Nyt on koettu sekin. Hurmosta teatterin lavalla. Käytiin katsomassa Maaria Blomma - näytelmä uskonliikkeen karismasta. Tunsin hurmion, tunnelma oli todellakin katsomossa asti. Jos olisin mukana produktiossa, olisin aivan innoissani. Näytelmän puitteet ovat loistavat. Lava ulottuu ensimmäisten penkkirivien päälle, näyttelijöillä on kunnolla töitä, koska tunteita ei hyssytellä ja lisäksi näytelmässä päästään käsiksi moniin yhteiskunnallisiin teemoihin.
Eipä riittänyt minulle. Alkuosa esityksestä vei mukanaan. Lopussa väsähdin. Minä en pysynyt puheensolinan mukana. Meni ohi kovasti tekstiä, koska sitä tuli aivan uskomattomalla voimalla. Loppuun oli ehkä myös ahdettu vähän liikaa asiaa. Pitkitetty juoni. Vaikea näytelmä eritellä ja kävisin katsomassa, jos en olisi nähnyt. Todella rohkeaa teatterilta ottaa isolle näyttämölle mielipiteitä kovasti jakava näytelmä. En tiedä, kuinka monta riskiä isolla teatterilla on varaa ottaa esimerkiksi viiden vuoden ajanjaksolla. Varmasti mahdollisuudet kuohuttaa ovat vähissä. Miksi iso organisaatio menettää oikeutensa erikoisuuteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti