Vaihteeksi sitten tanssia. Sitä tulette saamaan lisää koko syksyn...
Eilen unohdin aivan mainita, että olin illalla menossa tanssiesityksen ensi-iltaan vähän katsomaan päältä, ettei kukaan käy esiintyjien päälle eikä yritä karata ilmaiseksi sisään. Siis järjestyksenvalvoja oli paikalla vielä erikseen. Tanssikansa on arvaamatonta. No ei ollut, vaan kilttiä. Niinkin kilttiä, että eivät meinanneet uskaltaa taputtaa.
Esitys oli nuoren Nollapiste-kollektiivin teos Irti. Se kertoi siitä, mitä ihmiset ajattelevat sanasta - irti. Teoksessa oli yksi huohottavan ahdistava kohta ripustautumisesta. Sen kohdan takia menisin uudestaan. Ja menenkin. Vielä sunnuntaina ja viikon päästä lauantaina. Silloin varmasti pääsen näkemään koko teoksen alusta loppuun, kun ei ole ensi-illan ylimääräisiä venkoiluja lipunmyyjälle tiedossa.
Loihdin nyt ainutkertaisesta tilaisuudesta mahdollisuuden oppia näkemään tanssissa enemmän kuin kauniin liikkeen ja pukujen ja lavasteiden estetiikan. Minulle täytyy aina ensin selittää, mistä teoksessa on kyse että näen sen. Nimet eivät kerro. Vaan toisaalta, miksi haen tanssista jotain lisätasoa, kun sirkuskin on minulle lähinnä akrobatiaa ja tunnelmaa. No, ehkäpä en koe taiteeksi sitä, mikä muistuttaa minusta urheilua. Urheilussa ei kuitenkaan luoda tiettyä tunnelmaa suoritusta tehdessä, vaikka jännitys onkin läsnä. Ja urheilun tunnelma on aina sama. Siinä kai onkin sitten se ero, että tanssiteos tuo liikkeen ja siihen suunnitellun tunnelman harmoniaksi. Tyydyn tähän ja käyn katsomassa lisää irtonaista teosta. Jospa vahvistan tämän upean pohdinnan tuloksen todeksi omalta kohdaltani. Heh.
PS. Kollektiivi kävi ensi-iltaa ennen YLE-radiossa haastattelussa ja satuin kuulemaan sen. Tykkäsin siitä, että radiossakin noteerataan ajankohtaista paikalliskulttuuria. Kun minun käsittääkseni kynnys on nykyään korkea siihen, että poiketaan jokapäiväisestä ohjelmarungosta, joka on iän kaiken aina sama, samoilla biisellä ja lähinnä valtakunnallisella ohjelmistolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti