Museokierros illan pimetessä

Syksyisin Berliinissä vietetään museoyötä eli Lange Nacht der Museen. Silloin saa ostaa museo/matkalipun, jolla pääsee museoihin ja liikkumaan niiden välillä. Ilta alkaa kuudelta ja museot suljetaan kahdelta yöllä. Huisin jännää. 

Minä poikkesin näissä paikoissa:

• MoCTA, Museum of Contemporary Trash Art
• planetaario
• musiikki-instrumenttimuseo
• keramiikkamuseo

Ensimmäinen oli jätetaidetta tuottava taiteilijayhteisö. Museo oli takapiha, jonka varastotalot olivat täynnä romua eli taidemateriaalia sekä muutama ateljee. Söpöä ja kovin underground-kamaa. Sain vähänkö hyviä askarteluideoita. Terveisiä taas kotiin vaan!

Planetaariossa kävin ensi kertaa ikinä. Kannattaa istua takapenkissä. Istuin keskellä ja sain pyöritellä päätäni koko ajan. Niskat kierossa yritin nähdä millaisia ovat infra- ja gammasäteiden aallot sun muuta jännää. Ihanasti siinä sain pohdiskella maailman ja ihmisen merkitystä, avaruuden laajuutta sekä omaa pienuutta. Rakkaita aiheita. 

MoCTA

Musiikki-instrumentit lennättivät vanhaan aikaan. Suurin osa oli 1600-1900 -luvun alusta. Minua kiinnostivat eniten puhallinsoittimet, mutta eniten näytteillä oli erilaisia kosketinsoittimia. Olisin niin mielelläni ottanut kuvia upeista soittimista, mutta tavarat täytyi jättää narikkaan. Kaupan päälle museossa esiintyi klarinetisti kahden rumpalin säestyksellä koko kierrokseni ajan. Sulosointuja ja erityylisiä kappaleita soittivat. Aloin muistella soittouraani hyvillä mielin. Aika on kullannut muistot.

Viimeisenä suuntasin keramiikkamuseoon. Onneksi jätin sen loppuhuipennukseksi. Olisin viihtynyt siellä koko yön. Kauniita esineitä vitriinistä toiseen. Alussa kuuntelin huilisti-harmonikka-duoa ja sitten alkoi museon johtajan opastama kierros. Erikoisnäyttely oli uraauurtavan saksalaisen keraamikon Paul Dreslerin töitä esittelevä yksityiskokoelmasta koottu pläjäys. Nautinto katsoa väriloistoa ja lasituksen polton taidokkuutta. Keramiikka on haurasta ja samalla voimakasta materiaalia. Se rikkoutuu pudotessaan mutta kuinka sillä voikin muovata niin taidokkaita tai elegantteja muotoja. Ostin tietysti keramiikka-aiheisen lehden lähtiessäni. 

Keramik by P. Dresler

Lange Nacht der Museen on järjestetty vuosittain jo vuosikymmeniä. Miten sitten tapahtumaan järjestetty bussikuljetus ei toimi? Kuskikin tiuskaisi äkäisille kiertolaisille että meidätkin on kuin heitetty kylmään veteen tässä. Organisatorinen ongelma. Toinen oli huonot kylttiopasteet ja bussiaikataulujen puuttuminen. Muuten iso tapahtuma toimi mainiosti. Oppaita oli busseissa ja joka museossa henkilökuntaa ohjaamassa. Tuottajan silmäni bongasi lisäksi hyvän ennakkomainonnan plussana tapahtumalle. Ja yhteistyö julkisten kulkuvälineiden kanssa oli erinomaista, sillä lipulla tosiaan sai matkustaa koko Berliinin alueella iltapäivästä aamuyhön asti. Hyvät bileet ja tapahtumarikas museokierros.

• 
  

Yoli ja soppa

Nautinnot elämässä ovat parhaita pieninä annoksina. Aina jä janoamaan lisää. Torstaisten työpäivien kohokohta on Mittagspause, ruokatunti. Piipahdamme silloisyömään keittoa ja jälkkäriksi jäädytettyä jugurttia. Nami. Sopa cabana on herkullinen lounasravintola. 

Tarjolla on joka viikko erilainen lista, joka sisältää aina noin viisi erilaista keittoa. Jokainen maistamani annos on ollut herkku. Kokeilen Suomessakin sitten höystää hernesoppani mintulla. Se toimii. Ravintola on pieni ja kauniisti sisustettu. Omistaja on iloinen ja ystvällinen nainen, joka toivottaa aina lämpimästi tervetulleeksi. Sopa cabana on parhaimmillaan sadepäivinä, sen tosin tietävät muutkin, koska keitot loppuvat todella aikaisin.

Seuraava ovi keittolasta toimistolle päin on Yoli. Yoli myy probioottista jogurttia, joka on jäädytetty eli pehmiksen tapaista muttei makeaa. Annokseen saa valita  haluamansa lisukkeet. Otan aina kaksi. Toisen marjoja tai hedelmiä ja toisen kastiketta tai suklaapaloja. Hiukan kallista namia, mutta tuotteet on tuoreita ja ensiluokkaisia. Maksan mielelläni.

Eipä saisi Suomessa tällaista lounasta hintaan 6,10 €. Terveisiä Santeri Alkiolle, että keittelee paremmat sapuskat siihen 2,60 € hintaan. Josta tulikin mieleeni, että joku aika sitten kadullani kerättiin allekirjoituksia vetoomukseen saada ilmainen kouluruoka berliiniläisille lapsille. Allekirjoitin!

Tekniikkakin on taidetta

En uskoisi sanovani tätä. Tekniikka on todellista taidetta. Automobilforumissa tutustuin teknisiin taideteoksiin ja todellakin liikkuvan objektin tutkimisesta syntyy Taidetta. Näyttelyn idea todellakin on ollut liikkeen esittäminen teknisten laitteiden avulla ja etsiä fysiikan taiteellinen näkökulma.

Esineitä pöydällä

Koskettamalla näkee esineen olemuksen

Haluaisitko tietää miltä tuntuu istua keskellä hurrikaania? Tiedätkö kuinka pieni liike aiheuttaa ilmavirran, joka liikuttaa tuulettimen ratasta? Voiko kone improvisoida musiikkia Näihin kysymyksiin teokset vastasivat. Ja moneen muuhun. Itse rakastuin paperisilppusateeseen. Nakkelin paperisilppua innoissani ilmaan. Huikea näyttely keskellä autokauppaa. Kaupunki on täynnä yllätyksiä.

Quatsch Comedy Club

On standup-klubin nimi. On toki kuuluisa, varmasti ihan siksi että se mainitaan gradussani. Pitihän siellä sitten päästä käymään paikan päällä. Harmillisesti sattui huono viikko, kun olen ollut vähän alamaissa mutta onneksi nauru piristi.

Klubi on hieno. Oikein teatterin kellarissa, kuten teemaan kuuluu. Jonotin ovella pienen porukan kanssa, että pääsimme kipaisemaan luukulle ostamaan liput. Sitten jonotin salin ovella vartin että pääsin varaamaan hyvästä pöydästä paikan. Sitten istuin tunnin ja odotin h-hetkeä. Tulihan se. Vähänkö siis naurattaa, kun miehet dissaa naisia ja naiset miehiä. Ja mustat omaa väriään ja puolalaiset omaa maataan. Näihin ihmiskunnan universaalin huumorin tukipilareihin koomikot turvautuivat. Hauskaahan minulla toki oli. Täytyi vain niiiiin kovasti keskittyä ja pinnistellä että ymmärsin. Vähän kuin aivokirurgista toimenpidettä olisin suorittanut. Onneksi melkein kaikki nieleskelivät sanoja ja käyttivät hassun hauskoja ääniä. Oli se paljon helpompaa meikäläiselle.

Saa olla tyytyväinen ulkomaalainen, jos ymmärtää vieraan paikan huumoria. Kaksi asiaa, jotka väsyttävät minun pienen pääni on komedia ja puhelimessa puhuminen. Minun mittapuulla olen tosi kova ammattilainen, kun ne hallitsen.

Mutta takaisin klubille. Sieltä sai lähettää kortteja. Terveisiä vaan hellulle! Ja esityksen jälkeen koomikot laskeuttuivat jalustalta ihmisten pariin Happy hourista nauttimaan baarin puolelle. Koko tapahtuman ajan kiersivät tarjoilijat pöytiä. Olivat nohevia, oikein ammattimainen ote. Tykästyin tuotannolliseen toteutukseen tosissani. Pohdiskelin jopa, että kun nauraminen on kivaa, voisinko järjestää sitä toisille työkseni. Terveysvaikutukset komediasta ovat kiistattomat, eli tekisin merkityksellistä työtä. Se on minulla aina se lähtökohta työuralleni.

Nyt kun lukijat miettivät, että miten huumorista voi kirjoittaa niin kuivasti, niin totean asiantuntijana, että ei siitä muulla tavoin voikaan kirjoittaa. Huumori on hauskaa vain hetkessä. Loppukaneetti: jo aikojen alusta miehet, jotka ovat saaneet naisen nauramaan ovat olleet suosittuja. Jo aikojen alusta miehet ovat käyttäneet tätä keinoa päästä muhinoimaan.

Kivitasku

Pienenä keräsin kiviä. Minulla oli hieno iso kokoelma. Olen sittemmin vapauttanut suurimman osan takaisin luontoon. Täällä myydäään kiviä! Turistialueilla on aina kivikauppias tai pari. Ehkä se onkin minun elämäni tarkoitus, perustaa kiviputiikki.

Saako taide pään pipiksi?

Käväisin korkealla. 

Rakennelman juurella

Nykytaidehallissa (Temporäre Kunsthalle) Berliinin museokorttelissa oli laittanut pystyyn jännän, hyvin jännän näyttelyn. Se oli koottu ihmeellisen härvelihökkelin sisään, joka oli rakennettu rakennustelineistä, peitoista, pahvista, autonrenkaista ja vaikka mistä. Näyttelyssä kiivettiin kolmen kerroksen verran ylöspäin. Koko ajan sisäelimeni olivat siis koetuksella, kun koin korkeanpaikankammoisena huimausta ja vatsanväänteitä joka kerroksessa. Lattia nitisi ja antoi periksi ja vähän väliä näki lattian raoista alas. Näyttelyyn mahtuu kerrallaan 45 ihmistä. Turvallisuusohjeissa sanotaan, että vierailu omalla vastuulla. Sokkeloinen tila oli täytetty aivan ihmeellisillä teoksilla. Onko se taidetta, että laatikossa on joulukoristeita ja likaisia purkkeja (ehkä maalia)? Teoksen nimi vapaasti käännettynä Madon varjossa. Mitä tuo mieleen täytetyistä urheilusukista sidottu "verkko", jonka sisällä roikkuu seinillä pornokuvia. Teoksen nimi: Sexy socks.

Taiteen tehtävä on sykähdyttää, antaa ajateltavaa ja herättää tunteita. Todellakin nykytaide tekee sen. Aina miettii päänsä kipeäksi asti, mikä on teoksen sanoma tai onko sillä mitään tarkoitusta ollenkaan. Ja sitten pyörryksissä kävelee ulos todelliseen maailmaan ja uskoo nähneensä juuri oudointa, mitä koskaan tulee kokemaan.

Kunnes vierailee jälleen nykytaiteen museossa.

Vähän tummuneita  pitsoja

Läävä vai sittenkin taideteos "Backstage"

Mainostaja tekee sekunneista taidetta

Olin eilen mainoskuvauksessa statistina. Tehtäväni oli seisoa ja istua. Yllättävän rankkaa. Kuvasimme festivaalille (harjoittelupaikkaani) mainosta, joka pyörii elokuvateattereissa ensi kuussa. Päivä alkoi puoli kahdeksalta, vaikka itse löysin perille vasta tuntia myöhemmin. (Ohjeet ois kivat..) Päivän ohjelman ja turvaselostuksen jälkeen aloimme kuvata yhdeksän aikaan. Kuvaus tapahtui S-bahn-vaunussa eli kaupunkijunavaunussa. jutun juoni meni kutakuinki näin, että mies lukee vaunussa ja alkaa nauraa itsekseen, jolloin toinen mies kääntyy lukemaan samaa kirjaa naapurin olan yli ja yhtyy nauruun. Lopuksi nauraa koko vaunullinen sakkia. 

Sivuhuomautus Joonalle: valitettavasti kuvauksissa ei käytetty lakalla päällystettyjä hampurilaisia tai muuta pientä naposteltavaa.

Hengailin siis junassa ensin kaksi tuntia, kun kuvasimme ensimmäiset 10 sekuntia ja pienen tauon jälkeen istuin toiset kaksi tuntia, kun kuvattiin se toinen puolikas, 10 sekuntia. Sen jälkeen odottelimme lähes kaikkien muiden statistien kanssa pari tuntia, josko meitä vielä tarvitaan. Ei tarvittu ja kolmen aikaan pääsin kotiin. Pitkä päivä. Yllätyin tosissaan, kuinka raskasta ja pitkäveteistä kuvaaminen on. Otos kuvataan tusinan kertaa ja välissä täytyi aina ajaa vaunu takaisin lähtöpaikallekin. Onneksi minusta ei tullut näyttelijää. Taukojen merkitys kirkastui minulle myös. Ei sitä jaksa seisoa kovin pitkään sama ilme kasvoilla, kassi samassa tanassa ja tukka hyvin kovin pitkään. Kuvausrupeaman lopuksi äänitettiin vielä kuoronauru, jota olisi voitu vähän pohjustaa vitsillä että olisi kuulostanut aidommalta.

Oli päivässä kohokohtakin, nimittäin mainoksen päätähti esiintyi lempielokuvassani Goodbye, Leninissä :D

Kokeilin jotain saksalaista - ei makkaraa

Kävin viime viikonloppuna haistelemassa saksalaisen kulttuurin aatelihedelmiä, oluita. Maistelin myös. Mutta ne ei oikeasti olleet edes saksalaisia, vaan belgialainen kirsikkaolut ja irlantilainen Murphy's. Vietettiin nimittäin Berliinin kansainvälisiä olutfestareita. Oluttiskejä riitti parin kilometrin verran ja porukkaa joka tiskille aivan liikaa. Jo tullessa ahdistuin metron keski-ikäiskaljottelijoiden tungoksesta. Olivat aloittaneet juhlijat jossain muualla. En ymmärrä miksi. Mutta en ymmärrä saksalaisia muutenkaan. Olihan se näkemisen arvoista. Festivaalialueella oli joukko esiintymislavoja, joilla soiteltiin epämääräinen määrä torvi- ja marssimusiikkia, saksalaista humppaa ja kännikaraokenkin bongasin. 

Festivaali järjestettiin kadunpätkällä ja eri maiden oluet löytyivät omista ryppäistään. Teemana oli Kaakkois-Aasia, mutta sepä ei näkynyt missään. Löydettiin kaksi vietnamilaista kojua. Suurin osa oli eri puolilta Saksaa. Eurooppa oli muuten hyvin edustettuna, naapurimaat etenkin. Mutta käsittääkseni niissä osataankin oluenpano. Suomalaista kalijaa ei näkynyt. Oli siis täydellinen pettymys, jos luuli löytävänsä jotain eksoottista. Vaan minä koin paljon kaikkea eksoottista, esim. mahtavan karkki-hedelmäkojun tarjonnan herkullisuuden. En voinut vastustaa isoa banaania suklaalla kuorrutettuna ja keihästettynä tikkuun. Nami. Ja niin markkinaista.

 Eipä tarvi Oktoberfestille enää haikailla. Tuo festivaali oli tarpeellinen annos, sopivammassa mittakaavassa pienelle tytölle, joka ei edes pidä oluesta.

Pöljiä on ne esiintyjät ko kehtaa

Tuotantoidea tuli mieleeni unen kautta. Näin omituista unta projektista, jossa järjestimme humakilaisten ja muiden tuttujen kanssa teatteriesityksiä. Teatteri pyöri mielenkiintoisella konseptilla, interaktiivisuudella. Yleisö sai ostaa kalliimman lipun, jolla sai osallistua näytelmään. Henkilöhahmoille oli omat varatut penkit katsomossa ja yleisössä istuvat osallistujat saivat omat vuorosanansa tai vihjeitä omasta osallisuudestaan tapahtumiin. Sitten mentiin! Näytelmä oli murhamysteeri, jota ratkaistiin yleisön edustajien avulla. Konsepti sopi niin hienosti suomalaiseen teatterikulttuuriin, koska meidän on vaikea hypätä mukaan esitykseen, jos emme ole sitä etukäteen suunnitelleet. Suomalaiset lähtevät istumaan ja odottavat muiden tekevän sen nolaushomman, eli esiintyvän. Toisin on esimerkiksi Berliinissä suositulla kokoonpanolla: Blue Man Group.

Blue Man Group soittaa rumpuja ja esitys rakentuu mahtavaan interaktiiviseen spektaakkeliin. Yleisö saa ystäväni sanojen mukaan käyttää lähes kaikkia aistejaan kuuloa, näköä ja tuntoa. Parhaita paloja on ehdottomasti pimeälle lavalle valaistut rummut. Sininen mies alkaa soittaa rumpuja, joiden pinnalle on kaadettu maalia. Maali lentää soitettaessa ilmoihin ja räiskähtelee kauniissa väriloistossa muuten pimeään tilaan. Esitys on valojen ja värien sekamelska, johon liitetään yleisön höykkyytystä yksittäin ja ryhmässsä. Nämä ovat kuulopuheita. Innoissani ahmin esityksestä saamaani kuvailua. En ole nähnyt esitystä itse. Jätän täällä nuo hintavat tapahtumat väliin ja keskityn oman kohderyhmäni tuotantoihin eli opiskelijalompakkoystävällisiin tuotoksiin. Vaikka aion silti panostaa komediaan..

Kuvitukselliset penkit voi tehdä ekosti

Oi, mikä kauppa taas ilmestyi meidän toimiston kulmille! Werkhaus myy suloisia vanerista valmistettuja sisustusjuttuja ja tietenki hauskoja postikortteja ja muuta krääsää. Kaikki tuotteet on sertifioidusta puusta ja lupailevat olla luontoystävällisiä. Minä tietenkin uskon ja ihailen kaupan valikoimaa kuola valuen. Siis tsekatkaa nämä penkit!

Kuva täältä