Katastrofi lentokentällä johti uskomattomaan päätökseen

Berliinissä on musiikkiviikko menoillaan. Minä kävin Berlin Festivalilla tanssahtelemassa, kun kerran isot festarit oli mahdollisuus kokea. Festarit oli järjestetty kohtalaisen uuteen biletysmestaan eli vanhalle lentokentälle Tempelhofiin. Makea paikka pitää tapahtumia. 

Lääniä riittää ja puitteet on erikoiset, johtopäätös: porukka on mielissään. Sitä paitsi paikalle on hyvät liikenneyhteydet. Kuvitelkaahan tämä kokemusmatka. Jonotettiin sisään ja heti päästiin jonottamaan lentokentän check-in-tiskille rannekkeita. Aulassa taululla, jossa ilmoitetaan saapuvat ja lähtevät lentokoneet, oli esiintymisaikataulu. Festareiden tapahtuma-alue oli koneiden porttien alue. 

Päälava ulkona katoksen alla ja kaksi lavaa huoltorakennuksissa alueen reunoilla. Parasta oli kuitenkin matkalaukkuautoon rakennettu mobil disko, joka ajeli ympäri aluetta. Festarien kattauksessa oli jumputusta, räminää, tekotaiteellista hoilotusta, kapakkakitarointia, egomaanisia keikistelijöitä ja toki tosi hyvää tanssimussiikkia. Minä olin paikassa ensimmäistä kertaa ja aivan myyty. Kaikilla ei ollut yhtä kivaa.

 

Saako valittaa huonoista järjestelyistä, jos itsellä on ollut täydelliset festarit?? Minä olisin ruoskinut itseäni, jos olisin tuon tapahtuman tuottanut. Niin surkeasti tekninen tuotanto epäonnistui. Kerrataanpa. Perjantaina piti yöllä neljän aikaan esiintyä Fatboy Slim pääartistina toisessa huoltohalleista. Niihin oli kuitenkin kapasiteetti aika pieni, koska sisätilat ei vedä koko porukkaa. Lavan sisäänpääsyportilla kiertyi jono jo yhden aikaan, kun Fever Ray aloitti. En päässyt katsomaan, ketään ei päästetty sisään. Toinen halli veti vielä ja siellä soitti kiva pumppu Junip.

Minä lähdin siinä vaiheessa kotiin. Koko paikka oli suljettu 2:30, koska molemmat hallilavojen sisäänkäynnit olivat tukossa. Poliisi pelkäsi, että tämänvuotinen Love Parade toistuisi. Siellä kuoli ihmisiä tungoksessa.

Teknisen tuotannon tyypit oli kyllä nukkuneet, kun sanottiin kuinka paljon porukkaa on tulossa. Vessoja oli joku 30 viidelletoista tuhannelle juhlijalle. Screenejä ei missään. Eturivi näki artistit, muut eivät. Nykyaikana tuollainen ei ole hyväksyttävää. Sitä paitsi bileet oli näytetty suorana telkkarista, eli kotona näki mutta paikan päällä ei. Tunnelmahan kuitenkin on festareilla tärkeintä ja sitä riitti.  

Lauantaille sitten olikin muutettu esiintyjälista, koska juhlat piti lopettaa jo yhdeltätoista. Sopii minulle! Menin kolmelta katsomaan islantilaista Seabearia ja nautiskelin lämpimästä päivästä. Lauantaille sattui joko parempi hengausolo tai oikeasti paremmat bändit, koska tykkäsin kaikesta mitä kuulin. Toki niille, jotka olisivat halunneet kuulla jotain, mikä jäi muutoksien takia tulematta, päivä oli surkea. Sekä niille, jotka eivät muutoksista tienneet ja tulivat myöhään paikalle vain lähteäkseen kohta kotiin.

  

Petyin minäkin osittain. Lauantain miksaajat olivat kuuroja ammattitaidottomia lahnoja. Basso otti rintaan ja yökötti, ja muuten setit soittivat yhtenä mössönä. Pikkuveljelle otin pienen opetusvideon siitä miten ei pidä toimia. Pitää muistaa näyttää. Viimeisen tunnin tanssin hurmoksessa Boys Noizea ja lähdin kotiin kämppiksen synttäreille siinä kymmenen aikaan. Täydellistä! 

Jokainen osaa päätellä tästä, että tuottajilla oli hanskat hukassa. Tuottajanalkuna jäin pohtimaan, miten maksuvirrat toimivat tällaisessa tilanteessa artistien suuntaan. Poliisi katkaisi bileet, eli force majour, mutta onko sillä merkitystä, kun kaikki on lavalle astumista vaille valmista? Toisaalta miten lauantain esiintyjät oli valikoituneet? Oliko paikalla enää ne harvat, jotka eivät suutahtaneet edellisen päivän kommelluksista? Monet esiintyjistä kuittailivat tapahtuneesta :D

Soulwax iski kovaa

Tilaa kirjoittamiseen

Kirjailijoilla täytyy olla päiviä, että repii hiuksia ja hakkaa päätä seinään, kun ei ole yhden ainoaa inspiraatiota. Deadline pukkaa. (Memo minulle: täytyy muuten ottaa selvää, onko romskukirjailijoilla yms. deadlineja siinä vaiheessa, kun luomisprosessi on vielä käynnissä.) Mutta aivan ymmärrän tuskan. Tarvitsee uusia kokemuksia ja pään tuuletusta päästäkseen luomisen ojan pohjalta ylös.

Minäpä tiedän yhden hienon projektin, joka antaa kirjailijoille tällaisen mahdollisuuden. Meidän festivaali ilb ja hotelli Bleitreu, Berliinissä myöskin, ylläpitävät yhteistyössä hanketta nimeltä Literaturraum. Muutamat asiantuntijahenkilöt saavat valikoida kirjailijan asumaan hotellissa kuusia viikkoa, tutustumaan kaupungin kulttuuriin ja eritoten kirjoittamaan uuteen ympäristöön. Kirjailijoilta pyydetään vastapalvelukseksi kirjoittamaan blogimerkintöjä kokemuksistaan. Blogimerkinnöistä on koottu nyt myös kirjanen, jota luen bussimatkoilla. 

kuva projektin facebook-sivulta

Olisipa tällaisia projekteja muidenkin alojen työntekijöille. Minäkin haluan vähän lekotella ulkomailla keräämässä ideoita. Kävin jo kesällä kuuntelemassa, kun asukki Pankaj Mishra piti luentotilaisuuden hotellilla. Herra on erittäin kiinnostava ja älykäs kirjailija, joka käsittelee idän ja lännen kulttuureja lähinnä vertailevalla otteella. Hyllyssä odotteleekin teos "Temptations of the West: How to be Modern in India, Pakistan and Beyond" (Farrar, Straus and Giroux, New York). Toivottavasti ehdin lukea sen. Enää vähän yli kolme viikkoa Berliiniä jäljellä. Ei näistä hankkeista kenellekään haittaa ole, eli toivoisin näitä lisää. Kuten myös Englannissa majailevan ystäväni plokissaan mainitsemia nuorten sosiaalisen tuen hankkeita. Kulttuuria ja toisia ihmisiä me tarvitaan elääksemme onnellisena, ei uutta autoa.

Suomen kirjallisuutta maailmalla

Siitä ei ole kovin kauan, kun Sofi Oksanen voitti taas palkinnon. Tällä kertaa Ranskassa. Puhdistus kohoaa kovaa vauhtia kohti maailman kirjallisuuskuuluisuutta. Puhdistus on myyty jo 30 maahan, saksankielinen käännös on Fegefeuer eli kiirastuli. Sofi esiintyy myös meidän festarilla parin viikon päästä ja minä menen niin katsomaan.

Sofi sopii hyvin meidän festarin vuoden teemaan, jonka on Itä-Euroopan kirjallisuus. Kirja koskettaa varmasti monia vieraita hyvin läheltä. Neuvostoaika ei ole vielä kaukana täälläkään. Onkin oiva sattuma, että kirja pääsee esille tällaisessa tapahtumassa. Muualla ajankohtaisuus on vähän niin ja näin. Puhumattakaan kirjan tarinaan samastumisesta. En nimittäin ymmärrä, miten kirja on myyty esimerkiksi Amerikkaan. Amerikkalaisia ei voisi pieni Viro vähempää kiinnostaa, eikä aihe kosketa kansaa mitenkään. Tarinan täytyy siis kantaa ilman viittausta todellisuuteenkin. 

En aio kirjoittaa kirja-analyysia, mutta täytyy todeta että on hirvittävän painostava teos. Miten joku osaakin. Toisin kirjoittaa Suomen lippulaiva Arto Paasilinna. Hän on se toinen ulkomailla luettu suomalainen, jonka tiedän. Käännetty melkein 50 kielelle sitä miestä. Tykkäsin henkilökohtaisesti tuotannosta nuorena tyttönä mutta nyt vanhana tyttönä ei jaksa purra sama huumori. 

Oma asiantunemukseni loppui tähän joten hain salapaikasta lisää tietoa. Olen ollut jo pitempään kiinnostunut Suomen Kirjallisuuden Seuran alaisesta Finnish Literature Exchange -projektista. Sieltä poimin mielenkiintoista tietoa.

Suomenkielistä kirjallisuutta käännetään siis ehdottomasti eniten saksaksi. Haastavia kieliä ovat norja ja englanti, koska suomen osaajia ei löydy tarpeeksi. Siis aivan outoa, että nämä kielet on niitä haastavia tapauksia. Englanninkielisissä maissa lisää haastetta tuo se, että opuksista vain 1-2 % on käännöskirjallisuutta. Edellä mainittujen kirjailijoiden lisäksi suosittuja ovat Mika Waltari, Mauri Kunnas ja Tove Jansson. Saksassa dekkaribuumi auraa tietä monille Suomen 'dekkaristeille'. Käännetyin kirja on kuitenkin vielä Kalevala. Sitä löytyy maailman hyllyistä yli 60 kielellä. Lisää nippelitietoa voi kaivella FILIn sivuilta ja päteä sitten pubivisassa.

Huikeaa akrobatiaa

Kotiuduin juuri. Sirkus tuli kaupunkiin. Kohtasimme ja rakastuimme. 

Cirque du Soleil -sirkusryhmän Saltimbanco -kiertue on meneillään ja tänään minäkin olin todistamassa Berliinin esitystä. Onneksi olin kiinnostunut tutustumaan taiteenlajiin, josta minulla on aika negatiivisia mielikuvia. Minulle sirkus on huonosti kohdeltuja eläimiä, kani hatusta, surullisen huonoja pellejä ja muutama kärrynpyörä. Ei siis syytä haltioitumiseen. Akrobatia on sen sijaan aina kiehtonut minua ja koska opiskelukavereilla on kuulemani mukaan ollut hienoja sirkuskokemuksia nykyajan sirkuksen parissa niin päätin kokeilla niistä kuuluisinta. 

Taaskaan sisällä ei saanut kuvata, joten laihat ovat otokseni. Kuvailen esitystä. Se oli värikäs. Puvut olivat fantasiamaailmasta ja kovin räikeät. Musiikki tuli livenä ja laulajatar osasi hommansa vähintään yhtä hyvin kuin temppuilijat. Esitys oli monitaiteellinen, eli sisälsi akrobatiaa oih niin monin tavoin, pantomiimia, rytmikästä tanssia, jonglöörin ja ripauksen komediaa. Tunnelma oli kuin pikkukylän juhlissa. Halusin päästä mukaan. Ehkä minusta tuleekin kiertolainen ja alan sirkustirehtööriksi.