Dekkarit!

Dekkarit! Krimis! Olen unohtanut ne. 

Kuuntelen radiosta keskustelua dekkareista, YLE Suomessa on dekkari-ilta. Siitä muistuikin mieleeni, etten ole lukenut yhtään dekkaria pitkään aikaan. Varmasti luin viimeksi dekkarin rantalomalla. Otin matkalukemiseksi varman herkullista Poirotia. Siitä onkin kolmisen vuotta. Samoihin aikoihin luin joululomalla Outi Pakkasen kirjan, jonka nimeä en muistakaan. Tarkistin: Hinnalla millä hyvänsä (Otava, 2005). 

Olen lukenut paljon dekkareita, koska nautin palapelien kokoamisesta ja muista älypeleistä. Psykologinen dekkari on mieleeni, ei niinkään verinen tai ahdistava trilleri. Trillerit ovat aivan eri genrekin. Niiden välille vain on joskus vaikea vetää raja. Joskus pidän tauon dekkareiden lukemisessa. En jaksa kirjatyypin rakennetta, joka toistuu lajin kaikissa kirjoissa. Sitten taas muistan, miten mukava on kiirehtiä sivulta toiselle etsien syyllistä. Dekkarit sopivat hyvin valoisiin kesäpäiviin. Mutta nautinnollisia ne ovat myös jouluna. Otan taas jonkun dekkarin mukaan joulun viettoon. 

  

Samalla voinkin mainita muutaman tv-krimin, joita seuraan intohimoisesti: Kettu, Midsomerin murhat ja Siska. Että kelpaa katella.

Luova talous - luovuuden kuolema

Luova talous on termi, jota käytetään nykyään hirmuisen paljon. Termi tarkoittaa luovalla kentällä toimivien luomaa alaa, eli kulttuurin, taiteen ja niiden sovelluksia käyttäviä aloja ns. kovien alojen sekasikiöitä.

Luovasta taloudesta on tullut minulle kirosana. Se ei tarkoita mitään ja toisaalta sitä käytetään enenevissä määrin lehtien ja ministeriöiden teksteissä. Luova talous valjastaa luovuuden talouskasvun käyttöön, jolloin luovuus menettää merkityksensä. Kaipaatko perusteluja? Tässäpä tulee.

Luovuus nousee ideasta, unesta, mielikuvituksesta. Talous tarvitsee ideoita, joita yrittäjät käyttävät tahkotakseen rahaa. On siis aivan päivänselvää, että luovuudella halutaan voidella talouden rattaita. Mutta miten tämä luovuus sitten palvelee taloutta? Omalla epäekonomisella tavallaan luovuus tarvitsee ravinnokseen vapautta ja rahavapaita arvoja. Esimerkiksi vaatesuunnittelijat tekevät työtään kvartaalitalouden sääntöjen mukaan, mutta yhä vähemmän mukana on taiteen arvoja. Korostetaan kaupallisuutta, sitä että mahdollisimman moni ostaa nämä retkut juuri meiltä. Siksipä suunnittelijat tuppaavat suunnittelemaan samaa vaatetta kauden väreissä. Ei näin synny helmiä. Vaateteollisuus on vain pintapuolisesti taidetta. Sitä kutsutaan luovaksi taloudeksi, mutta luovuus on siitä kaukana. Luomisen ilokin on varmasti kaukana. 

Oikeaa taidetta on tekstiilitaiteilijan käsityön helmet. Hänenkin toiminimensä on luovan talouden kenttää, vaan termi kuulostaa jo naurettavalta. Se kuulostaa pakosti keksityltä huuhaakäsitteeltä, jonka on tarkoitus kuvata luovan alan teollisuutta, mutta kuulostaakin brändätyltä, sliipatulta sanalta, jolta katosi sisältö heti kun se keksittiin. Luovuutta voi käyttää kaupallisessa toiminnassa, mutta sitä ei voi käyttää tekosyynä nostamaan talouselämän sosiaalista pääomaa. Haluan siis painottaa, että ei voi kaupallistaa luovuutta. Silloin luovuus tekee nopean kuoleman.

PS. Innovaatio on toinen murheenkryyni, jonka luovuus on nyt syönyt suihinsa. Innovaatiot on unohdettu, kun luovuus jyrää. Aiai, kun pahaa tekee tämä bisneskieli.  

Kaupunkien vihreys

Katselin juuri Pasi Toiviaisen Vihreä kaupunki -dokumentin kakkososan Areenasta. Dokumentissa Toiviainen pohtii, miten arkkitehtuuri voisi edistää ekologista ajattelua. Aivan huippuhieno dokkari arkkitehdin näkökulmasta. 

Moderni arkkitehtuuri 1920-luvulla ihannoi liikennettä, joten suunnittelijoilla oli visioita isoista teistä, jotka lävistivät tornitalokaupunkeja. 1970-luvulla ymmärrettiin vihdoin ekokatastrofin olevan lähellä, mutta mihin suuntaan arkkitehtuuri kehittyi. No, ei vihreään. Arkkitehtuurin trendi on ns. vau-arkkitehtuuri, eli suurten nimien suunnittelemaa arkkitehtuuria ilman sääntöjä.

Dokumentissa esiteltiin uutta ekologistakin rakentamista. Onneksi siihenkin panostetaan. Jännittävää olisi asua hobittitalossa, sellaisessa maan alle rakennetussa luolassa. Osa taloista hyödyntää itse maisemaa piilottaen talon maisemaan, osa vihreää ajatusta ja kasvillisuutta talon seinissä ja kasviterasseilla. Kaunis idea. Biolanin, sen lannoiteyrityksen, uudessa päärakennuksessa on juuri tällainen kasviseinä. Luin lehdestä. Kasviseinä ei ole luonnollinen tapa hyödyntää kasvillisuutta arkkitehtuurissa. Se kuluttaa julmetusti vettä ja vaatii monimutkaiset kastelujärjestelmät. Olin mielissäni siitä, että osa arkkitehdeistä haluaa rakentaa luonnonmukaisesti ja luonnon ehdoilla, ilman vaikeaa teknologiaa. Vain sellainen rakentaminen on mielestäni kestävää.

Rakastan ekorakentamisen mahdollisuuksien ja kehityssuuntien pohtimista. Voisin asua maankuoren alle rakennetussa luolassa. Voisin kerätä oman energiani tuulesta tai auringosta. Rakentaisin mielelläni puusta ja savesta, ehkä jopa heinäpaaleista. Inspiroivia esimerkkejä on Eurooppa pullollaan. 

afrikkalaista kyläsuunnittelua

Harmi, että silti arkkitehdit eivät halua ekorakentamisesta standardia. He pelkäävät sen pakotteita ja haluavat vain vapauksia. Huono lähtökohta mihin tahansa ammattiin. Arkkitehtuurilla on suuren suuri merkitys ympäristötietoisuuden leviämisessä. Jo siksi, että taloja näkee jokainen ihan joka päivä. Kyllä talotaiteenkin pitäisi jo ajatella ratkaisukeskeisemmin, eikä palvella vain kovan talouden arvoja eli kustannustehokkuutta ja näyttävyyttä arvovallan symbolina. 

Vihreä kaupunki olisi Suomen mittakaavassa pienien tekojen takana. Pienet talot täytyisi eristää oikein. Tälle pienelle vilukissalle se olisi tärkeä askel. Monta ideaa voisi saada saksalaisesta pienestä kaupungista Freiburgista. Siellä on asuinalue, joka saa energiansa aurinkopaneeleista ja tuottaa energiaa jopa yli oman tarpeensa. Kaupunki on muutenkin omistautunut ympäristöystävällisten ratkaisujen etsimiseen ja aikoo vähentää hiilidioksidipäästöjään 40% vuoteen 2030. Aika hyvin valmiiksi oikeilla raiteilla junailevalle paikkakunnalle. Otettaisiin mallia sieltä.

Kahvin tuoksu

Vaikka olenkin oppinut hiljattain (Saksassa toimistotyötä tehdessä) juomaan kahveeta, niin en ole keittänyt pannullista. Tuoksu tulee vaasistani. Tein pienen sisustuselementin kahvipavuista. Ne ovat kauniita ja tuoksuvatkin hyviltä. 

Mietin ensin, onko ruokaa sopivaa käyttää koristeena. Eihän se ole gloobaalin ravintopolitiikan kannalta edukasta. Mutta totesin, että ekologinen koriste ruoka kuitenkin on. Tyydyn tähän perusteluun ja pidän papuni ylpeänä esillä.

Finlandia-ehdokkaasta kohu

Finlandia-ehdokkaat julkistettiin, mutta heti seurasi perässä kohu. Ehdokas Alexandra Salmela ei olekaan Suomen kansalainen, vaan slovakialainen. Kuitenkaan Suomen Kirjasäätiö ei muuttanut ehdokaslistaa. Oikein.

Aloin kuitenkin pohtia kilpailun sääntöjä. Jos säännöistä poistetaan ehto Suomen kansalaisuudesta, mitä sen tilalle voidaan kirjoittaa? Palkintohan on tarkoitettu suomalaiselle kirjallisuudelle. Säännöissä ei voi lukea "suomenkieliselle alkuteokselle", koska se rajaa ruotsinkieliset teokset pois. "Suomen tai ruotsinkieliselle alkuteokselle" -lauseke taas päästäisi ruotsalaisetkin kisaamaan Finlandiasta. "Suomessa julkaistu teos" ei sulkisi pois käännöskirjallisuutta. "Suomessa asuva kirjailija" pudottaisi sitten ulkomailla eläämäänsä nauttivien suomalaiskirjailijoiden kaartin pois kisasta.

Eihän säännöissä pakosti tarvitse lukea ehdokkaiden asettelusta näin tarkkoja sääntöjä ollenkaan. Juryhan kuitenkin valitsee suomalaista kirjallisuutta, oli kirjailija missä vain tai mistä vain. Ehkä säännöissä pitäisikin vain lukea, että "jury asettaa ehdokkaat (pliis valitkaa viisaasti)." Sitten ne tajuaisivat valita suomalaisia, Suomessa asuvia, suomen tai ruotsinkielisiä kirjailijoita, Suomessa julkaistuja teoksia tai edes sinnepäin.

Odotellaan, mitä säätiö laittaa uusiin sääntöihin. Selväähän on, että sääntöjä pitää vähän muokata hienojen maahanmuuttajakirjailijoiden teosten yleistyessä.

Keramiikka seurasi kotiin

Berliinissä kävin keramiikkamuseossa, jota hehkutinkin täällä aikaisemmin. Nyt sisustelen kotia ja museon keramiikka seurasi minua tänne asti. Kiviseiniin ei paljon porailla, joten ihanat postikorttini kelpaavat seinäkukkasiksi. 

Keraamiset esineet ovat mielestäni usein niin kauniita, että kuvakin riittää rakastumiseen. Sitten kun minulla on hyllytilaa ja vitriiniä ainakin kirjastohuoneen verran, kasvatan kippokokoelmani suunnattoman isoksi. Varoitus, rakas! Meille muuttaa kuppoarmeija. 

Tänään puhuin kauniisti kirjallisuudesta ja kuuntelin erään opiskelijan harjoitteluhistoriaa muotoilun parissa. Se kirvoitti mieleeni ylistäviä sanoja käsityö- ja muotoilutaiteesta. Suuntasin ajatuksiani työuralle muotoilun pariin. Olisihan se mahtava oppia tuntemaan klassikot ja hipeltämään töissä päivittäin kaikkea kaunista. (Jos olisin museossa tai galleriassa töissä.)

Minulle muotoilu on luovia ideoita. Pidän kauneuden ja käytännöllisyyden yhdistelystä, muuallakin, esimerkiksi sisustuksessa. Muotoilu on erittäin tärkeä osa ekologista toimintaa, sillä yksi toimiva ja kestävä esine tukee kestävää kulutusta. Palvelumuotoilukin voidaan laskea samaan veneeseen. Siinä vain ei voida puhua kauneudesta varmaankaan..

Minulla on yksi vähän ruma keraaminen eläinhahmopilli. Sillä on kuitenkin niin kiehtova persoona, että en takuulla luovu siitä. Olenhan valinnut sen jo ihan pienenä tyttönä. Se on kaunis ja kestävä siis hiukan kierolla tavalla. Ja kierous onkin muotoilun ydin, ja huumorin.

Keräilyretki

Tein pienen seikkailun netin maailmassa. Etsin uusia blogeja seurattavaksi, koska blogit ovat vain niin hyvää viihdettä. Olin aivan innoissani, koska retkellä näin mitä kauniimpia sivuja, kuten Sokerihelmen saitti. Esteettistä.

Oikeastaan halusin kertoa ihan tietystä löydöstä. Pieni käsityöputiikki ui suoraan sydämeeni. PaaPii Putiikissa on söpöllä tavalla vinkeitä ja värikkäitä tekstiilitöitä. Tulin iloiseksi. Onneksi siihen ei nykyään tarvita paljon. Ilostun helposti, jos joku tekee asioita rakkaudella. Ystäväni on intohimoisesti mukana opiskelijatoiminnassa, toinen ystäväni on löytänyt elämänilon eläinten hoidosta. Itse näköjänsä arvostan tällä hetkellä kädentaitoja sekä eko-juttuja. Varmasti kuulette vielä minun omiakin yritelmiä tehtailla käsitöitä ja toivottavasti hienoista eko-ratkaisuista. Metsästän niitäkin.

Hyvää loppusyksyä hymyjahtiin! Keräile sinäkin jotain talven varalle, jotain mikä saa hymyämään. Siitä tulee hyvä mieli.

tunnelmakuva

Uusiin sfääreihin

Olen tätä nykyä todella vastaanottavainen uusia asioita kohtaan. Kokeilu on kivaa. Suosittelen kokeilemaan kaikkea vähintään kerran. Paitsi korkeita paikkoja..