Menneen vuoden muistelot

Kulunut vuosi on kulkenut kovalla hurinalla eteenpäin ja päättyy nyt ihan yllättäen. En ole asennoitunut uuden vuoden juhlallisuuksiin. Mutta vuosi vaihtuu joka vuosi, jotta ei kai sitä aina tarvitse juhlia korvat kippuralla.

Vuoden aikana olen tehnyt töitä ihan kympillä. Ystävät, anteeksi ettei minua ole näkynyt kartsalla tai riennoissa. Vaihdoin työpaikkaa ja opettelin paljon uusia asioita. Ihan pää menee pyörälle, kun miettii.

Vuoden aikana muutin ja laittelin kotia. Tykkään omasta kodista hurjasti. Kaipa sekin on hyvä syy pysyä pois keskustan melusta ja pölystä.

Vuoden aikana sain valmiiksi kaksi vuotta suunnittelun alla olleet sukat siskolle. Puuhastelin myös muutaman muun käsityöprojektin kanssa. Ja laittelin kesällä pihalle kaikenlaista kasvamaan vain muistuttaakseni itseäni, etten oikeastaan saa mitään pysymään elossa.

Vuoden aikana pyöräilin ahkerasti pitkästä aikaa. Työmatkat taittuvat aika helposti pyörällä, mutta kunto ei tunnu kasvaneen juurikaan. En myöskään ole mikään tyylilyyli työpaikalla, kun mukavuus voittaa aina turhamaisuuden.

Seuraavalta vuodelta en mitään toivo, mutta odotan että olen entistä rohkeampi ja vahvempi. Saas kattoo, kuin se pupu pyrkii pöksyyn.

Määrittelyä taiteesta ja kodista

Monasti askarruttaa suuri kysymys siitä, mitä taide on. Olen löytänyt taiteilija Pekka Hannulan hienon pohdiskelun asiasta, näkökulmana kuvataide. Jottei tarvitse hypätä täältä toiselle sivulle lukemaan ihan vielä niin otetaanpa pieni tiivistelmä tähän. 

Taide...

- kyseenalaistaa

- näyttää suuntaa

- koskettaa, herättää tunteita

- on itsetutkiskelua, osa taiteilijaa

- elää omaa elämäänsä, on itsenäistä

- on tulkintaa

- on vapaata, sananvapautta ja mielipiteitä esille tuovaa tulkintaa

- vaatii määrittelijän, joka toteaa taiteen taiteeksi

- on taloudellinen sijoitus

- on keräilykohde

- kuuluu sisustukseen

- herättää kysymyksen etiikasta, eettisestä taiteesta

- on kommunikointia ja edellyttää vuoropuhelua 

- on kollektiivinen muisti

- ars (lat.) = taide, taito

- on henkistä harjoitusta

- työllistää taiteilijoita

- on tulkinnanvaraista, oma tulkinta ratkaisee

Onko taide siis yksiselitteinen asia? Tarkistetaanpa sivistyssanakirjasta:

1. merkityksellisinä pidettäviin aistipohjaisiin elämyksiin tähtäävä luova toiminta ja sen tulokset. esim. Esittävä taide. 1800-luvun taide. Kuva-, sana-, sävel-, näyttämötaide. Elokuva-, tanssi-, rakennus-, tekstiilitaide. Ympäristö-, tilataide. Käsitetaide. Kirkkotaide. Monumentaalitaide. Harrastaa taiteita. Erik. kuvataiteesta. esim. Gallen-Kallelan taide. Suomen taiteen historia. Taiteen maisteri, lisensiaatti, tohtori. Moderni taide. Nykytaide. Videotaide ym. elektroninen taide. Kerätä taidetta. Ovatko seinätöherrykset mielestäsi taidetta?
2. taidosta tai taituruudesta tai sitä vaativasta työstä. esim. Kehittää ruoanlaitto taiteeksi.
3. (leikillisesti) esim. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ks. sääntö

Tuo ensimmäinen määritys on se oleellinen nytten. Aika hyvin tiivistää kaiken yllä listatun. Lingvistit osaa tiivistämisen taidon! Eli on ja ei ole yksiselitteistä. 

Päästään asiaan. Taiteen määrittely on samanlainen asia kuin tänään mielessäni pyörinyt dilemma. Missä olen kotona? Olen kotona vanhempieni luona, lapsuuteni kodissa. Olen kotona myös omassa asunnossamme. Kumpikaan koti ei riitä määrittelemään yksiselitteisesti, missä olen kotona. Kotona olen myös matkoilla, kun löydän jotain itselleni ominaista, turvallista, mielenkiintoista. Olen kotona useiden kirjojen lehdillä, joissa nautin maailman kietoutumisesta ympärilleni. Mikään ei yksin pysty vastaamaan kysymykseeni. 

Tunsin oloni turvattomaksi aamulla. Olin omassa sängyssä, mutta en ollutkaan. Joku ikäkriisi huuhtoi siinä ylitse ja toi toivottoman olon. Kun palasin sitten kotiin niin kaikki onkin aika hyvin. Lingvisti voisi tiivistää lopuksi mieltä askarruttavan asian: 

kotona = entisessä tai nykyisessä asuinpaikassaan; hyvän olon sylissä. 

Oikea, mitä tarkimmin harkittu määritelmä löytynee edellisestä lähteestä.

Tanssimessut - vain ammattilaisille

Myyntitykki pitäisi olla tuottajan. Kävin työmatkalla Euroopan suurimmilla tanssitaiteen messuilla esittelemässä meidän omaa Tanssin Keskustamme. Messut olivat täynnä tanssin ammattilaisia esiintymässä ja myymässä omaa ainutlaatuisuuttaan. Taide muuttui äkkiä kilpailuksi. Pohjoismaat olivat luoneet varsin ovelan strategian esitellä koko pohjoismaista tarjontaa yhteisin katalogein ja esittein. Olisin mielelläni itsekin toiminut strategian mukaan, jos olisin tiennyt jotain muiden maiden tanssitaiteesta. Harmillisesti siis strategia jäi aika pintapuoliseksi, koska ei voi ohjata asiakkaita sinne, missä tarve kohtaa tarjonnan, mikäli ei tiedä kumppaneistaan mitään. 

NRW Forum - messuhalliksi erittäin epäesteettinen

Mutta huolimatta paikoittaisista tekohymyistä ja 'osta,osta'-meiningistä tanssimessut olivat miellyttävä paikka tavata ihmisiä. Kaikilla oli tarve tutustua uusiin ihmisiin ja luoda kontakteja, joten pääsin mukaan mielenkiintoisiin keskusteluihin. Sain myös aika kattavan kuvan nykytanssin toimijoista ympäri maailman. Matkan jälkeen arvostan entistä enemmän suomalaista ja erityisesti keskisuomalaista tanssia. Ei jää yhtään jälkeen kansainvälisestä tasosta. Iltaisin oli kasapäin esityksiä tanssitaiteen, huippuja ja kokeilevampaa. 

Yksi huvittavimpia kohtaamisia oli unkarilaisen Zoltanin tapaaminen. Mies huvitti meitä suomalaisia naisia melankolisuudellaan. Kehuimme kunnon suomalaiseksi mentaliteetiltaan. Hän esitti messupihassa soolonsa, joka on tiukka kritiikki maan presidentille. Hän toivoo saavansa joskus esittää sen pressalle itselleen. Viesti on suora: tanssija vihaa presidenttiä. Ja hän inhoaa myös sooloaan, koska se ei huvita ihmisiä vaan saa katsojat tuijottamaan kummastuneina tanssijaa. Ei riemukkaita aploodeja, vaan hämmentyneitä ja totisia kasvoja. Sitä mies valitteli meille. Mustaa huumoria. Maistiainen poliittisesta kannanotosta:

Näin myös paljon uusia tapoja jakaa videomateriaalia asiakkaille. Ja tietenkin keräsin pinon kangaskasseja mukaan. Käyntikorttien jakamista en edelleenkään ymmärrä täysin, koska niiden pohjalta ei ikinä muista, mitä kenenkin kanssa on puhunut. Itse suosin pieniä esitteitä.

Saksa on tietysti minulle erityisen rakas maa ja viihdyin mainiosti. Düsseldorf ei ole matkailijan kaupunki, ellei satu pitämään teollisuudesta. Ehkä kaupunki kuitenkin kasvaa kulttuurikaupungiksi, koska esittävien taiteiden tiloja on paljon, museoita useita sekä kuvataidetta ilmeisen paljon esillä. Vielä puuttuu kulttuurillisen kaupungin tunnelma ja oikeasti kiinnostava sisältö.

Myyntitykiksi en ala. Mieluusti keskustelen alan ihmisten kanssa ja kuulen muiden puuhista, mutta en halua enkä osaa olla tyrkky. Asiakkuudet perustuvat oikeastaan niihin hyviin keskusteluihin. Toisaalta messutapahtumaan on turha mennä, jos ei halua myydä. Niinpä keskustelin itseni uuvuksiin joka päivä. Ja hyvin meni ensimmäinen kunnon messumaratooni. Haluaisin tavata niitä ihmisiä joskus uudestaankin. 

Tanzhaus, jossa paljon esityksiä ja hauskoja juhlia

Miksi elämyksistä on niin vaikea maksaa rahaa?

Tiedän hirsitalofirman, jossa työtä tehdään täydestä sydämestä. Siellä tiedetään, että firman hirsitalot on laadukkait ja materiaali on vertaansa vailla. Maksavat asiakkaat tietävät, että lysti maksaa. Hirsitalojen tekemiseen tarvitaan osaamista ja monia ammattilaisia tekemään suunnittelu, myynti, niitä hirsiä ja niin edelleen.

Kuulostaa kulttuurituottajasta tutulta. Oman työn hedelmät tietää tuottajakin laadukkaiksi. Tuotoksesta jää asiakkaille muistijälki tai joku muu jälki, jotenka materiaalissakaan ei ole vikaa. Kaikki tietävät, että kulttuuripläjäyksen tuottamiseen on tarvittu useiden ihmisten työpanos ja lukemattomia työtunteja. Mutta jostain syystä, ihan toisin kuin hirsitalon kohdalla, työntekijät eivät saa työstään ansaitsemaansa palkkaa eikä tuotteesta haluta maksaa. 

Usein kulttuurituottajat itsekin sanovat tekevänsä työtään 'aidosti' ja 'tinkimättä', mikä tarkoittaa että työstä ei edes haluta palkkaa. Tärkeintä on hyvä mieli ja taiteen edistäminen. Mutta minusta se ei edistä taidetta. Se edistää vain ihmisten intoa harrastaa. 

Tiedossa on kiukkuista, rönsyilevää tekstiä. Tarkoitus on provosoida ja itsehän olen jo provosoitunutkin. Kaikkea ei tarvitse sitten ottaa kirjaimellisesti, koska aion yleistää.

Elämyksistä ei vaan saa pyytää rahaa. Ja esiintyvien taiteilijoiden kohdalla erityisesti nojataan olettamukseen, että kun on esiintyjä niin haluaa olla varmasti esillä, millä hinnalla hyvänsä. Artisti maksaa. Tapahtumajärjestäjät budjetoivat kyllä rahaa rakennelmiin, järjestyksenvalvontaan, banderolleihin ja ilmapalloihin mutta esiintyjiin ei sitten enää rahaa riitäkään. Ohjelma pitäisi saada satasella. 

Paitsi festivaaleilla. Usein niistä keikoista esiintyjä saa ihan pyytää palkkion. Mutta järjestäjä itse ei saisi tienata tapahtumalla. Vain kaljasta saa asiakkailta pyytää rahaa. Koska se on tasalaatuista, niin siitä voi maksaa rauhallisin mielin. Ja ne palkkiothan eivät esiintyjien kuluja kata. Nykyään tuotemyynnillä esim. t-paidoilla tehdään keikoista se tuotto.

Ehkä elämyksien kohdalla vaikeaa on se ohikiitävyys. Tosin baarireissut jättävät ehkä vielä vähemmän muistijälkiä, mutta niihin jaksetaan panostaa.

Esiintyjien keikkapalkkioihin täytyy leipoa sisään harjoitteluajan palkka, lavasteet, Teosto-maksut, markkinointimateriaali, matkakulut, useimmiten työntantajakulut ja muut hallinnolliset maksut. Ja hyvässä lykyssä tähän on käytetty muutama tunti tuottajankin työtä, sekä vaikka työtunteja teosmyyntiin. Aika paljon kuluista toteutuu jo ennen lavalle nousua. Pitäisi kai esiintymisajastakin saada jotain ansiota. Mutta mitä esiintyjän asiakkaat kommentoivat? "Ei kai me sun harjoittelua makseta, harjoittele ennenko alat myymään sitä teostas."  Tai "miten tää maksaa näin paljon, mitä jos vaan toinen teistä tulis vetään tai tekisitte vähän lyhennettynä?"

Ei paljon kannata suunnitella tai tehdä uutta materiaalia. Kyllä samalla setillä voi esiintyä 10 vuotta. Eihän opettajatkaan vaihda piirtoheitinkalvojaan tuossa ajassa.

Ja sitten päästään ammattilaisuuteen. Yleensä esiintyjät eivät voi lähteä mukaan kissanristiäisiin vain tehdäkseen peeärrää, koska se ei näytä poikivan kuin lisää pr-keikkaa. Harrastajaryhmät otetaan sitten esiintymään ammattilaisen sijaan, kun ne kuitenkin haluavat harjoituksen vuoksi päästä lavalle. Tästä huomaa, kuinka paljon ohjelmaan halutaan panostaa. Laatuvaatimuksia ei ole, samaa settiä oletetaan saavan harrastajaryhmiltä ja alan ammattilaisilta. Joskushan toki saa todella laadukasta harrastajakamaa, mutta ammattilainen on kuitenkin eri asia.

Suomessa koulutetaan taiteen aloille paljon ammattilaisia. Koulutetaan myös kulttuurituottajia tekemään taiteilijoiden työtä mahdolliseksi järjestämällä erilaisia työllistymismahdollisuuksia ja tuomaan taiteilijoiden työtä yleisölle näkyväksi. Mutta kaikkialla näen vain kannustusta harrastaa omaa ammattia. Jos insinöörit, tradenomit, opettajat ja vaikka lääkärit saisivat valmistumisen jälkeen tehdä työtään vain lähinnä ilmaiseksi, kuinka kauan sitä jaksaisi tehdä? 

Jos arkkitehdeille maksettaisiin vain valmiista piirrustuksista, mutta yleensä kuitenkin lainattaisiin niitä piirrustuksia ilmaiseksi sillä arkkitehti varmaan haluaa näyttää hienoa taloaan ilman korvaustakin, niin että joku harrastajapiirtäjä voisi tehdä saman tyyppisen ilmaiseksi, koska harrastaja piirtää niin mielellään? Sanottaisiinko arkkitehdeillekin, että sinun työstäsi ei oikein voi maksaa, kun meillä on näitä muitakin kuluja niin paljon? Sanottaisiinko arkkitehdeille, että sinä voisit toimittaa siitä piirrustuksesta vain kopion niin maksetaan sulle vaan se kopiointimaksu? Sanottaisiinko että suunnittelusta ei voi maksaa, koska eihän se hyödytä asiakasta, mutta voidaan ehkä maksaa siitä valmiista piirrustuksesta vähän, ainakin materiaalikulut pois?

Ja kulttuurituottajien osuuteen en vielä edes juuri päässyt. Meidän työ se vasta turhaa onkin. Ei me edes tarvita keikkapalkkiota, kun ei me mennä sinne keikalle asti. Nyt jos voisin kirjata tähän sellaisen pätevän mallin, miten kulttuurialalla pitäisi maksaa esiintyville taiteilijoille ja heidän teoksistaan, niin ratkaisin samanlaisen ongelman kuin nälänhätä tai ilmastonmuutos. Pieniä ratkaisuja olisi se, että ihmiset haluaisivat mennä katsomaan ja kokemaan kulttuurijuttuja, jotka maksavat. Kulttuurialan pahin kilpailija on kotisohva. Jos kuluttaisi vähemmän sohvaa ja enemmän elämyksiä niin säästyisi uuden sohvan ostamiselta useammin...

Ja benjihypyt maksaa jotain 100 euroa/ laaki. Riemua kestää ehkä pari sekuntia. Tämä olkoon täysin skaalan mukainen vertailukohde.

Huh. Tästä on hyvä jatkaa tuottamista.