Helsinki-keskeinen media

Suomen Yleisradio on aikeissa lopettaa televisiotoiminnan Tampereella. Tampereella toimii kanava YLE TV2. Siellä tehdään mm. iki-ihanaa Pikku Kakkosta. Samalla maakuntaradioita ja aluetoimituksia tehostetaan eli väkeä ja toimituksiakin vähennetään. Tämä ei ole hyvä suunta, koska media on jo varsin pääkaupunkikeskeistä. 

Viimeksi tänään pääsin kiukuttelemaan median kapeakatseisuudelle. Kun mediassa mainitaan Facebookissa ilmiömäisen suosion saanut ryhmä, jossa vastustettiin kansanedustajien palkankorotusta yleislakon uhalla, nauretaan aina pienelle kouralliselle ihmisiä ryhmän järjestämässä Helsingin mielenosoituksessa. Arvostellaan sitä, että väki vastustaa netissä, mutta ei ole tosissaan. Kuvittelevat kurjat, että ihmiset muualta Suomesta todella lähtisivät keskellä viikkoa seisomaan Helsingin kadulle. Minusta mielenilmaus tapahtui jo netissä. Siellä ei tarvitse olla helsinkiläinen saadakseen äänensä kuuluviin.

Pääkaupunkia vähän tuntevana nuorena olen aina karstastanut valtakunnan median asennetta muuhun Suomeen. Käsitellään pääkaupungin asioita koko Suomen asioina ja virallinen kanta asioihin on aina helsinkiläisten asiantuntijoiden tai mielipidejohtajien näkökulma. Tästä esimerkkinä suitsutus Guggenheim-museon rakentamisesta Helsinkiin. Puhutaan Suomen matkailun noususta ja maan taide-elämän piristymisestä. Ei se yksi uusi helsinkiläinen museo minun elämääni juuri vaikuta. Täällä ei ole yhtään Guggenheim-turistia ikinä eikä taide-elämä ole Kiasman myötäkään muualla muuttunut niin paljon, että siitä kehtaisi jotain mainita.

Kaipailen valtakunnan mediaan uutta asennetta.

Tuotanto ihan oma

Nytpä sitä jo kehtoo kertoa tuotannosta, jota teen tämän kevään. Jyväskylässä järjestetään vuosittainen Mahdollisuuksien tori -tapahtuma 3.6.2011. Minä ja tuotantoryhmäni, eli kaksi muuta typykkää, tehdään se mahdolliseksi. Edessä on mielenkiintoinen kevät. Toritapahtumaa olisi tarkoitus hiukan kehittää edellisistä vuosista. Katsotaan kuinka paljon energiaa minusta löytyy.

Mahdollisuuksien torien tavoite on tuoda kehitysmaateemoja kaduntallaajien tietoisuuteen ja paikalliset järjestöt esittelevät torilla omaa toimintaansa. Torit Kepa ry:n eli Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen ja eri paikkakuntien toimijoiden järjestämiä ilmaistapahtumia. Jyväskylässä järjestävä taho on Maailmankauppa Mango (Jyväskylän kehitysmaayhdistys ry), jonka toimistolta käsin tehtailen tapahtumaa. Tänä vuonna torien teemana on vapaaehtoistyö. Teeman on tarkoitus näkyä meidänkin torilla. 

Tervetuloa kesän alkajaisiksi rentoilemaan ja kokemaan moninaista kulttuuria Jyväskylän kävelykadulle!

Oikein kuultuja muumisitaatteja

"Ettekö te ymmärrä taidetta. Minulla on mörköolo ja teen mörön!", sanoo Pikku Myy. 

"Miltä ainutlaatuinen hiekkaveistos näyttää?", kysyvät Vilijonkan lapset. 

Opiskelijatoveri vinkkasi huikeasta kulttuurituottajille sopivasta muumien jaksosta, jossa laakson asukkaat pyöräyttävät rannalle hiekkataidetta. Seuraavana juonipaljastus! Tietysti taiteen määritelmää pohditaan läpi taiteilun tuoksinnan ja kisaillaan parhaasta teoksesta. Lopulta teokset ovat päivän päätteeksi uhkassa tuhoutua myrskyssä. Ei se taiteen merkitys ja määritelmä selviä muumeistakaan. Olisin toivonut niin, koska muumit ovat kovin viisaita.

Osuuskunta Luovatron

Kapinahenki tauolle. Tänään haluan vain onnitella itseäni ja kollegoitani osuuskunnan onnistuneesta luonnista. Istun meidän osuuskunnan hallituksessa. Osuuskunta tarjoaa opiskelijoiden osaamista maailmalle erityisesti humanistisella alalla ja vähän riippuen kenenkin omasta osaamisesta. 

Itse tietysti toivon saavani ekoiluun, kirjallisuuteen, muotoiluun, vieraisiin kieliin ja kansainvälisyyteen liittyviä toimeksiantoja. Tulen mielelläni vaikka tekemään jätesuunnitelmaa tai virittämään kansainvälistä toimintaa organisaatiollesi. I'm ready, are you?

Miltä kuulostaa, jos poliitikot linjaa Suomen taiteesta?

Kuulostaako hurjalta, että hallituspuolueen linjaukset siirtyisivät suoraan taiteen apurahojen jakoon, taiteen toimintaan kansallisella tasolla ja vielä taiteen tutkimukseen? Kuulostaako villimmältä se että poliitikot ja virkamiehet hallinoisivat taiteen tärkeintä elintä ja päättäisi kaikkien taiteenalojen rahanjaosta?

Tällaisia tulevaisuudenkuvia maalailen kulttuuriministeri Stefan Wallinin kesäkuussa tekemän lakialoitteen pohjalta. Taiteen keskustoimikunta on asiantuntijaelin, jossa Suomen taiteen apurahat, nimitykset ja avustukset jaetaan. Tämä toimikunta toimii Opetus- ja kulttuuriministeriöön käsivarren etäisyydellä. Politiikassa termi tarkoittaa, että organisaatio on läheisessä yhteistyössä rahoittajansa kanssa, mutta ei ole velvollinen toimimaan rahoittajan  (Suomen hallituksen) linjausten mukaan. Vaan tietysti taiteen eri alojen asiantuntijoiden viisaamman näkemyksen mukaan.

Wallin teki lakialoitteen Taiteen keskustoimikunnan muuttamisesta ministeriön alaiseksi Taiteen edistämiskeskukseksi. Tämä keskus vastaisi keskitetysti taiteen rahoituksesta ja tutkimuksesta - ja toki poliitikkovetoisesti. Anna mun kaikki kestää!

Lain piti tulla voimaan jo tämän vuoden alusta. Ei siitä vielä ole mitään pöytään lyöty. Taiteenalojen keskusjärjestöt ja asiantuntijat torppasivat lausuntokierroksella esityksen. Pieniä myönnytyksiä havaitsin siinä, että mahdollisesti voitaisiin suostua muutokseen pienin askelin, mutta ei kertarysäyksellä. Ei saa antaa senttiäkään periksi nyt. 

Nyt on aika kapinoida! Eihän tällaista saa tapahtua. Ei taiteen tarvitse taipua taloudellisen tuottavuuden ikeeseen ja täyttää hyvinvointiteollisuuden määritelmää. Taiteella on itseisarvo ja sen täytyy näkyä myös taiteen kansallisen tason rahoituksessa. Kyllä sapettaa!

Lue lisää aiheesta:

Viiltävä kolumni aiheesta

Museoliiton lausunto lakiesityksestä 

Opetus- ja kulttuuriministeriön sivut lakialoitteesta

Vähänkö oon tuottaja!

Alan tuottamaan huvikseni tapahtumaa. Eipä siitä vielä sen enempää. Täytyy ensin saada hommat pyörimään, että voi sanoa tuottavansa jotain. Kaipasinkin jo alan hommia. Kohta kokemuksia rikkaampi!

Juhlijan yleissivistys

Kiitos asianosaisille eilisistä bileistä! Oli huippista!

Juhliessa tuli keskusteltua paljon eri ihmisten kanssa monista eri asioista. Kävi selväksi, miten ihmisten tiedot eroavat toisistaan huikeasti. Toinen osaa sitä ja toinen tätä. Tällaisena informaatioaddiktina aloin miettiä, mitkä asiat kuuluvat suomalaisen yleissivistykseen ja mikä on ylimääräistä asiantuntijuutta. Se että on hyvä yleissivistys takaa, että voi keskustella useiden ihmisten kanssa erilaisista mielenkiinnon kohteista suht sujuvasti. Minä tahdon siksi olla tietäjä monissa asioissa. Liian usein tulee eteen tilanne, etten itse kykene kommentoimaan puheenaihetta, koskapa en tiedä asiasta mitään. 

Missä sitten menee yleissivistyksen raja? Eihän kai pitäisi voida vaatia kaikilta lukio-oppimäärän tasoa, mutta suhteellisesti sen verran tietoa maailmasta pitäisi minun mielestäni aikuisella olla. Sama sitten hankkiiko tietonsa koulusta, netistä tai ammatin kautta. Jokaisen ihmisen tulisi osata keskustella pinnallisesti ajankohtaisista asioista. Suomessa kaikilla on lukutaitoa riittävästi lukeakseen uutisia, voihan niitä kuulla tv:n tai radion kauttakin toki, jopa selkokielisinä. Että käsitys maailman menosta on helposti saatavilla. 

Yleissivistykseen kuuluu myös kokemukset sosiaalisissa tilanteissa. Eilenkin kuulin keskustelua tilanteesta, jossa ihmisellä ei ole kykyä kohdella kavereitaan tahdikkaasti. Tarkoitan tietysti, että pitää lukea tilanteita eikä aina ajatella vain itseään ja kuinka itse reagoi.

Aivan loistavia ihmiset ovatkin. Aina opin uutta, kun tapaan ihmisiä. Sitä on kommunikointi ja höpötys parhaimmillaan ja se niiden tarkoitus onkin. Onhan niillä itseisarvokin, en kiistä sitä. Toivon että oppimani on sitä asiantuntijuustietoa, eikä aina vain yleissivistystä parantavaa, koska en kunnioita lahopäisiä juntteja, noita yhteiskuntamme torakoita. 

Sarjis sopii Suomeen

Suomessa sarjakuva on nouseva taiteenlaji. On Suomessa aina ollut loistavaa sarjakuvaosaamista ja Kemin sarjakuvafestivaalit ovat pyörineet jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Sarjakuva ei kuitenkaan ole päässyt suuren yleisön suosioon. (En tarkoita että kaiken taiteen pitää maistua kaikille.) Mutta nyt maailma on muuttunut ja suomalaiset arvostavat omaa sarjakuvaperinnettään kasvavassa määrin.

Tällaisia ajatuksia heräsi eilen unilukemiseksi nauttimani Timo Mäkelän sarjakuvakokoelman, Rooman, myötä. Sarjakuva-albumi koostuu novellimaisista sarjakuvista, joista useat pohjautuvat osin kirjallisuuden mestareiden novelleihin. Olihan hyvä teos!

Suomeen on kehkeytynyt jopa sarjakuvataiteilijoita, joita voi verrata supersankareihin. Heitä ovat tietysti Juba Tuomola Viiivin ja Wagnerin luoja sekä kiroilevan siilin piirtäjä Milla Paloniemi. Paloniemi piirtää myös oivallista sarjakuvablogia nimimerkillä Norpatti. Harmillisesti Suomen kokoisessa  maassa niistetäänkin sitten ideoista äkkiä kaikki irti ja kohta ketään ei jaksa enää kiinnostaa. Ei mahdu montaa trendi-ilmiötä tänne kerrallaan.

Ville Ranta ja Aapo Rapi, joiden nimet eivät komeile kaikkien sanomalehtien sarjakuvasivulla, ovat ehdolla Euroopan maineikkaimman sarjakuvapalkinnon saajaksi. Seuraavassa Ville Rannan nettisivuilta ote ehdokkuudesta:

"
Kajaani-kirjani ranskannos L'Exilé du Kalevala on valittu Ranskassa Angoulêmen kansainvälisen sarjakuvafestivaalin pääkilpailusarjaan, jossa joukko vuonna 2010 ilmestyneitä kirjoja kilpailee vuoden parhaan sarjakuvateoksen palkinnosta. Angoulêmen Sélection officielle on Euroopan arvostetuin palkintosarja. Samassa sarjassa on toinenkin suomalainen teos, Aapo Rapin Meti. Parhaan albumin palkinto jaetaan Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla tammi-helmikuun vaihteessa 2011.

" 

Minun mielestäni sarjakuvataide on edelleen aliarvostettua. Sitä pidetään vain viihteenä, vaikka moni teos kelpaisi äidinkielen tunnille, puhumattakaan kuvaamataidon tunneista.Vaikka en muuten aio mainita Aku Ankkaa, sen verran suitsutan, että suomalainen Aku on kielellisesti rikas lehti. Arvostan sarjakuvataiteessa eniten, sitä miten muutamat kuvat ja lyhyet tekstit sanovat niin paljon. Ytimekkyys on minun mieleen.

Koulukulttuurista

Harjoittelin jännityksen vähentämistä tänään ilmastonmuutosvierailulla. Keskustelin kahden ysiluokan kanssa ilmastonmuutoksesta, ja vähän ehkä dinosauruksista.. Pelkäsin etten osaa enää koulumaailman sääntöjä ja teinit syövät minut elävältä. Jännitin myös, etten ole tarpeeksi asiantunteva aikuinen. Mutta toisin kävi onneksi. 

Voitin itseni jälleen, kun toisen ryhmän tullessa luokkaan, olin jo aivan opettajamoodissa. Ei minusta opettajaksi ole kuitenkaan, koska menetin ääneni jo kahden kaksoistunnin aikana. En onnistunut hillitsemään jännitystä etukäteen kovinkaan paljon, mutta olihan siitä apuakin. Olin todella skarppi. Ja adrenaliini auttoi naureskelemaan kärkeville kommenteille ensimmäisellä tunnilla. 

Teinit osaavat olla joskus hellyyttäviä, tai jaksavat, miten vain. Nautin välillä nuorten seurasta ja kommenteista. Ne haastavat kalkkista. Toisaalta täytyy itse jaksaa välillä komentaa pinnistämään, kun jalat ovat yrittämässä  ulos jo tunnin puolivälissä. Koulun hajua sen sijaan ei voi kaivata. Siellä haisee aina ahdistus.

Pitkän ajomatkan jälkeen sain vielä pienen käännöstyön illan ratoksi. Kuinka vauhdikas päivä! Erilaisia kulttuurikohtaamisia, pam! Ajanhallintataitoja on kyllä tänään hiottu. Otankin siis loppuviikon rennosti!

Vuosi ainakin vaihtui

Kolmas päivä tätä vuotta. Niinhän yleensä ajatellaan, että 1.1. aloitetaan puhtaalta pöydältä. Haluan  ajatella minäkin. Välillä on elämän muututtava, ei konkreettisesti vaan psyykkisellä tasolla. Tuuletan pääni tällä viikolla avoimeksi uusille asioille.

Mitä sitten jätän taakseni? Viime vuosi oli tapahtumarikas ja asuin Berliinissäkin! Mahtavia asioita, vähemmän mahtavia siinä sivussa. Muistelen vuotta seuraavin sanoin: kihlaus, muuttoja, uusia ystäviä, urahaaveita, tulevaisuuden pelkoa, kulttuuria, ulkomaan reissuja ja useita kiloja. Siinäpä niitä. Vuotta kuvaa hyvin seuraava kuva.

Tänä vuonna edessä on valmistuminen ja uusia harrastuksia. Huomenna teen ensimmäisen vierailuni Ilmari-ilmastolähettiläänä koulussa. Ysiluokkalaiset saavat kuulla minulta, kuinka he todellakin ovat avainihmisiä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Aion tehdä väkisinkin vierailuja, vaikka olen jo muutaman päivän hermoillut tätä ensimmäistä. Huomenna on niin loistava olo, kun olen selvinnyt.

  

Tammikuu on myös lupausteen kuu. Minä tein pitkästä aikaa uudenvuodenlupauksen. Jätän herkut pois. Testaan hermojani ilman sokeriövereitä. Mieliala voi kurvailla aika lailla tässä kuussa. Haluan sen Mental Wearin paidan "Aaltoja, vittu!"

Tavoitteita saa olla, mutta kiellän itseäni ottamasta niitä liian vakavasti. Sen sijaan otan yhden päämäärän. Jännitän vähemmän. Muuta ei tarvitse tapahtua. (Ehkä valmistuminen..) Tuottajakokelaana olen tottunut pitämään kaikki langat käsissäni, mutta yritän jättää vähän varaa löysäämiselle, etten jännitä niin kovin. Siinä se. Simple.

Toivotan uuden kulttuurivuoden tervetulleeksi! Tänä vuonna tulossa on pikkukunnan tapahtumia, kirjallisuutta, ekouutta ja vähintään yhdet villasukat käsityötaiteena ;)

EDIT: niin vaihtui myös blogin ulkoasu. Se etsii tämän vuoden tyyliään..