Matkailu vs. kaivosteollisuus

Onpa kolho otsikko. Tämä aihe oli kuitenkin eilen tapetilla A-Studion Talkissa. Kyse oli Kuusamon Rukan mahdollisesta kaivoksen rakentamisesta. Ja vastapuolella tietenkin istui matkailubisnes puhtaine luontoarvoineen. Ja vähän myös ne luontotutkijat sun muut - hipit. Tekstin lopussa paljastan, miksi tämä aihe on niin kiinnostava kulttuurituottajalle.

Matkailua opiskelleena mietin, että kuinka paljon luonto merkitsee Lapin matkailulle ja on se vetovoimatekijä. Kuitenkin matkailullakin on aika kova ympäristövaikutus alueelle ja on luonnolle rasite. Toistaiseksi homma on hanskassa ja alueen erityinen biotooppi on säilynyt. Ei siellä siis turhaan hehkuteta puhdasta luontoa matkailumarkkinoinnissa.

Oulankajoki

Työllistymismahdollisuuksia siinä keskustelussa kovasti painotettiin. Anyways, tuli mieleen että ei ne työntekijät välttämättä paikallisia ole, joten näinköhän Pohjois-Pohjanmaan perukoilla voivat huokaista helpotuksesta. Juu, ja matkailupuolelta lueteltiin, kuinka moni ala tuo nyt työpaikkoja mutta nämä voivat kärsiä pahoin kaivostoiminnasta (meijeri, porotalous, matkailu jne.). Vähän skeptinen olen. Mutten uskalla ihan tyrmätä, kun tunnen porukkaa sieltä ja olen kuullut paikallisten keskustelua.

Taitavat Kuusamossa kipeästi tarvita kulttuurituottajaa suunnittelemaan matkailupuolelle uusia vetovoimatekijöitä luontomatkailun tilalle ja kaivospuolelle koordinoimaan ympäristötaidehanketta, jotta saavat edes vedenpuhdistusaltaiden yms. härpäkkeiden luonto- sekä matkailuarvoa nostettua. Olisi poroillekin jotakin katseltavaa kaivosalueella märehtiessään. Nyt olisi taas tuottajalle töitä!

Käsitteellistämistä ja elokuvia

On marraskuu ja ikkunasta paistaa aurinko. Pitäisi olla pimeää, mutta on lämmintä ja valoisaa. Ja olen aika onnellinen. 

Olen käsitellyt viime aikoina vaikeita asioita - ja käsittelyyn auttaa blogien lukeminen. Kun lukee toisten kokemuksia ja käsityksiä elämästä, niin oma tajunta laajenee. Käsittely on hassu sana, kun sen etymologia vie niin konkreettiseen asiaan. 'Käsitellä'-sana on johdos sanasta 'käsittää'. Ja se taas meinaa, jotta "ottaa kiinni käsillä". Ja kuitenkin ajatusten käsittely on niin mahdottoman kaukana konkreettisesta toiminnasta. Mennään ihan siellä tajunnan rajamailla, kun se ei yleensä edes tapahdu täysin tietoisesti. Phuuh, mitä tajunnanvirtaa. Blogeista piti kuitenkin mainita se, että ne ovat tulleet jäädäkseen.

Toiseen asiaan.

Teen tällä hetkellä mielenkiintoista hommaa. Saan katsoa 20 tuntia elokuvia. Ja arvostella niitä. Olen mukana elokuvafestivaalin ohjelmistotyöryhmässä. Kilpasarjan elokuvat täytyy katsella läpi ja sitten valitaan niistä parhaat näytettäväksi finalisteina festivaalilla. Ja työryhmässä valitsimme myös muut festivaalilla näytettävät elokuvat. Yllättävän vaikeaa on löytää kiinnostavia pohjoismaisia elokuvia, joista ei ole kuullu aiemmin. Vaikeinta onkin ollut löytää sellaisia helmiä, joita ihmiset eivät vielä ole nähneet. Onneksi en siis ollut yksin, vaan elokuvatietäjiä ja innokkaita ihmisiä on ollut mukana monta.

Ja tietämisestä kolmanteen asiaan.

Pubin musavisassa ollaan käyty porukalla koko syksy. Ollaan ranking-listalla, mutta siellä pohjalla. Viime viikolla ihan turhauduin, kun olin lukenut lehdistä tärppejä, joiden tiesin tulevan vastaan. Ja sitten oli vielä kysymystä biiseistä, joita olen itse soittanut omakätisesti nuoteista. Mutta huti meni. Vieläkin tulen vihaiseksi ajatuksesta, että voikin ihmisellä olla laho pää, kun tietoa tarvitaan.Onneksi kumppanit ei ole halunneet lynkata minua. Meillä luotetaan siihen, että yhdessä mennään kohti uusia pettymyksiä!

Hämmentävää elämää

Hei vaan! Elämä on hämmästyttänyt minua tällä viikolla. Töissä olen tuntenut epätoivoa. Mutta toisaalta sain uuden sukulaisen. Pääsi maailmankaikkeus yllättämään. Tunteikasta menoa.

Kun omaa elämää ei ymmärrä niin ei voi ymmärtää muidenkaan. Eilen illalla tuli erittäin hyvä dokumentti, jota katsoin huuli ymmyrkäisenä. Se kertoi tubettajista. Aamulla kuuntelin radiosta samaisesta aiheesta keskustelua. Käsittääkseni yksinäiset tai syrjäytyneet tai tällaisen uudenlaisen nörtti-ilmiön omakseen ottaneet miehet, lähinnä miehet, tekevät arjestaan ja ajatuksistaan videoita YouTubeen. Niitä katsoo jättimäinen joukko ihmisiä. Jotain videoita vaikka Kinder-munan aukaisemisesta. Ilmiönä se on hämmensi minua. Se dokumentti kertoi yhteiskunnallisista ongelmista ja sitoi näiden ihmisten elämän isompaan teemaan. Dokkari oli hyvin tehty ja ne pojat tuntui sympaattisilta tyypeiltä. Mutten ehkä jaksaisi itse katsoa niitä vidioita.

Paljastan oman viksuuteni tässä, kun ainoa sana, joka mielessä pyörii on hämmentynyt. Ihan hämmentää että olen tällainen järkihirviö.

Enemmän aikaa suunnittelulle

Suurin osa työkavereista jää ensi viikoksi syyslomalle. Minä pidän huolta toimistosta sen ajan. Teen varmasti tiiviisti töitä kirjoitustöiden parissa. Aina on rästissä suunnitteluhommia, joita ei ehdi hoitaa, kun pitää ennemmin tehdä asioita kuin suunnitella niitä. Liian vähän jää aikaa suunnittelulle ja sitten pitääkin tehdä sokkona ja reagoiden hätäisesti eteen tuleviin työtehtäviin. Inhoan sitä, että asioihin ei voi paneutua ja täytyy tehdä virhearvioita ja käyttää työaikaa niiden korjaamiseen, kun kunnon suunnittelulla voisi tehdä kerralla hyvää jälkeä. Mutta kukapa voi vaatia, että saa jättää muut työt vähemmälle, koska täytyy mietiskellä muita työtehtäviä sillä ajalla. Erittäin vaikeaa. Vaatisi hiukan työtehtävien tiivistämistä. 

Nyt käytän viikon suunnitteluun, koska muut asiat eivät juuri etene. Ketään ei saa kiinni lomaviikolla, joten voin istua omassa kuplassani. Odotan oikeastaan innolla tätä yksinäistä viikkoa. Tosin ruokatunnit ovat varmaan aika hiljaisia, ellen keksi puheenaiheita itselleni.

Naurun pyrskähdyksiä ja piiloutumisia

Stand up-festarit koettu. Pakko oli käydä katsomassa, miten Robert Pettersson vetäisee ilman tv-kameroita. 

Livenä en ole aiemmin nähnyt noin paljon yleisöön nojautuvaa komiikkaa. Oli uusi kokemus, että koomikot ottivat yleisöstä henkilöitä mukaan ja kasvattivat juttujaan heidän kustannuksellaan. Se toimii livenä. Videolta sellainen tyyli ei ole minua miellyttänyt, koska siinä on niin kaukana niistä hahmoista. 

Itsehän en yhtään halunnut mukaan enkä uskaltanut vastailla kysymyksiin. Olisi kamalaa joutua yleisön katseiden kohteeksi. Uskaliaat sen kuitenkin tekivät ja eräskin nainen ihan show'n alussa. Koomikolle ja kerrotun jutun kannalta ihmisten nimet, ihmissuhteet tai ammatit ovat sinänsä samantekeviä, mutta nainen loukkaantui siitä, että hänen nimensä oli kuultu väärin. Hauska tilanne, josta koomikko heti sai lisää materiaalia. Ymmärrän täysin sen tunteen, kun ihmiset muistaa nimen väärin tai ei edes yritä sitä opetella. Mutta stand up-keikalla tilannehan on se, että koomikko luo hahmoja. Ei ole edes tarkoitus, että koomikko tietää jotain todellista yleisöstään. Toivottavasti naisen iloinen ilta ei tuosta ihan pilalle mennyt. Saa olla itselläkin huumorintajua, jos joutuu koomikon tuleen. Saattaa tulla julmaakin juttua. 

Robert Pettersson oli minulle illan suosikki. Kiitos nauruista ja muutamasta tuolilla kiemurtelusta kera "eihän noin saa sanoa"-ajatuksen.

Stand upissa viehättää se, että keikan jälkeen on tyhjentynyt olo. Täytenäinen tunne, kun nauru on puhdistanut päivän murheet pääkopasta. 

Sitten vielä tuotantoasiaa. Stand up-klubina Ilokivi on oiva. Hämärää, tilaa tarpeeksi, lava hyvä vaikka vähän turhan matalalla ja jopa stand up-keikan kuulutukset varmaan omasta takaa eikä vain festareita varten tehty. Takahuone on epäkätevässä paikassa ettei suoraan pääse lavalle, mutta kyllä lavalle pääsee vaivatta, joten ei se sillä tavalla varmaan ketään haittaa. Vaikken yhdy tähän kommenttiin, niin kuulin että stand up-klubilla pitäisi olla katsomon sijaan pöytäkuntia. Ei tarvitse, kunhan on tiivis tunnelma. Saa olla iso läsnäolon taito koomikolla, joka areenalla keikkailee.

Festarina oli huomioitu hyvin esim. se että kutsuttiin yleisö vielä illan muille keikoille. Ja muutenkin oli tottuneen keikkapaikan tavoin kaikki reilassa. Itse kuitenkin ihmettelin, että netistä tulostetut liput vain revittiin, joten periaatteessa samalla lipulla olisi päässyt sisään useampi, koska ne liput perustuu viivakoodin lukemiseen. Tuottajana mietin, miten tällaisen omassa tapahtumassa tekisi, kun ne viivakoodin lukijat ovat kai kalliita vuokrata. Meidän töissä lippufirman kanssa ei ole sellaista sopimusta, että lipun voi itse tulostaa. Siinä yksi vastaus, mutta ei se lipunosto vaikeaakaan saa olla. Hmm.

Miten innostua uudestaan, kun on lannistettu olo?

Olen painiskellut viime aikoina itseni kanssa. Olen hieman lannistunut ja ärsyän itsessäni heräävää vastustusta muutoksiin. Työssäni on olennaista löytää keinoja toteuttaa uusia ideoita ja muuttaa luutuneita kuvioita joksikin ihan uudeksi. Olen tapahtumatuottaja ja toiminnan kehittäjä. Ja nyt tilanne on kuitenkin se, että herään usein ajatukseen, ettei pysty, ei kykene. Silloin mieluummin jättää asiat ennalleen kuin alkaa etsiä porsaanreikiä toteuttaa suunnitelmat ja ylipuhua ihmisiä. Lisäksi rajallisuus resursseissa tuo mieleen jatkuvasti sen, että toteutus vaatisi jotain, mitä ei ole nyt käsillä. Venymisiä koko porukalta kaivataan siis kaikkeen, mitä työni sisältää. En ole motivaattori luonteeltani, joten jarruttelevan tai nihkeän työympäristön innostaminen muutokseen ei tunnu omimmalta. Erityisesti nyt. Kaipailen alkusyksyn energiaani. 

Olen lähinnä painiskellut oman asenteeni kanssa, enkä juuri nyt löydä sitä oikeaa virettä. Pitää ehkä kestää tämäkin episodi työelämässä ja etsiskellä parempaa asennetta itsestään. Hjälp.

Palkaton ala on kulttuuriala

Tänään ajatukset eivät ole omiani. Luin toistamiseen kirjoituksen, joka herättää itsessänikin vähän kiukkua. Tässä lukemiseksi blogikirjoitus, jonka agenda on palkattomien harjoittelijoiden käyttäminen kulttuurialalla työntekijöinä. Kulttuurialan työllistävyys on vähän sellainen kaksipiippuinen miekka. Toisaalta porukkaa tarvitaan enenevissä määrin, eikä kuitenkaan ole rahaa maksaa siitä palkkaa. Syyt ovat kai monet. Eritellään niitä joku toinen kerta. Nyt voi siirtyä lukemaan sitä Miian kirjoitusta.

Sunnuntain kulttuurinälkä

Klarinetti pääsi huollosta kotiin ja hienohan siitä tuli. Soittelinkin tänä iltana. 

Kansainväliset kirjallisuusfestivaalit ovat taas käynnissä Berliinissä, tai viimeinen päivä oli siis tänään. Oi, kuinka olisinkaan halunnut mennä. Huomasin nimittäin että vieraana oli Salman Rushdie. Ja muitakin mielenkiintoisia puheenaiheita on noussut esiin festivaalin Facebook-päivityksissä, kuteen sarjakuvia Berliinistä. Aina ohjelmistoa lukiessaan huomaa, kuinka sivistymätön on kirjallisuuden maailmassa. Pitäisi lukea paljon enemmän ja seurata uusia julkaisuja. Maailmalla ilmestyy niin hurjan mielenkiintoisia kirjallisuustapauksia. Ja Suomessakin toki. 

Samanlainen tilanne on se, kun käy pubin musavisassa. Tuntee itsensä sivistymättömäksi moukaksi, eikä ole mitään mahdollisuutta visakaudella parantaa tuloksia pänttäämällä. Se ei mene niin. Kulttuurinnälkäiseltä ei lopu kulttuuri kesken. Mutta ei myöskään nälkäänsä saa tyydytettä ja totea, että tässä oli tarpeeksi, ei kiitos lisää.

Sunnuntai on soljunut mukavasti. Harjoittelin kuorimaan pomelo-hedelmän. Netin syövereistä siihenkin ohjeet löytyvät ihan  videona, joka ei edes ole ainoa laatuaan. Jotenka kenkään ei tarvitse väärin pomeloa kuoriman. Kulttuurinälkä pomelolla ei lähtenyt, mutta hedelmäsalaatti vei makeannälän. Onneksi.

Klarinettini on huollossa

Voi, kuinka huonossa kunnossa soittamaton klarinetti oli. Olisi pitänyt kuvata sen alennustila. Mutta nyt se meni huoltoon, parka. Tulee entistä ehompana kotiin takaisin. Ja toivon, että se ei jäisi tyystin soittamatta kaappiin, koska se ei siitä tykkää. Niinpä raportoin vielä myöhemmin, onko soitin saanut ansaitsemaansa kohteula. Eli olenko soittanut huollettua soitinta. Pitää luoda itselle vähän painetta, niin saa otettua itseään niskasta kiinni. Samalla tavalla tupakoitsijat kertovat kaikille lopettavansa, jottei kehtaa retkahtaa.

Naapureiden korvien sulamista odotellen.

Hiljaisia, kiireisiä päiviä

Elokuu - tuo elämän kukkea ajanjakso vuodesta toiseen. Elokuussa alkaa vuosi, vaikka käytännössä ei alakaan. Kyllä se alkava kouluvuosi on jättänyt leimansa myös työelämään ja loman jälkeen ajattelee elämän taas alkavan uudelleen. Pidän elokuun täpinöistä. Töissä on mukavaa kuhinaa ja viritellään alkusyksylle kaikenlaista puuhaa.

Ja silti tuntuu vähän pysähtyneeltä. Kaverit ovat kiireisiä. Kaikki keskittyvät niin kovasti puuhastelemaan, että katoavat kiikareistani ja yhteistä aikaa on hankala löytää. Blogit ovat hiljaisia. Viikonloppuna yritin viihdyttää itseäni selailemalla blogeja, mutta aika vähän oli uutta lukemista. Onhan se kyllä mukavampi että ihmiset tekevät asioita kuin istuvat kirjottamassa siitä.

Luomisen juhlaa

Joillekin maksetaan palkkaa käsittämättömistä asioista. Joskus salaa haaveilen, että olisin itsekin kuosisuunnittelija. Intoa riittäisi, vaan ei taitoa. Tässä erittäin upeita malliesimerkkejä lapsuuden ajoilta (kuosien lisäksi vaatesuunnittelua kai yritetty):

Mutta moni muu tekee sitä puolestani. Jotkut erittäin hyvin. 

Ja sitten on ne marimekkolaiset kopioivat suunnittelijat. Yrityksellä on käytössään jo järjestyksessään toinen kuosi, joka on kopio toisen taiteilijan kuvasta. Yle Uutisissa asiantuntija toteaa, että tämä uusi Isoisän puutarha -kuosi on kuosisuunnittelijan oma erillinen näkemys. Täytyyhän tähän mielipiteeseen kallistua, koska toteajana on taideväärennösten asiantuntija. Mutta moraalisesti arveluttaa, että näin räikeästi saa ottaa toisen kuvan ja laittaa omiin nimiinsä. 

Aiemmin Metsänväki-kuosi joutui median riepoteltavaksi. Tosin Marimekko on sanonut, että suunnittelijat itse vastaavat tuotoksistaan ja yrityksellä on vain käyttöoikeus niihin. Vastuu on siis artistilla itsellään, eikä Marimekkoa voi syyttää, paitsi ehkä silmien ummistamisesta ja tekijänooikeuksien vähättelystä.

Samaa olen itse asiassa miettinyt räppibiisien kohdalla. Kun joskus on otettu vanhasta biisistä kertosäe tai enemmänkin ja väliin heitetty vähän omaa räppiä ja biittiä. 

Siis koska oma näkemys toisen teoksesta on kuitenkin aina osittain kopio. Eikö siitä pitäisi propsit mennä myös alkuperäiselle tekijälle? Eikö taiteilijan pitäisi ilmoittaa tehneensä kunnianosoituksen jonkun muun teokselle? Voiko näitä tapauksia pitää plagiointeina? Tieteessä olisi yksinkertaista lähdeviittauksen puuttuessa tuomita suoraan plagiaatiksi. Taide ei taivu aina tieteen mutterin kierteisiin.

Aiheesta kertoi myös Susannan Työhuone. En ollut viikolla lukenut enkä kuunnellut uutisia, joten sainkin tämän uutisen tietooni blogia lukien. Sosiaalinen media hämmästyttää minua edelleen.

Kasvoton hirviö ja uusi työ

Olen jälleen kasvottoman hirviön asiakas. TE-keskukseksi moni sitä kutsuu. Hellittelynimenä olen kuullut sanan työkkäri. Mutta melkoisen pelottava ilmestys.

Muutama vuosi sitten, kun edellisen kerran olin puljun asiakas, otettiin heti luulot pois vastavalmistuneelta ja todettiin tiskillä silmiä pyöritellen, että filosofian maisteri ei ole ammatti. En siis voinut hakea maisterina työtä. Piti keksiä joku ihmisten ammatti. Ja niiden kamalien ja pitkien kuukausien aikana kävin muutamia kertoja akateemisessa palvelussa todistelemassa että olen arvokas ihmisenä, vaikken kelpaakaan kellekään työntekijäksi. Tekivät oloni sillä lailla ihmistä alemmaksi olennoksi tarkastusvisiiteillä. Seuraavaksi lopetin työnhaun, koska pääsin opiskelemaan. Ei täti tietenkään ymmärtänyt että opiskelin kulttuurituottajaksi, koska sellaista nimikettä ei löydy heidän ammattinimikelistastaan. Tiedoissani on täysin väärä oppilaitos ja opiskelin siellä muka humanismia.

Ja työttömien koulutuksista. Kävin yhden, koska pakollisiahan ne ovat. Totesivat siellä että kylläpä teet hyviä hakemuksia, saako käyttää esimerkkinä. Kiitos avusta.

Mutta se oli tuolloin. Tein työttömäksi ilmoittautumisen netitse. Lisäsin sinne oikean oppilaitoksen ja tutkinnon nimenkin ihan itse. Seuraavan parin viikon sisään pitäisi tulla puhelua ja kutsua arvon konttoriin. Sinne tosin ei pääse syyskuussa enää ollenkaan ilman ajanvarausta, joten kyllä tosissaan tukitaan työttömältä tie päästä palvelun ääreen.

Toivottavasti sitä ennen aukeaa ammattitaitoiselle ihmiselle työtä, ettei taas joudu arvostelevien ja töykeiden katseiden saaliiksi. Pelottaa jo valmiiksi. Tosin kai jollakin mukaviakin kokemuksia löytyy.

Toisaalta, en ole pätkääkään huolissani työnhaun takia. Selviän elämässä joka tapauksessa. 

Luin kiinnostavan artikkelin tuoreesta Suomen Kuvalehdestä (30/2013). Teemana oli 'uusi työ' ja kirjoittaja vapaa toimittaja Päivi Ängeslevä. Osuuskunnat, hubit ja työskentely kotona, kahviloissa ja asiakkaiden luona ovat entistä yleisempiä tapoja tehdä työtä. Ja itseänikin kiinnostaa kovasti. Humanistin osaamisalueilla kielitiede ja kulttuurituotanto itsenäinen työskentely vaihtelevissa ympäristöissä on luonnollista. Ja yrittäminen samoin.

Mutta termi uusi työ kuulostaa myös pelottavalta, koskapa verkostoituminen. Hyi, se on minulle edelleen kirosana. En osaa ajatella että tutustuisin jatkuvasti uusiin ihmisiin ja loisin siten ahkerasti asiakassuhteita. Olen vähän turhan sulkeutunut tyyppi. Verkostoituminen ansaitsisi melkein blogiin oman tagin, koska parjaan termiä niin usein.

Ja yrittämisestä minulla on omat epäilykseni. Paljon yrittämisessä korostetaan sellaista itsepintaista, omaa etua tavoittelevaa ja hyökkäävää asennetta. Samaisesta Kuvalehdestä bongasin tällaisia sitaatteja yrittämisen arjesta ja yrittäjämäisestä luonteesta:

- "Hän osti kihlasormuksen, jotta hän näyttäisi neuvotteluissa uskottavalta."

- "Huonoiksi puoliksi lisään kehnon sosiaaliturvan ja työyhteisön puutteen."

- "Kehityskeskustelussa hän huomautti pomolleen tehneensä muidenkin työt."

- "Hän ei ollut antanut myyjien valita ostajaa. "Sanoin heille, että juttu on niin, että en lähde täältä ennen kuin kaupat on tehty." Kauppa tehtiin ja kyyneleitäkin vuodatettiin."

Jos vain näin saa asiakkaita ja menestyy työelämässä niin pitäkää tunkkinne, minä vain oleilen. En halua uskoa, että tällaista asennetta kaivataan elinkeinoelämässä. Innostun silti yhdessä tekemisestä ja siitä uuden työn ilmapiiristä että työn pitää olla itselle merkityksellistä ja haluan suhtautua työhöni intohimoisesti.

Kiitokset että jaksoit lukea tänne asti! Vieläpä olisi oiva tilaisuus kommentoida tuonne kommenttiloodaan.

EDIT: Jälleen töissä ja kyllä maistuu.

Lomalla

Nyt on menossa loma. Tukkoinen nenä kuuluu ilmeisesti asiaan. Loman tavoitteena on kahlata muutama opus läpi:

Ihan tällaista suht kevyttä tekemistä ja oleilua. Parit juhlat, mökkeilyä ja yhdet festarit on myös kesän ohjelmistossa. Kaikki muu tulkoon yllätyksenä ja arvaamatta. Kesä on sillä tavalla kivaa aikaa, että välillä tehdään jotain ex tempore, ihan hetken mielijohteesta. Mukavia kesäpäiviä!

Kesätapahtumat täyttäköön maan

Kuulin haastattelun radiossaja siinä haluttiin tietää että eikös Suomessa ole ihan liikaa kesätapahtumia. Finland Festivalsin toimitusjohtajaa Kai Amberla haasteteltiin melko omistuisesta asiasta. Mutta viisas Amberlahan siihen totesi että kyllä Suomessa on aina sopivasti tapahtumia. Jos ihmiset eivät tule tapahtumaan, niin sellaiset tapahtumat kuolevat. Tarjonta seuraa tiukasti kysyntää. Tapahtumatuotannossa kannattavuusmarginaali on tiukka ja siksi tapahtumat eivät saa paljon armon aikaa huonossa taloustilanteessa.

Hänen mukaansa ammattimaisen ja epäammattimaisen tapahtuman erottaa siitä, että ammattimainen järjestäjä osaa huomioida ohjelman kokonaisuutena, jotta ihmiset voivat viihtyä kiireettömästi tapahtumassa, ja ohjelman lisäksi myös muut viihtymiseen liittyvät palvelut ja fasiliteetit, kuten ruokailumahdollisuudet.

Aiemmin seurasin keskustelua matkailusta. Keskustelussa joku matkailun ammattilainen kertoi, että Suomessa ehkä liikaa keskitytään tarjoamaan jotain ulkomaisille turisteille. Mutta myös ulkomaiset turistit haluavat tehdä samaa kuin paikalliset. Jos siis keskitytään siihen, että paikallisille ja suomalaisille matkailijoille on paikkakunnalla hyvää, laadukasta tekemistä niin samalla viihtyvät myös ulkomaalaiset. Suomalaisten matkailijoiden osuus on sitä paitsi huomattavasti merkittävämpi kuin ulkomaisten.

Sitten molemmissa keskusteluissa päästiin niihin hassunhauskoihin kesätapahtumiin, joita Suomessa mielellään järjestetään. Näitähän ovat vaikka eukonkanto-, suojalkapallo- tai ilmakitarakilpailut. Eikö ole näin, että niitä saa olla niin paljon kuin ihmiset jaksaa niihin osallistua ja ovat ? Juu, niin asiantuntijoidenkin mielestä. Aitous on tärkeää, koska täydestä sydämestä tehty saa oikeasti viihtymään ja ihmiset omivat hyvät ideat. Epäaito ja väkisin hauskaa yrittävä tapahtuma kyllä kuolee pois.

Näitä keskusteluita kuunnellessani nyökyttelin paljon – myös pyöräillessäni. Tunsin hiukan ylpeyttä siitä, että olen saanut juuri näihin asioihin koulutuksen. Minun ei tarvitse oppia tällaista kantapään kautta. Tiedän, ja voin keskittyä tekemään entistä parempia tapahtumia tulevaisuudessa. Mieluusti tekisin sitä kehittämistyötä enemmänkin.

Tällä sitten avasin  pitkän radiohiljaisuuden. Ainakin on täyttä asiaa kulttuurituottamisesta. Hävettävän vähän käyn tapahtumissa, mutta on mahtavaa, että niitä on. Varsinkin muilla paikkakunnilla vieraillessa on aina erityiskiva, kun huomaa että voi osallistua johonkin häppeninkiin. Hyvänä esimerkkinä minulla on edelleen tallessa pankin mainoskynä, jonka sain käydessäni saksalaisen pienen kaupungin korttelijuhlassa, kun siskoa muinoin siellä moikkasin. Lämpimät muistot, oih.

Ei nimi toistaan pahenna - jos ei toinen ota samaa nimeä

Yhdelle lemppari-blogeistani kävi vähän köpelösti. Nimi meni vaihtoon. Tunnettu käsityöbloggari ei ollut ajoissa rekisteröinyt nimeään PRH:lle ja joku sitten perustikin yrityksen samalla nimellä. Muuten ei olisi mitään nokan koputtamista, mutta kun nimi oli käsityöalalla yleisesti tunnettu ja nimen 'kaapannut' yritys toimii samalla alalla.

Kiinnostavinta on mielestäni se, että blogeja voi kyllä kutsua jo tunnetuiksi tavaramerkeiksi mutta sitten pitäisi omistajan olla vielä niin fiksu, että rekisteröi käyttämänsä nimen. Hämmennystä tuottaa se, miksi joku haluaa ottaa toisen tunnetun ja käytössä olevan nimen itselleen. Ja päänvaivaa bloggaajalle aiheuttaa se, milloin tuntee olevansa sen verran ammattimaisella otteella hommassa kiinni että rekisteröityy, jottei yritykset voi käyttää samaa nimeä.

Lisää kannattaa lukea Mutturalla-blogista. Uusi nimi muuten on oikein hyvä sekin.

Kirjoista ja tutkimuksista

Nyt pitää varmaan alkaa tutkijaksi. Niin paljon kannoin kotiin kirjoja yliopiston kirjaston dyykkaustapahtumasta. Omasta takaa olisi lähteetkin, ei tarvitse kammiosta poistua. Minusta tulisikin hyvä tutkija. Voin uppoutua ikuisuuksiksi pohtimaan jotain pikkuasiaa. Pystyn myös pänttäämään paljon tietoa nopeasti - määrä korvaa laadun käsittääkseni tiedonhankinnassakin...

Tosin keskustelimme työpaikan ruokalassa juuri ennen dyykkausta, että kirjahyllyssä on ihana olla niitä kirjoja, eikä niistä ikinä raaski luopua. Mutta eipä niitä poistoista hankittuja väikkäreitä ja muita tutkimuksia ole kuitenkaan edes avattu kotiin kantamisen jälkeen. Arvostan, mutten tarpeeksi, että perehtyisin. Nyt taas ajattelin tehdä toisin ja yritän kirjaston sijaan keskittyä oman kirjahyllyn antimiin. Siellä on tolstoit ja kafkatkin odottamassa. Ja käännösteoriaa, taidesosiologiaa, kirjallisuushistoriaa... Ihan nokko tekemistä vielä eläkepäivillekin. Eikä mistään kirjasta voi luopua, ei edes huonosta.

Taas sitä haluaa tehdä enemmän kuin aikoo. Höh.

Kun sen oikein oivaltaa

Että semmosta. Elämä kantaa tarjottimellaan monenlaista iloa ja surua. 

Nyt on ollut vuorossa vaihteeksi murhetta ja vastoinkäymisiä. On ollut paljon hetkiä, kun olen ajatellut syntyjä syviä. Meillä asuu täällä pieni kotifilosofi.

Olen pohdiskellut elämän tarkoitusta. Tulin siihen tulokseen, että ihminen syntyessään on jo täyttänyt elämänsä tarkoituksen. Eipä tartte sitä enää pohtia.

Olen mietiskellyt, miksi maailma ei ole oikeudemukainen tai reilu, ja miksi ihmeessä sitten ihmisille on kehittynyt oikeudentaju. No en ole niin fiksu, että olisin jonkun vastauksen keksinyt.

Ja sitten hämmentävästi kuolemanpelkoni on hälventynyt. 

Olen tutustunut ihmiseen, joka on todella osannut elää elämää. Sitä ei moni osaakaan, vaikka luulisi yksinkertaiseksi taidoksi, kun kaikki sitä harjoittelemme. Olen oppinut parhaalta ja luulen, että itsessänikin jotain on muuttunut. Jotain pientä, joka voi vaikka osoittautua tärkeimmäksi asiaksi elämässäni. 

Vaikka eihän tässä mitään opetuksia ja oivalluksia elämästä tarvittaisi, jos ajan voisi pysäyttää.

Tämä teksti on omistettu erittäin rakkaalle. Olet lähelläni!

Ajattelemisen aiheita

Luulisi että maailmasta ei puheenaiheet kesken lopu. Meille tulee tällä hetkellä sekä Keskari että Hesari. Luen niitä, minkä ehdin mutta eihän niitä ehdi ikinä kannesta kanteen lukea. Täytyypä taas samalla mainita etten ole tuon Keskarin ystävä, koska siinä ei liiemmin lukemista ole. 

Asiaan. Luen lehtiä ja harhailen blogimaailmassa lähes päivittäin. Kuuntelen radiota ja uutisia päivittäin usean tunnin ajan. Mutta silti en keksi kirjoitettavaa, eikä maailmassa tunnu olevan kirjoitusintoa herättäviä asioita. Olisiko nyt taas menossa sellainen infoähky? Vai pelkästään elämään kyllästyminen?

Harva asia jaksaa yllättää lähes keski-ikään ehtinyttä. Paljon on maailmassa ehtinyt nähdä ja kokea ja kaikki asiat näyttävät mukailevan samoja kaavoja. Pessimistinä tietenkin haluan aina todetakin, että tuohan oli jo tiedossa ja pitihän se arvata. Mutta anyhow, sykähdyttävyyksiä en ole vähään aikaan kokenut.

Olen yrittänyt ihan tosissani keksiä aiheita, jotka kirvoittaisivat muutaman lauseen. Kuuntelen radiota herkällä korvalla, että sieltä jäisi joku teema mieleen, ja kotona pääsisin pohdiskelemaan blogiini tai keittiön pöydän ääreen maailman menoa. No ei niin vain käy. Yhtä radiojuttua etsiskelin kuumeisesti Ylen Areenasta. Siinä arvostamani Kaj Kalin (muotoilukriitikko kaj pääasiassa) puhui taas järkeviä designin ja muotoilun asemasta. Mutta ei sitäkään sitten löytynyt, enkä muistanut itsekseni haastattelun tärkeimpiä pointteja. Niinpä en kirjoittanut siitäkään.

ikävä juurille

Mitä ihminen sitten ajattelee, kun tuntuu että mitään ei päässä liiku? Vaikuttaa pahasti siltä, että asioita, joita ei saisi miettiä. Kuten työasioita vapaa-ajalla ja siivoamista saunassa ja ulkoilua työpöydän ääressä. Ja aivan arkisia asioita, vaikka niihin ei arvokasta aivokapasiteettia kiinnostaisi paljon käyttääkään. Arki kulkee, vaikka sitä ei miettisi. 

Tahmea innottomuus sai kuitenkin ostamaan sukset niiden tilalle, jotka äiti lukioaikoina omi itselleen. En ole vielä uskaltautunut ladulle koittelemaan. Olen lukenut kirjoja, vaikkei niistä ole ajatuksia jälkikäteen irronnut. Olen kai vähän nauttinut toisiin maailmoihin uppoutumisesta. Tämän vuoden villasukkasaldo alkaa olla jo kaksi paria. Itselle en ole kutonut, vaan toisille on mukavampi. Vaikkakin kiroilen enemmän toisille tehdessäni. Työntekohan se enimmän ajan vie ja silti ei ole siitä kirjoitettavaa. Ei taida älyllisesti haastaa, kun ei kiinnosta puhua vapaa-ajalla tekemisistään.

Joku muu, jolla ei ole tahmaa aivoissa ja yletön kyllästyminen kaikkeen voisi kirjoittaa kiinnostavasti näistä asioista (- lukisin!):

"Äärioikeisto Suomessa -kirjan provokaatio - eli mistä ihmisellä on oikeus provosoitua ja miten provosoitunut ihminen saa käyttäytyä?"

"Voiko ihmisen lahjakkuus ja persoonallisuus muuttua? Kasvun ajattelutapa ja muuttumaton ajattelutapa vastakkain - voiko olla samanaikaisesti molempien ajattelutapojen takana?"

Ymmärtämisen kulttuuri

Miksi aina pitää ymmärtää?

Ukkoni mellasti asiasta. Kuuntelimme autossa ohjelmaa DocPointissa esitettävistä radiodokumenteista. Haastateltava kertoi, että ihmiset eivät jaksa enää kuunnella sellaisia 50 minuutin äänidokumentteja. Pitää olla lyhyempiä että jaksaa keskittyä. Sitten äityivät puhumaan siitä, miten ihmiset oikeastaan ymmärtävät pelkkää ääntä sisältäviä asiaohjelmia. Dokumenttien perimmäinen tarkoitus on toki kertoa jostain ajankohtaisesta tai tärkeästä aiheesta. Mutta kun nekin ovat taidetta niin pitääkö kaikkien ymmärtää kaikkea?

Ihmisten täytyy ymmärtää kaikki eteen työnnetty. Jos katsoo kuvia tai lukee runoa niin onhan se huono, jos ei itse sitä ymmärrä. Kun kuulee vitsin, se on arvoton, jos sitä ei itse ymmärrä. Jos lukee romaanin tai kävelee ohi veistoksen, joka ei aukene ymmärrettävään muotoon, niin jättää vaikka kirjan kesken tai jatkaa saman tein matkaa veistoksen luota.

Emme kestä sitä, että joku ylittää ymmärryskykymme. Miksi sitä veistosta ei voi vain katsella ja antaa sen olla kertomatta mitään? Miksi ei voi vain katsoa kuvaa tai elokuvaa ja ottaa se vastaan, vaikka sitä ei saisikaan sanoin selitettävään muotoon kutistettua? Miksi ei voi vain ottaa vastaan ja jättää se iän ikuinen analysointi pois kokemuksesta?

Kyllä se on yhtä arvokasta katsoa ja kuunnella asioita, joita ei ymmärrä, kuin niitä, jotka voi itse analysoida rikkipoikkipinoon. Niinhän sitä oppii ja kokee uutta, kun eteen tulee jotain, mitä ei omilla tiedoillaan, taidoillaan ja ennakkokäsityksillään voi tajuta.    

Hyvä omatunto tuo pahan mielen

Otsikko tarkoittaa sitä että kun yritämme hoivata ja helliä omatuntoamme niin todellisuudessa usein tuotteena on riistoa ja tuhoa.

Ihmiset riistävät toisiaan. Fakta. Tiedostamatta ja tiedostaen tätä tapahtuu. Useita on näkökulmia näihin asioihin. Toiset väittävät, että muiden elämäntapa on omaa elämäntapaa riistoalttiimpaa. Ja ne toiset väittää päinvastoin. Trendit kertovat massalle, mikä riistää eniten ja mikä on pahinta riistoa. Onneksi asioihin kiinnitetään huomiota, jotta edes joku miettii tekosiaan välillä. Huonojen vaihtoehtojen maailmassa ei voi valita "oikein".

Lihansyöjiä suomitaan, koska eläimet tuottavat suunnattomia määriä ilmastopäästöjä. Kilo juustoa tai naudanlihaa on yletön ilmastorikos. Broileri ei ihan niinkään, mutta niiden tuotanto ei paljon kananpoikia helli. Sekaravintoa nauttivien omatuontoa soimaa siis myös eläinten oikeuksien tallominen. Ja kuitenkin lihatalous on iso talouden moottori ja kuuluu terveelliseen ruokavalioon ja mitä kaikkea.

Ja sitten ne kasvissyöjät. Soija on erittäin suosittu ja hyvä ravinnonlähde. Soijaa käytetään myös eläinten rehuna, ja erittäin paljon. Soijapeltojen tieltä kaadetaan sademetsää, minkä keretään. Muuntogeenisestä soijasta en lähde kirjoittamaan, koska itse sana riittää pelottelijaksi. Soijan väitetään myös vähentävän mieskuntoa.  

Madagaskarin sisalpellot köyhyttävät maaperää ja jättävät alleen ainutlaatuisen saaren. Saaren ekosysteemi on muutoksen kourissa ja lajit uhanalaisia. Kaikki tämä, koska me haluamme säästää luontoa ja vaadimme maatuvia tuotepakkauksia. Sisal on tähän täydellinen, koska se myös kasvaa nopeasti.

Luomupuuvilla on luomua eivätkä sen myrkyt täten saastuta ympäristöä tai kutita ihoa. Mutta tuotanto vaatii moninkertaisen määrän vettä tavalliseen puuvillaan verrattuna. Eikä puuvillan tuotanto muutenkaan vettä säästele.

Muutamia esimerkkejä siitä, miten maailma pelastuu. Mikä on se kuuluisa pienempi paha?
Ehkä ensi kerralla kevyempiin aiheisiin... ehkä.

Arki koitti

Paluu töihin koitti tänä aamuna. Väsymys oli käsin kosketeltavissa, vaikka olen virkistynyt loman aikana. Aamuheräämiset eivät ole minua varten. Mutta kyllähän se oli mukavata porista työkavereiden kanssa kuulumisia.

Loman lukemistosta suosittelen Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan kirjaa Kellokosken prinsessa. Totuus on usein tarua ihmeellisempää.