Kerronpa viikonlopusta. Olin Oulussa ja siellä pyöri kansainvälinen musiikkielokuvafestivaali MusiXine. Kuulemma jo neljättä vuotta. Hämmentävää, että en ollut aiemmin törmännyt tapahtumaan. Enkä olisi nytkään, ellei rakkaani olisi sattumalta lukenut festivaalista Valveen (kulttuuritalon) sivuilta.
Anyways, kävimme festivaaleilla. Saimme melkein ikioman näytöksen, kun meidän lisäksi salissa istui tasan yksi katsoja. Elokuva Superstonic Sounds kertoi Britannian jamaikalaisesta musiikkiaallosta kuuluisan monitoimityypin Don Lettsin silmin. En tiennyt, että Britanniassa mustat ja punkkarit pitivät 1970-luvulla yhtä ja tekivät sitä suurta alakulttuurihistoriaa. Don Letts toimi sitten mm. The Clashin hovivalokuvaajana ja videoiden kuvaajana.
 |
| Vilinää |
Aikomukseni oli heti dokumentin jälkeen hypätä koneeseen kultani kanssa ja käydä tarjoamassa tuottajan apuani hänen oman taiteensa levittämiseen. Kultsi voisi vain hengata, soitellen kitaraa studiolla hyvässä seurassa. Mutta tarvitseeko tuottaja tuottajan? Ehkä juuri tällainen moniosaaja voisi käyttää apukäsiä, jotta jäisi enemmän aikaa tehdä taidetta itse.
Musixinen tarjonta oli mallikas. Ohjelmassa oli mm. Lemmy-filmi ja tarina yhteen palaavasta Take Thatista. Minua ihmetyttääkin kovasti, miten festivaalilla on niin huono näkyvyys ja suosio. Mikään näytöksistä ei kuulemani mukaan kerännyt kuin kourallisen katsojia. Potentiaalia tapahtumalla on, mutta selvästi osaaminen puuttuu. Asiantuntevaksi ei voinut kutsua myöskään henkilökuntaa, kun Brian Eno -dokkarin esittelijä sanoi suoraan, ettei tiedä videosta mitään. Turha esittely.
 |
| Tunnelmaa |
Vihjeenä jollekin kulttuurituottajalle: mene ja korjaa! Kehitettävää löytyy ja rahoituskin näytti olevan kunnossa sponsoreista päätellen. Ensi vuonna käyn ehkä tarkistamassa, mitä on opittu vai onko.
Kuvissa onnistuneita tapahtumia. Epäonnistunein kuvin. Eli aivan päinvastoin kuin tekstissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti