Syksyisiä värejä

Joskus tarvitaan paljon värejä piristämään. Minulle värit ovat nyt tärkeitä. Laitoin siis taustakuvaksi ruskalehtiä. Kaunis.

Kuvakimara

Kesältä muutamia kuvia koristamaan näitä pitkän huiskeita tekstejä.

Ah.

Riippukeinussa.

Korkkarijuoksija viilettää.

Museokamaa, muttei museossa.

Huomattavassa pääroolissa jalat. Ne ovat kesäinen juttu.

Monesko kerta on oikea?

Kävin katsomassa edellisessä postauksessa esitellyn tanssiteoksen toisen kerran. Pääsin paremmin sen sisään. Montako kertaa teos täytyy nähdä tai kokea, että se on tarpeeksi? Tai että se herättää sen oikean tunteen? Tai ettei tarvitse enää kertaakaan uudestaan?

Teininä on kovin tärkeää kuunnella jotain kappaletta repeatilla, tuhannesti ja vieläkin lisää. Sanotaan, että se kuuluu siihen kehitysvaiheeseen. Mitenköhän? Kai se on sitä turvallisuuden hakemista ja fanaattisuutta, joka ilmenee joka kutaleen asiassa. Mutta tunnistan ilmiön itsessäni eikä se ole mihinkään kadonnut. Löydän jonkun viisun, elokuvan tai muun ilmiön, ja kulutan sen puhki. Nyt ovat pitkällä tauolla olleet esim. Eddie Izzard ja Goodbye, Lenin! Kuuntelen pitkiä aikoja samoja kappaleita ja sitten vaihdan artistia. Teini-iästä on säilynyt yksi biisi, joka soi aina vähintään pari kertaa peräkkäin, jos siihen törmään. Se on Scooterin, no surprise there, kipale Break it up. Ehkä taannun aina sen äärellä.

Ja sitten on ne elämykset, jotka jäävät julmetun tehosoiton jälkeen iäksi oksettamaan, niin kuin Heinähärdelli-kokoelmalevy - kiitos Katrille, jolta sen nauhotin! Joo ja mainio elokuva Sankarit sukkahousuissa. Ei muuten naurata. Kai se täytyy odotella vielä kymmenen vuotta ja yrittää uudelleen...

Harvoin luen kirjoja uudestaan, koska on niin monta muutakin kirjaa heti jonossa. Ja jotenkin pelkään, että en pidäkään kirjasta, jonka juonen tiedän. Ihan pöhköä, koska niin ei ikinä käy vaikka Sinkkuelämää katsoessa. Pikkuveli taas on opettanut tainnutustaktiikalla tykkäämään hippihopista. Aina se kuuntelutti uudet löytönsä, kun kävin kotona ja vähitellen alkoi jo kuulostaa ihan hyvältä. Yksi levy on edelleen aika tärkeä.

Montako kertaa sulle on nokko?

Se oli tanssahdus

Vaihteeksi sitten tanssia. Sitä tulette saamaan lisää koko syksyn... 

Eilen unohdin aivan mainita, että olin illalla menossa tanssiesityksen ensi-iltaan vähän katsomaan päältä, ettei kukaan käy esiintyjien päälle eikä yritä karata ilmaiseksi sisään. Siis järjestyksenvalvoja oli paikalla vielä erikseen. Tanssikansa on arvaamatonta. No ei ollut, vaan kilttiä. Niinkin kilttiä, että eivät meinanneet uskaltaa taputtaa. 

Esitys oli nuoren Nollapiste-kollektiivin teos Irti. Se kertoi siitä, mitä ihmiset ajattelevat sanasta - irti. Teoksessa oli yksi huohottavan ahdistava kohta ripustautumisesta. Sen kohdan takia menisin uudestaan. Ja menenkin. Vielä sunnuntaina ja viikon päästä lauantaina. Silloin varmasti pääsen näkemään koko teoksen alusta loppuun, kun ei ole ensi-illan ylimääräisiä venkoiluja lipunmyyjälle tiedossa. 

Loihdin nyt ainutkertaisesta tilaisuudesta mahdollisuuden oppia näkemään tanssissa enemmän kuin kauniin liikkeen ja pukujen ja lavasteiden estetiikan. Minulle täytyy aina ensin selittää, mistä teoksessa on kyse että näen sen. Nimet eivät kerro. Vaan toisaalta, miksi haen tanssista jotain lisätasoa, kun sirkuskin on minulle lähinnä akrobatiaa ja tunnelmaa. No, ehkäpä en koe taiteeksi sitä, mikä muistuttaa minusta urheilua. Urheilussa ei kuitenkaan luoda tiettyä tunnelmaa suoritusta tehdessä, vaikka jännitys onkin läsnä. Ja urheilun tunnelma on aina sama. Siinä kai onkin sitten se ero, että tanssiteos tuo liikkeen ja siihen suunnitellun tunnelman harmoniaksi. Tyydyn tähän ja käyn katsomassa lisää irtonaista teosta. Jospa vahvistan tämän upean pohdinnan tuloksen todeksi omalta kohdaltani. Heh.

PS. Kollektiivi kävi ensi-iltaa ennen YLE-radiossa haastattelussa ja satuin kuulemaan sen. Tykkäsin siitä, että radiossakin noteerataan ajankohtaista paikalliskulttuuria. Kun minun käsittääkseni kynnys on nykyään korkea siihen, että poiketaan jokapäiväisestä ohjelmarungosta, joka on iän kaiken aina sama, samoilla biisellä ja lähinnä valtakunnallisella ohjelmistolla.

Yllättävä hetki

Hei vaan! Kirjoittelu ei ole ollut päällimmäisenä mielessä. Syksy tuo varmaan enemmän kirjoituksen aiheita elämään. En ole kirjoittanut opinnäytettäkään. Olen tehnyt vähän töitä, mökkeillyt, mökkeillyt ja maannut lahnana maalla. Siispä en ole aikaani mihinkään turhaan kuluttanut. Antoisia hetkiä.

Hetken koin myös eilen. Minulle tuli yhtäkkiä tilaisuus päästä tutustumaan aivan uuteen työpajaan Aisti maisema, jota voi tilata Keski-Suomen Tanssin keskukselta. Se oli kaupunkikierros, luulin että tanssillinen. Kävikin ilmi, että menemme tekemään aistimatkan kaupungille tanssijan johtamana. Tanssija Helena Ratinen ilmoitti, että kierroksella on kyse siitä, mitä tapahtuu ennen tanssia tai vaikka kuvataidetta - ikään kuin retriitti. Kävelimme ja availimme aisteja katsellen, kuunnellen, haistellen ja tunnustellen. Tunti meni nopeasti ja palasimme tukikohtaan taidemuseolle purkamaan tuntemukset.

Olin vähän pettynyt aluksi siitä, että kävelimme vain tuntien auringon lämpöä ja tuulta, koska voin tehdä sen yksinkin. Samalla olin vihainen, etten osannut tuntea aistimuksia. Mietin vain vahingossa koko ajan arkiasioita. Pääsimme sitten veden äärelle ja siellä pysähdyimme kokemaan ihan kaikilla aisteilla ympäristöä. Vesi sai minut rauhoittumaan, koska on meren lapselle niin rakas elementti. Paluumatkalla museolle tunsin aistien avautuneen, tiesin, miltä lämpö iholla tuntuukaan ja mistä suunnista kuuluu ääniä. Hups, ja hetki meni. Kohta jo kaupungin häly veti takaisin tekemättömien töiden muistelemiseen. Mutta olen kuitenkin iloinen, että osasin ihan hetken olla tuntemusten kanssa siinä hetkessä. 

En kuitenkaan haluaisi maksaa museon pääsymaksua tuon piipahduksen takia, koska kävimme vain istumassa hetken nurkassa lattialla. Toki siellä oli menossa aiheeseen liittyvä näyttely eli Tunne maisema. Ken jaksaisi, voisi jäädä sitten sitä tutkimaan. Minä en jaksanut. Tulin kotiin ja yritin tehdä töitä, mutta enpä tehnyt. Tänään olin vähän reipas, nimittäin sivulla lihotin opinnäytettä. Aika lailla marsun keskittymiskykyä vastaa omani nyt.

Luin myös eilen uutisista, että tanssin verkkolehti Liikekieli.com kerää tietokannan suomalaisen tanssin lähihistoriasta eli viimeisestä 30 vuodesta. Ensi vuoden alussa täytyy muistaa tutustua siihen, jospa sieltä löytyisi jännittäviä tarinoita ja eläväistä historian havinaa. Vaikka aion kunnostautua tanssituottajana, en tiedä mitään suomalaisen tanssin historiasta. En kyllä esimerkiksi sirkuksen tai nukketeatterinkaan. Nekin ovat kuitenkin nykyään aika suosittuja taidemuotoja.