Pelastakaa Berliini kadotukselta!

Aiemmin kirjoitin Tacheles Kulturhausin epävarmasta tulevaisuudesta. Kulttuuritalon pelastusyrityksen takana on erilaisista taiteilijoista, poliittisista ryhmistä, klubinomistajista ja muista kulttuurista kiinnostuneista koostuva ryhmä Mega Spree, joka yrittää pitää kiinni Berliinin tunnelmasta kaupungin uudistuessa. Berliinin kaupunki suunnittelee mm. moottoritien lisärakentamista, lisärakentamista Spreen varrelle jne. Nämä uudistukset vaarantavat kaupungin kulttuuritarjonnan. Moottoritie jättäisi alleen itäkaupunkia kneipeineen ja vanhoine rakennuksineen, jokimaisemaa rumentaa tulevaisuudessa korkeat, rikkaiden omistamat lasitalot ja koko ajan kaupunki tuhoaa taiteiljoille varattuja tiloja ns. investointien tieltä. 

Minä investoin mieluummin taiteeseen ja henkiseen hyvinvointiin. Siksi kannatan Megaspreen hienoa ideaa ja menen varmaankin vielä tallustamaan mukaan mielenosoituksiin. Kesäkuussa sellainen oli juuri Tachelesin puolesta.

Itse törmäsin Mega Spreehen jäätelöbaarin kassalla, kun tiskillä lojui kasa Rette deine Stadt -tarroja. Utelin myyjältä, mikä homma on kyseessä mutta kaveri ei osannut juuri kertoa mitään. Niinpä guuglasin tiedot kotona. Respektiä aktiivisille ihmisille. 

internationales literaturfestival berlin

Minun harjoittelulokaalini. Lupasin aiemmin, että esittelen hiukan työpaikkaa. internationales literaturfestival berlin (ilb) juhlii syyskuussa 10. vuosikertaansa. Festivaali järjestetään joka syksy ja kerää noin 30 000 kävijää vajaaseen 300 tapahtumaan. Festivaalilla on joka vuosi teema, tänä vuonna Itä-Euroopan kirjallisuus. Viime vuonna fokuksena oli arabialainen maailma. 

Sormet syyhyää tutkimaan festivaalin kirjahyllyjä. Tosin vasta viime aikoina, koska järjestin alussa hyllyä aakkosjärjestykseen ja meni maku koko kirjallisuudesta. Pölyä oli niin paljon. Enää en muista kuin kirjojen houkuttelevat nimet ja kansikuvat.

Syyskuun puolessa välissä starttaa. Mielenkiintoisia vieraita, joita odotan innolla, ovat esim. Sofi Oksanen, Franzobel, Noémi Kiss ja Nuruddin Farah. Toivon, että pääsen kuuntelemaan kirjailijoita festareilla, vaikka olenkin varmasti tiiviisti töissä.

aakkostettu tuotanto

Janskun paikka odottaa istujaa

Lyhyesti mainitsen lukuisista työtehtävistäni. Teen paljon logistiikkaa eli matkajärjestelyjä. Olen myös päässyt pyörittelemään lukuja talouspuolella ja ohjelmaan liittyen olen kirjoittanut lyhyitä biografioita kirjailijoista ja etenkin runoilijoista festivaalin julkaisuun. Tekemällä oppii, voi jälleen opiskelija todeta.

Onko tuo siis joku kuuluisa kirkko?

Asun vähän aikaa ulkomailla. Ja olen puoliksi turisti. En ole oikein hyvä turisti, koska kartan väkijoukkoja enkä välitä vierailla joka museossa ja pällistellä muistomerkkejä. 

Äiti on kylässä, ja kysyi päivä pari sitten, minkä kirkon oli nähnyt jossain päin Berliiniä. En tietenkään osannut vastata, mutta nähdessäni myöhemmin kuvan tunnistin kirkon Berliner Domiksi. Näin sen itse vuonna 2003 eli edellisellä reissullani kaupungissa. Toissa iltana yritimme käydä Saksan eduskuntatalon kattokupolissa, mutta jonottaminen ei maistunutkaan tuntia pidempään. Jäi se tekemäti.

Miksi me edes yritettiin? Miksi Berliinin eduskuntatalo olisi jotenkin "pakko nähdä", kun en ole käynyt edes Suomessa eduskuntatalossa. Miksi kirkko on heti hienompi, jos se on kuuluisa ja miksi joku patsas on kuuluisampi kuin toinen pönötys? Matkailu ja kulttuuri liittyvät usein toisiinsa. Miksi sitten jostain kohteesta tulee kaikkien turistien suosikki? 

Luulen, että hyvä markkinointi auttaa suunnattomasti, sitten tarvitaan ripaus onnea ja vielä oiva ajoitus. Jos olet käynyt Kemin Lumilinnassa tiedät, että se ei ole kovin vaikuttava sinänsä, mutta oli pohjoisen johtotähtiä aikana, jolloin kaikki maailman suurin oli hienoa. Nyt ehkä kaivataan uniikkeja elämyksiä ja paikallisuutta. Jos osaan lukea aikaani vähänkään..

  

Itse nautin eri paikkojen omanlaisesta tunnelmasta ja arvostan ihmisen luovuutta ja itsevarmuutta tehdä omannäköistä työtä. Ruoka myös liikuttaa herkuttelijaa. En jaksa kumarrella tuomiokirkkoja ja kansallismuseoita enkä Berliinin tv-tornia niiden itsensä vuoksi. 

Jos menisin uudestaan jonottamaan eduskuntatalolle, menisin siksi että työkaveri mainitsi ukkosen näyttävän upealta kupolin läpi. Se kertokoon minun mieltymyksistäni turistina.

Nettipimento

Pyh, muuton vuoksi meillä katkeaa netti pariksi viikoksi. En siis juurikaan pääse postaamaan, mutta olen ajastanut jotain kuitenkin ilmestymään eetteriin lähiaikoina.

Kotona Suomessa

Tunnetko nimen Umayya Abu-Hanna? Hän on kuuluisa Suomessa siksi että on maahanmuuttaja. Mamu, joka on jopa toimittaja. Onko kuunaan kuultu moista :)

Abu-Hanna on kirjoittanut kirjan Sinut (2007) identiteettinsä rakentumisesta Suomeen muuttonsa jälkeen 80-luvulla. Kirja. käsittelee juuri sitä, miten olla sinut itsensä kanssa, kun ei voi oikein määritellä itseään. Hän on palestiinalainen, uskonnoton ja vielä suomalainen. Erikoinen sekoitus aiheuttaa hämmennystä uusia ihmisiä tavatessa. Ja jopa kotona Suomessa päivittäin. 

Suomen kulttuuri-identiteettiin ei edelleenkään mahdu ajatus siitä, että suomalaisella voi olla toinen syntymävaltio tai afrotukka. Kuinkahan kauan vielä menee siihen että monikulttuurisuuden eri lajit, esimerkiksi hiphop-kulttuuri, turkkilainen tapakulttuuri ja vaikka suomalainen kyläkulttuuri koetaan samanarvoisiksi elämäntavoiksi. En minäkään halua elää muiden ihmisten arvojen mukaan, mutta en myöskään voi heiltä sitä oikeutta pois ottaa. Suvaitsemattomuus pistää ärsyttämään. En jaksa kuunnella esimerkiksi naapurikyttääjien pauhausta. Paitsi silloin kun sitä harrastaa itse.  

Loppukesän lukemiseksi kannattaa etsiä Umayya Abu-Hannan teos. Se antaa toisenlaisen näkökulman suomalaisuuteen ja antaa aihetta pohtia omaa maailmankuvaa.

Ähhähää Suomesta, vai miten sen paremmin sanoisi..

Finnland-Institut tarjosi vastikään kourallisen turkulaista designia. Näyttelyssä oli esillä mm. Tonfiskin, Punaisen norsun ja Kotonadesignin kättentöitä. Suomalainen käsityö on siis todella kaunista ja "heleää". Näyttely oli yhdeksän suunnittelijan yhteistyötä ja kuuluu hankkeeseen Turku Design ILMIÖ, joka jatkuu ensi vuoden loppuun asti. Tietysti hanke liittyy Turun kulttuuripääkaupunkitsydeemeihin. Terveisiä vaan, Humakin Turun kampuksen kulttuurituotannon opiskelijoille. Näkykäähän katukuvassa!

Mutta siis näyttely. Kukapa ei rakastaisi innovatiivisia keramiikka-astioita tai pehmeitä huopatöppösiä kauniilla kuvioilla?! Olin taas aivan myyty. 

Haluan muualtakin Suomesta samanlaista osaamista maailmalle.

Kyselin tietysti vastaanottovirkailijalta kaiken mahdollisen näyttelystä ja sain tietää, että jos halajaa Saksaan näytille (instituutti antaa tilansa ilmaiseksi käyttöön ohjelmaansa sopiville projekteille), täytyy varautua parin vuoden jonotukseen. Ja Berliinin Suomi-instituutti vastaa koko Saksan kielisen alueen hallinnosta. Ehkäpä palaan kulttuuriasioiden vastaavan kanssa asiaan muutamien vuosien päästä, kenties ellei jopatoivon mukaan.

Kulttuuri vs. taide

On lötkötyssunnuntai. Halusin illan päälle vielä jotain ajateltavaa, että piristyisin tästä apaattisesta pöhnästä. Tuumailenpa siis vähän termejä kulttuuri ja taide. Tämä on meidän opiskelijoiden ainainen kiistelyn ja pohdiskelun aihe.

Pidän termistä kulttuuri enemmän kuin termistä taide. Miksikö? Yksinkertaisesti siksi, että sanalla kulttuuri on laajempi sisältö. Taide lokeroi enemmän. Taide on täsmällinen sana ja tuo heti mieleen oman taidekäsityksen rajat. Silti taiteesta voi kiistellä muiden taidekäsitystä sohimalla.

Termi kulttuuri viittaa taiteisiin, korkeakulttuuriin, alakulttuureihin, eri yhteisöjen ja kansalliseen kulttuuriin, joka sisältää vielä erilaisia tapoja kuten oman työkulttuurin tai kasvatuskulttuurin. Merkitysten erittelyssähän voi mennä vielä vaikka kuin pitkälle.  Taide on kulttuuria, kulttuuri ei ole pelkästään taidetta. Kulttuuri voi jopa kattaa taiteeksi määrittelemättömän luovan alueen. Esimerkiksi minulle graffitit ovat taidetta (poikkeuksiakin olen nähnyt, mutta ei puututa siihen), mutta jollekin ne ovat alakulttuurin töhryinen ilmentymä, joka ei todellakaan ole taiteeksi luokiteltavaa. Siispä puhumalla graffiteista kulttuuri-ilmiönä voi keskustella asiasta neutraalisti, ottamatta niinkään kantaa niiden taidearvoon.

Todella mielenkiintoista on myös pohtia, onko minulle taiteella vai kulttuurilla enemmän arvoa, ja miten kenenkin silmissä. Vai voiko niitä erottaa toisistaan noin yksinkertaisesti. Turhaa lie mainita, että taiteesta ei voi puhua vain korkeakulttuurin näkökulmasta. Ja nämäkin molemmat käsitteet ovat lopulta erittäin henkilökohtaisia näkemyksiä. 

Parasta onkin varmaan vain kysyä, voiko taidetta tai kulttuuria määritellä lainkaan?

Jännitystä, nopeita kuvia ja rutkasti mielikuvitusta

Mitä se on?

Vastaus on toki animea. Anime eli japanilainen piirrosfilmitaide, on minulle tuntematon taiteenlaji. Lapsena olen toki candy, candyni ja hopeanuoleni katsonut, mutta eipä ole jaksanut sen jälkeen kiinnostaa. Tänä viikonloppuna olen perehtynyt taiteenlajiin urakalla. Työ on edelleen kesken. Jatkan ihan kohta...

Kämppikseni suositteli animea nimeltä Death Note, joka löytyy netistä dubattuna ja tekstattuna useille kielille. Jäin totaalisen koukkuun. Olen kyhjöttänyt kotona, kuten L, katsoen seuraavan ja seuraavan ja seuraavan jakson. Ilmoittelen pian, löytyykö sarja kokonaisuudessaan juutuubista.

Anime on erikoinen taiteenlaji. Se eroaa länsimaisesta kuvakerronnasta ja tarinat sisältävät meille tuntemattomia elementtejä. Siksi olenkin todella mielenkiinnolla seurannut löytyykö tästä sarjasta johdatusta japanilaiseen kulttuuriin ja mytologiaan. Käsittääkseni anime sisältää useimmiten elementtejä mytologiasta tai muuten toisenlaisesta meille vieraasta maailmasta. Siksi ne kiehtovat. Tarinoiden juoni kietoutuu sääntöihin ja seurauksiin, joita emme voi arvata etukäteen. Tarinan käännekohta voi olla täysin yllättävä. Jos tuntisin japanilaista kulttuuria tai animea enemmän voisin todennäköisesti arvata jotain juonenkäänteitä. En myöskään ole opiskellut elokuvan kerrontaa muutamaa tuntia pidempään, joten en voi analysoida taidetta syvällisesti.

Mutta pidän yllätyksistä. Ja pidän animen tyylistä käyttää värillistä ja mustavalkokuvaa rinnakkain. Pidän myös hahmojen erikoisuudesta ja kerroksellisuudesta. Tuottajana voisin oppia jotain animen visuaalisesta tyylistä sekä iskevästä tarinankuljetuksesta. Taidan myös pohtia tarkemmin, miksi anime ja manga valloittavat läntistä maailmaa.

L on valloittanut sydämeni. Death Note on krimien aatelia ;) Suosittelen.

Tyynysota

Tänään satoi aamulla ja ukkosti. Niinpä käperryin sängylle lukemaan romaania. Ja taistelin taas petivaatteideni kanssa saadakseni hyvän asennon. Siksi pyydänkin seuraavaa.

Yhdistykää maailman petivaateyritysten kirjo!
Haluan maailmaan rauhallista unta ja siksi vetoan kaikkiin alan yrityksiin sekä EU:hun, jotta määrittelette yhteiset direktiivit petivaatteillemme. Tässä malleja muutamista standardeista, ja minusta on kovin väärin, että aina joutuu mukautumaan uudenlaisiin tyynyihin, kun matkustaa.

 brittiläinen vaihtoehto       &     saksalainen vaihtoehto

 

Lähde                 Lähde

Ideoiden plagiointia

Rakas puoliskoni kysäisi eilen, kun keskusteltiin musiikista, että voiko klassista musiikkia koveroida.

Minä pohdin tänään voiko tapahtumia plagioida.

Töissä kuulimme, että Norjassa järjestetään meidän festareiden kanssa samaan aikaan myöskin kansainvälinen kirjallisuusfestivaali, logo on identtinen ja jopa vuoden fokus, eli pääteema on Itä-Eurooppa. Sattumaa?

Norjalainen festivaali täyttää tänä vuonna neljä vuotta, kun taas Berliinin festivaalilla on 10-vuotisjuhla. Ei siis epäilystä kenen idea konsepti on alunperin. Vaikka en ole tapahtumaa ideoinut tai edes puljun palkkalistoilla, ärsyynnyin. Eihän toisten tapahtumia noin saa suoraan kopioida.  Kun vieraslista noudattelee samaa kaavaa, kansainvälisessä mittakaavassa sillä on merkitystä. Tottakai paikalliset bileet voi viedä toiseen kaukaiseen kaupunkiin samaa ideaa noudattaen, jos tapahtuma ei syö edeltäjäänsä. Eihän Norjan pieni kaupunki varmasti Berliinin bileitä tapa, mutta kyllä kilpailuasetelma on havaittavissa. Hyihyi. En diggaa.

Täten tulin lopputulokseen, että tapahtumien plagiointi ei ole aivan sama asia kuin tekstin tai melodian (noin esimerkkinä). Mutta saman kohderyhmän tapahtuma yhteisessä ympäristössä ei ole hyväksyttävää. Moraalinen kysymys ja täysin oikeutettua mielestäni boikotoida ennemmin kuin ryhtyä yhteistyöhön. 

Viis veisaan siitä, että kulttuurialan rahat on tiukilla ja yhteistyö helpottaa muka molempien kuormaa. Kun ei omaa korppua huvita kaverin kanssa puolittaa, että kaveri voi antaa osan siitä takaisin. Etenkin kun kaveri ei kysynyt lupaa, otti vaan. Eikö näin? 

Kirjoittelen joskus vielä harjoittelupaikastani lisää.

Ehkä tylsin veitsi laatikossa

Meidän konttorin postipoika jäi lomalle ja nyt meillä käy sijainen. Jos olisin britti, sanoisin että: "not the sharpest knife in the drawer", koska ei ole todellakaan mikään ruudinkeksijä.

Tyyppi tulee joka päivä harhailemaan käytävään ja huhuilee, että missä teillä pidetään postia. Ja eilen oli se kaveri jo saanut varoituksen joltain, kun ei kuulemma ollut ilmestynyt edellisenä päivänä. Mies selitti jotain, että siellä oli silloin eri nainen. Ei ollut hänen vikansa. Ei voi kommentoida.

Mutta sen sanon, enkä tarkoita loukata ketään, että kaikille ei sovi minkäänlainen ajattelua vaativa työ.

On se sulonen mies, mutta eihän sillä suju.

Elämän työnä romu

Tapasin eilettäin erikoisen kaverin. Kävelin sisään mielenkiintoisen oloiseen retrokauppaan. Heti sisään päästyäni huomasin, että ovenkarmissa luki "Eintritt 1 e", eli sisäänpääsymaksu. Kaivelin kassiani ja laitoin kolikon valmiiksi housun taskuun. Sitten kävelin kaupan uumeniin. Siellä vastaan tuli jylhän näköinen tyyppi, joka tokaisi, että jos on kysymyksiä niin kysy. Ja käveli jonnekin piiloon. Katselin ympärilleni ja kun mies taas tupsahti kantaen jotain, pääsin kyselemään kaupasta. Kauppa kantaa nimeä Design Panoptikum.

Mies on kerännyt romun ihan itse Euroopan alueelta. Kaupan sisään on aukeamassa museo, joka sisältää ilmeisesti vanhoja kojeita jos jonkinlaisia. Näin vanhan hammaslääkärin tuolin. Museo aukeaa viikon tai kuukauden päästä tai joskus, kunhan hemmo saa sen valmiiksi. Kun esitin kiinnostunutta taiteilija alkoikin kunnolla juttusille.

Olin kävellyt sisään hänen elämäntyönsä hedelmien keskelle. Mies on entinen valokuvaaja, jonka tyyli on miehistä ja teknistä, kuvailisin sitä ahdistavaksi. Sain selata Vlad Korneevin valokuvakokoelmateosta ja otin mukaani esitteen. Vlad pyysi minua kertomaan näkemästäni tuntemilleni toimittajille. Heh, tuntisinpa. Sanoin, että teen voitavani. Vlad ymmärsi hiukan väärin, kun selitin harjoittelevani kirjallisuusfestivaalilla, ja sieltä varmasti joku tuntisi henkilöitä, jotka kirjoittavat. Ei kuulemma romaania olla tekemässä ;) Kielimuuri on iso muuri.

Oli tosiaan tutkiskellut kaupan myyntiartikkeleita ja euroni ei kelvannut vielä. Seuraavalla kerralla maksan pelottavalle kaverille varmasti erikoisesta näyttelystä. Lähtiessäni kiitin, että sain käydä tutustumassa hänen rakentamaansa upeaan maailmaan ja lupasin tulla uudestaan, kun museo on auki.

Otin salavihkaa kuvia tavarapaljoudesta.

  

Tacheles on kulttuuritalo, mutta kuinka kauan?

Tacheles on kulttuurirakennus Berliinin Mittessä, eli melko keskellä kaupunkia. Rakennus on palvellut jo vuosikymmeniä taiteilijoiden ateljeena, klubina, näyttelytilana ja vaikkas minä. Arviolta 10 miljuunaa turistia vierailee paikassa vuosittain. 

Nyt surulliset uutiset kertovat, että paikka suljetaan tämän kuun lopussa. Tilanne on ollut samanmoinen jo aiemminkin. Vuokrasopimusta on kuitenkin aina jatkettu. Nyt rakennus halutaan lopullisesti lanata investointien tieltä, ja tulevaisuus on todellakin vaakalaudalla.

Surullista. Kävin tutustumassa sisäpihan romutaiteeseen jo kaksikin kertaa ja näin ameriikkalaiskielisen opastetun kierroksen olevan käynnissä.

Saksaa sujuvasti lukevat voivat tavata aiheesta lisää täältä.

Miksi nykyään aina nopea raha voittaa muut arvot? Jos joku osaa vastata, niin valaisee minua, kiitos.

Apeaa katseltavaa, kun maailman taideinstituuttien arvo laskee kuin lehmänhäntä koko ajan. Millaista on elää maailmassa, josta puuttuu taide? Siis sellainen rahalla tuotettu tai ammattilaisten pyöräyttämä. Uusi trendi-ilmiö ITE-taide (= itseoppineiden) on kai kohta normi. Minun mielestäni taiteen tekemisestäkin kuuluu maksaa korvaus ja henkisen hyvinvoinnin tuottajia tulisi arvostaa. Miltä se lääkäreistäkin tuntuisi ihan vaan oman huvin ja urheilun vuoksi kaivaa ihmisten korvia ja elää kädestä suuhun valtion sosiaalituilla.

Pöljä on kulttuuripolitiikka, elikkä sen puute. Ei kulttuurin tasapäistäminen ruoki luovuutta. Se ruokkii näköalattomuutta. Yksi hikinen Kansallismuseo per valtio ei riitä kulttuuriksi.

Umayya Abu-Hanna lainasi kirjassaan Sinut professori Dragan Klaicin toteamusta: "Mitä Suomessa on tapahtunut kulttuuuripolitiikalle? Suomi on ollut edelläkävijä, mutta nykyään kun kysytään, mikä on monikulttuurisuus- tai globalisaatiostrategianne, vastaus on, että meillä on vientihankkeita!"

Hullujako tuohon lisäämään.

PS. Tachelesin sulkemisella on uhkailtu jo muutaman kymmenen vuotta, mutta vuokrasopimusta on aina jatkettu. Muinoin rakennuksesta maksettiin noin euron suuruista näennäisvuokraa kaupungille. 

Opettajaa kaitsemassa

Tänään opettajani vierailee harjoittelupaikassani ja olen todennäköisesti pitämässä hänelle juuri seuraa. Mitä ihmettä se tahtoo nähdä? Eikö ole ihmisestä vaikea päällepäin sanoa, mikä sitä kiinnostaa. Memo minulle: pidäpä tämä mielessä, kun kaavoitat markkinointia projektille.

Onni on uudet popot jalassa

Birkenstockit on Saksan lahja sairaanhoitajille ja tällaisille jalkavammaisille eli lättäjaloille. Jaksaa koko päivän. Eikä enää näytä päivystyksestä karanneelta hoitsulta vaikka pinkoo terapiakengissään.

Eikö ole hullu termi terapiakengät. Tai superruoka. Tai ydinvoima. Minua ainakin naurattaa hullut mielikuvat näistä sanoista :D

Eko-muotia pankin aulassa

Kävin katsastamassa tietysti Berlin Fashion Weekin. Valitsin mielenkiintoisimman tapahtuman, koska jalkani kieltäytyy yhteistyöstä ja on vähän kipeä. Astelin siis Atrium Deutscher Bankiin ja sain heti vastaani turvallisuushenkilön, joka tiukkasi mitä täällä teen. Meni luu kurkkuun. Änkytin että tulin katsomaan.. ööö...

Mitä hittoa?! Näyttelyhän on ilmainen ja vapaa pääsy. Pääsin sisään ja huomasin olevani valoisassa aulassa yhden ruotsalaispariskunnan kanssa.

Kyseessä oli Berlinordik - yhteisön näyttely. Yhteisö on berliiniläisten ja pohjoismaalaisten kestävään suunnitteluun keskittyneiden lahjakkuuksien areena. En uskaltanut kysyä seinäkukkasilta, että saako näyttelystä ottaa kuvia, joten poikkeapa Berlinordikin kotisivuille katsomaan antia. 

Kerron kuitenkin näyttelystä pienin sanasin. Näyttely koostui noin tusinan vaatesuunnittelijan taidonnäytteistä, muutamasta lampusta ja huonekalusta sekä innovatiivisista ideoista. Mainitsen niistä kummelin näköisen veden saasteita imevän tötterön (ei ole kertakäyttöinen) sekä juomatölkin päälle asetettavan härpäkkeen, jonka avulla voi kerätä injektioneulat hyvään talteen tölkkiin. Näin saadaan tölkit hyötykäyttöön ja metallinkeräyksen tehokkuus huippuunsa. Vaatekokoelmista jäivät mieleeni puunoksista tehdyt korut.

Näyttely oli pikkuruinen isossa aulassa, mutta ekoisuus oli aistittavissa tunnelmassa. Toivottavasti nuoret ovat saaneet enemmän huomiota kuin minun ja sen ruotsalaispariskunnan katseet. Hyvää kamaa kierrätettynäkin! 

Tervetuloa - Willkommen

Terveiset Berliinistä!

Täältä kirjoittelen. Tästä alkaapi oma tutkimukseni kulttuurialaan. Taide ja ilmiöt kiinnostavat,  mutta mitä kaikkea maailmasta löytyykään. Otanpa selvää. Voi täältä lukea muitakin arkipäivän pohdintoja. En ole niin nöpönnuuka näiden aiheiden kanssa. Viihtykää!