Lomalla

Nyt on menossa loma. Tukkoinen nenä kuuluu ilmeisesti asiaan. Loman tavoitteena on kahlata muutama opus läpi:

Ihan tällaista suht kevyttä tekemistä ja oleilua. Parit juhlat, mökkeilyä ja yhdet festarit on myös kesän ohjelmistossa. Kaikki muu tulkoon yllätyksenä ja arvaamatta. Kesä on sillä tavalla kivaa aikaa, että välillä tehdään jotain ex tempore, ihan hetken mielijohteesta. Mukavia kesäpäiviä!

Kesätapahtumat täyttäköön maan

Kuulin haastattelun radiossaja siinä haluttiin tietää että eikös Suomessa ole ihan liikaa kesätapahtumia. Finland Festivalsin toimitusjohtajaa Kai Amberla haasteteltiin melko omistuisesta asiasta. Mutta viisas Amberlahan siihen totesi että kyllä Suomessa on aina sopivasti tapahtumia. Jos ihmiset eivät tule tapahtumaan, niin sellaiset tapahtumat kuolevat. Tarjonta seuraa tiukasti kysyntää. Tapahtumatuotannossa kannattavuusmarginaali on tiukka ja siksi tapahtumat eivät saa paljon armon aikaa huonossa taloustilanteessa.

Hänen mukaansa ammattimaisen ja epäammattimaisen tapahtuman erottaa siitä, että ammattimainen järjestäjä osaa huomioida ohjelman kokonaisuutena, jotta ihmiset voivat viihtyä kiireettömästi tapahtumassa, ja ohjelman lisäksi myös muut viihtymiseen liittyvät palvelut ja fasiliteetit, kuten ruokailumahdollisuudet.

Aiemmin seurasin keskustelua matkailusta. Keskustelussa joku matkailun ammattilainen kertoi, että Suomessa ehkä liikaa keskitytään tarjoamaan jotain ulkomaisille turisteille. Mutta myös ulkomaiset turistit haluavat tehdä samaa kuin paikalliset. Jos siis keskitytään siihen, että paikallisille ja suomalaisille matkailijoille on paikkakunnalla hyvää, laadukasta tekemistä niin samalla viihtyvät myös ulkomaalaiset. Suomalaisten matkailijoiden osuus on sitä paitsi huomattavasti merkittävämpi kuin ulkomaisten.

Sitten molemmissa keskusteluissa päästiin niihin hassunhauskoihin kesätapahtumiin, joita Suomessa mielellään järjestetään. Näitähän ovat vaikka eukonkanto-, suojalkapallo- tai ilmakitarakilpailut. Eikö ole näin, että niitä saa olla niin paljon kuin ihmiset jaksaa niihin osallistua ja ovat ? Juu, niin asiantuntijoidenkin mielestä. Aitous on tärkeää, koska täydestä sydämestä tehty saa oikeasti viihtymään ja ihmiset omivat hyvät ideat. Epäaito ja väkisin hauskaa yrittävä tapahtuma kyllä kuolee pois.

Näitä keskusteluita kuunnellessani nyökyttelin paljon – myös pyöräillessäni. Tunsin hiukan ylpeyttä siitä, että olen saanut juuri näihin asioihin koulutuksen. Minun ei tarvitse oppia tällaista kantapään kautta. Tiedän, ja voin keskittyä tekemään entistä parempia tapahtumia tulevaisuudessa. Mieluusti tekisin sitä kehittämistyötä enemmänkin.

Tällä sitten avasin  pitkän radiohiljaisuuden. Ainakin on täyttä asiaa kulttuurituottamisesta. Hävettävän vähän käyn tapahtumissa, mutta on mahtavaa, että niitä on. Varsinkin muilla paikkakunnilla vieraillessa on aina erityiskiva, kun huomaa että voi osallistua johonkin häppeninkiin. Hyvänä esimerkkinä minulla on edelleen tallessa pankin mainoskynä, jonka sain käydessäni saksalaisen pienen kaupungin korttelijuhlassa, kun siskoa muinoin siellä moikkasin. Lämpimät muistot, oih.

Ei nimi toistaan pahenna - jos ei toinen ota samaa nimeä

Yhdelle lemppari-blogeistani kävi vähän köpelösti. Nimi meni vaihtoon. Tunnettu käsityöbloggari ei ollut ajoissa rekisteröinyt nimeään PRH:lle ja joku sitten perustikin yrityksen samalla nimellä. Muuten ei olisi mitään nokan koputtamista, mutta kun nimi oli käsityöalalla yleisesti tunnettu ja nimen 'kaapannut' yritys toimii samalla alalla.

Kiinnostavinta on mielestäni se, että blogeja voi kyllä kutsua jo tunnetuiksi tavaramerkeiksi mutta sitten pitäisi omistajan olla vielä niin fiksu, että rekisteröi käyttämänsä nimen. Hämmennystä tuottaa se, miksi joku haluaa ottaa toisen tunnetun ja käytössä olevan nimen itselleen. Ja päänvaivaa bloggaajalle aiheuttaa se, milloin tuntee olevansa sen verran ammattimaisella otteella hommassa kiinni että rekisteröityy, jottei yritykset voi käyttää samaa nimeä.

Lisää kannattaa lukea Mutturalla-blogista. Uusi nimi muuten on oikein hyvä sekin.

Kirjoista ja tutkimuksista

Nyt pitää varmaan alkaa tutkijaksi. Niin paljon kannoin kotiin kirjoja yliopiston kirjaston dyykkaustapahtumasta. Omasta takaa olisi lähteetkin, ei tarvitse kammiosta poistua. Minusta tulisikin hyvä tutkija. Voin uppoutua ikuisuuksiksi pohtimaan jotain pikkuasiaa. Pystyn myös pänttäämään paljon tietoa nopeasti - määrä korvaa laadun käsittääkseni tiedonhankinnassakin...

Tosin keskustelimme työpaikan ruokalassa juuri ennen dyykkausta, että kirjahyllyssä on ihana olla niitä kirjoja, eikä niistä ikinä raaski luopua. Mutta eipä niitä poistoista hankittuja väikkäreitä ja muita tutkimuksia ole kuitenkaan edes avattu kotiin kantamisen jälkeen. Arvostan, mutten tarpeeksi, että perehtyisin. Nyt taas ajattelin tehdä toisin ja yritän kirjaston sijaan keskittyä oman kirjahyllyn antimiin. Siellä on tolstoit ja kafkatkin odottamassa. Ja käännösteoriaa, taidesosiologiaa, kirjallisuushistoriaa... Ihan nokko tekemistä vielä eläkepäivillekin. Eikä mistään kirjasta voi luopua, ei edes huonosta.

Taas sitä haluaa tehdä enemmän kuin aikoo. Höh.