Monesko kerta on oikea?

Kävin katsomassa edellisessä postauksessa esitellyn tanssiteoksen toisen kerran. Pääsin paremmin sen sisään. Montako kertaa teos täytyy nähdä tai kokea, että se on tarpeeksi? Tai että se herättää sen oikean tunteen? Tai ettei tarvitse enää kertaakaan uudestaan?

Teininä on kovin tärkeää kuunnella jotain kappaletta repeatilla, tuhannesti ja vieläkin lisää. Sanotaan, että se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen. Mitenköhän? Kai se on sitä turvallisuuden hakemista ja fanaattisuutta, joka ilmenee joka kutaleen asiassa. Mutta tunnistan ilmiön itsessäni eikä se ole mihinkään kadonnut. Löydän jonkun viisun, elokuvan tai muun ilmiön, ja kulutan sen puhki. Nyt ovat pitkällä tauolla olleet esim. Eddie Izzard ja Goodbye, Lenin! Kuuntelen pitkiä aikoja samoja kappaleita ja sitten vaihdan artistia. Teini-iästä on säilynyt yksi biisi, joka soi aina vähintään pari kertaa peräkkäin, jos siihen törmään. Se on Scooterin, no surprise there, kipale Break it up. Ehkä taannun aina sen äärellä.

Ja sitten on ne elämykset, jotka jäävät julmetun tehosoiton jälkeen iäksi oksettamaan, niin kuin Heinähärdelli-kokoelmalevy - kiitos Katrille, jolta sen nauhotin! Joo ja mainio elokuva Sankarit sukkahousuissa. Ei muuten naurata. Kai se täytyy odotella vielä kymmenen vuotta ja yrittää uudelleen...

Harvoin luen kirjoja uudestaan, koska on niin monta muutakin kirjaa heti jonossa. Ja jotenkin pelkään, että en pidäkään kirjasta, jonka juonen tiedän. Ihan pöhköä, koska niin ei ikinä käy vaikka Sinkkuelämää katsoessa. Pikkuveli taas on opettanut tainnutustaktiikalla tykkäämään hippihopista. Aina se kuuntelutti uudet löytönsä, kun kävin kotona ja vähitellen alkoi jo kuulostaa ihan hyvältä. Yksi levy on edelleen aika tärkeä.

Montako kertaa sulle on nokko?