoivat neuvotella siitä juuri ennen esitystään. Pääesiintyjät saapuivat paikalle samana päivänä ja toki olimme varanneet heille edelliseksi yöksi majoituksen. Mutta kaikki ohjelmanumerot nähtiin lavalla sekä pieni ekstra, kun capoeira-tanssijat pyysivät päästä esiintymään vielä viimeisenä. Lemppareitani olivat AdAstra-teatterin maistiaiset uudesta lastennäytelmästä 'Mummu ei tajuu' sekä timbilamies eli Magulamberre - täydellistä päiväunelmointimusiikkia.
Sitä tunnetta, kun tapahtuma on ohi ja purettu, jälkeen jääneet roskat siivottu ja katu sen näköinen kuin ennen tapahtumaa, ei voi kuvitella. Tunne on sekoitus helpotusta, väsymystä, tyhjyyttä ja kokemusten rikkautta. Tuottajan 'absolut tärinä ja ekstaasi' oli kokemisen arvoinen. Opin myös omasta stressinsietokyvystäni jotain.
Mietittiin torikoordinaattorin kanssa, mitä olisi voinut tehdä toisin. Ei juuri mitään, mutta ideoita jäi käyttämättä. Viestintää täytyy kehittää ja kolmas järjestäjä olisi aivan ehdotoman tarpeellinen. Kun järjestää tapahtuman, ei voi ymmärtää sen konseptia ennen kuin on sen kerran tehnyt. Seuraavalla kerralla tietäisin paremmin, millaista ohjelmaa haluaisin, missä järjestyksessä tekisin asioita ja mikä on kaikkein olennaisinta tapahtuman läpimenon kannalta. Ehkä siksi muutama vuosi samaa kauraa on tuottajalle hyväksi. Parasta oli se, että sain olla koko ajan juttelemassa ihmisille ja ratkaista pieniä aivopähkinöitä pitkin päivää.
