Ei nimi toistaan pahenna - jos ei toinen ota samaa nimeä

Yhdelle lemppari-blogeistani kävi vähän köpelösti. Nimi meni vaihtoon. Tunnettu käsityöbloggari ei ollut ajoissa rekisteröinyt nimeään PRH:lle ja joku sitten perustikin yrityksen samalla nimellä. Muuten ei olisi mitään nokan koputtamista, mutta kun nimi oli käsityöalalla yleisesti tunnettu ja nimen 'kaapannut' yritys toimii samalla alalla.

Kiinnostavinta on mielestäni se, että blogeja voi kyllä kutsua jo tunnetuiksi tavaramerkeiksi mutta sitten pitäisi omistajan olla vielä niin fiksu, että rekisteröi käyttämänsä nimen. Hämmennystä tuottaa se, miksi joku haluaa ottaa toisen tunnetun ja käytössä olevan nimen itselleen. Ja päänvaivaa bloggaajalle aiheuttaa se, milloin tuntee olevansa sen verran ammattimaisella otteella hommassa kiinni että rekisteröityy, jottei yritykset voi käyttää samaa nimeä.

Lisää kannattaa lukea Mutturalla-blogista. Uusi nimi muuten on oikein hyvä sekin.

Kirjoista ja tutkimuksista

Nyt pitää varmaan alkaa tutkijaksi. Niin paljon kannoin kotiin kirjoja yliopiston kirjaston dyykkaustapahtumasta. Omasta takaa olisi lähteetkin, ei tarvitse kammiosta poistua. Minusta tulisikin hyvä tutkija. Voin uppoutua ikuisuuksiksi pohtimaan jotain pikkuasiaa. Pystyn myös pänttäämään paljon tietoa nopeasti - määrä korvaa laadun käsittääkseni tiedonhankinnassakin...

Tosin keskustelimme työpaikan ruokalassa juuri ennen dyykkausta, että kirjahyllyssä on ihana olla niitä kirjoja, eikä niistä ikinä raaski luopua. Mutta eipä niitä poistoista hankittuja väikkäreitä ja muita tutkimuksia ole kuitenkaan edes avattu kotiin kantamisen jälkeen. Arvostan, mutten tarpeeksi, että perehtyisin. Nyt taas ajattelin tehdä toisin ja yritän kirjaston sijaan keskittyä oman kirjahyllyn antimiin. Siellä on tolstoit ja kafkatkin odottamassa. Ja käännösteoriaa, taidesosiologiaa, kirjallisuushistoriaa... Ihan nokko tekemistä vielä eläkepäivillekin. Eikä mistään kirjasta voi luopua, ei edes huonosta.

Taas sitä haluaa tehdä enemmän kuin aikoo. Höh.

Kun sen oikein oivaltaa

Että semmosta. Elämä kantaa tarjottimellaan monenlaista iloa ja surua. 

Nyt on ollut vuorossa vaihteeksi murhetta ja vastoinkäymisiä. On ollut paljon hetkiä, kun olen ajatellut syntyjä syviä. Meillä asuu täällä pieni kotifilosofi.

Olen pohdiskellut elämän tarkoitusta. Tulin siihen tulokseen, että ihminen syntyessään on jo täyttänyt elämänsä tarkoituksen. Eipä tartte sitä enää pohtia.

Olen mietiskellyt, miksi maailma ei ole oikeudemukainen tai reilu, ja miksi ihmeessä sitten ihmisille on kehittynyt oikeudentaju. No en ole niin fiksu, että olisin jonkun vastauksen keksinyt.

Ja sitten hämmentävästi kuolemanpelkoni on hälventynyt. 

Olen tutustunut ihmiseen, joka on todella osannut elää elämää. Sitä ei moni osaakaan, vaikka luulisi yksinkertaiseksi taidoksi, kun kaikki sitä harjoittelemme. Olen oppinut parhaalta ja luulen, että itsessänikin jotain on muuttunut. Jotain pientä, joka voi vaikka osoittautua tärkeimmäksi asiaksi elämässäni. 

Vaikka eihän tässä mitään opetuksia ja oivalluksia elämästä tarvittaisi, jos ajan voisi pysäyttää.

Tämä teksti on omistettu erittäin rakkaalle. Olet lähelläni!

Ajattelemisen aiheita

Luulisi että maailmasta ei puheenaiheet kesken lopu. Meille tulee tällä hetkellä sekä Keskari että Hesari. Luen niitä, minkä ehdin mutta eihän niitä ehdi ikinä kannesta kanteen lukea. Täytyypä taas samalla mainita etten ole tuon Keskarin ystävä, koska siinä ei liiemmin lukemista ole. 

Asiaan. Luen lehtiä ja harhailen blogimaailmassa lähes päivittäin. Kuuntelen radiota ja uutisia päivittäin usean tunnin ajan. Mutta silti en keksi kirjoitettavaa, eikä maailmassa tunnu olevan kirjoitusintoa herättäviä asioita. Olisiko nyt taas menossa sellainen infoähky? Vai pelkästään elämään kyllästyminen?

Harva asia jaksaa yllättää lähes keski-ikään ehtinyttä. Paljon on maailmassa ehtinyt nähdä ja kokea ja kaikki asiat näyttävät mukailevan samoja kaavoja. Pessimistinä tietenkin haluan aina todetakin, että tuohan oli jo tiedossa ja pitihän se arvata. Mutta anyhow, sykähdyttävyyksiä en ole vähään aikaan kokenut.

Olen yrittänyt ihan tosissani keksiä aiheita, jotka kirvoittaisivat muutaman lauseen. Kuuntelen radiota herkällä korvalla, että sieltä jäisi joku teema mieleen, ja kotona pääsisin pohdiskelemaan blogiini tai keittiön pöydän ääreen maailman menoa. No ei niin vain käy. Yhtä radiojuttua etsiskelin kuumeisesti Ylen Areenasta. Siinä arvostamani Kaj Kalin (muotoilukriitikko kaj pääasiassa) puhui taas järkeviä designin ja muotoilun asemasta. Mutta ei sitäkään sitten löytynyt, enkä muistanut itsekseni haastattelun tärkeimpiä pointteja. Niinpä en kirjoittanut siitäkään.

ikävä juurille

Mitä ihminen sitten ajattelee, kun tuntuu että mitään ei päässä liiku? Vaikuttaa pahasti siltä, että asioita, joita ei saisi miettiä. Kuten työasioita vapaa-ajalla ja siivoamista saunassa ja ulkoilua työpöydän ääressä. Ja aivan arkisia asioita, vaikka niihin ei arvokasta aivokapasiteettia kiinnostaisi paljon käyttääkään. Arki kulkee, vaikka sitä ei miettisi. 

Tahmea innottomuus sai kuitenkin ostamaan sukset niiden tilalle, jotka äiti lukioaikoina omi itselleen. En ole vielä uskaltautunut ladulle koittelemaan. Olen lukenut kirjoja, vaikkei niistä ole ajatuksia jälkikäteen irronnut. Olen kai vähän nauttinut toisiin maailmoihin uppoutumisesta. Tämän vuoden villasukkasaldo alkaa olla jo kaksi paria. Itselle en ole kutonut, vaan toisille on mukavampi. Vaikkakin kiroilen enemmän toisille tehdessäni. Työntekohan se enimmän ajan vie ja silti ei ole siitä kirjoitettavaa. Ei taida älyllisesti haastaa, kun ei kiinnosta puhua vapaa-ajalla tekemisistään.

Joku muu, jolla ei ole tahmaa aivoissa ja yletön kyllästyminen kaikkeen voisi kirjoittaa kiinnostavasti näistä asioista (- lukisin!):

"Äärioikeisto Suomessa -kirjan provokaatio - eli mistä ihmisellä on oikeus provosoitua ja miten provosoitunut ihminen saa käyttäytyä?"

"Voiko ihmisen lahjakkuus ja persoonallisuus muuttua? Kasvun ajattelutapa ja muuttumaton ajattelutapa vastakkain - voiko olla samanaikaisesti molempien ajattelutapojen takana?"