Balleriina Portman

Olipa aiheellista käydä katsomassa Oscar-palkittu elokuva Black Swan. Minulle teki hyvää huomata, että pystyn katsomaan trillerin. Hyvä oli myös nähdä vähemmän romantisoitu näkökulma balettitanssijoiden elämästä Balleriinojen elämähän ei ole satua, kyllä minä sen tiedän. Mutten silti käsitä, kun katselen kauniita, leijuvia tanssijoita lavalla. Natalie Portman on ansainnut palkintonsa parhaasta naispääosasta. Minulle meni täydestä hänen tanssinsakin, vaikka ammattilaiset toki näkevät hänessä aloittelijan, joka ei ole uskottava balleriina.  Koskattava elokuva. En silti nosta elokuvaa parhaimpien elokuvataideteosten sarjaan.

Miten erottuu kopiosta?

Tänään kirjoitukseni inspiraatio on muotiblogista lukemani juttu. Siellä Pupulandian Jenni esitti näkemyksiään muodin aidoista, feikeistä ja kopioiduista tuotteista. Minä aloin pohtia lukiessani asiaa koko taiteen näkökulmasta (ottamatta nyt kantaa siihen, mikä muotimaailmassa on taidetta tai mikä ei).

Ihmisten määrätön halu olla ainutlaatuinen ja ostaa siksi uniikkia on takuulla syy isojen muotitalojen olemassaoloon. Uniikkia sen taiteenkin täytyy olla, sillä eihän kukaan halua tusinakamaan tuhlata aikaansa taikka rahaa. Muotimaailmassa kuosit toistuvat, taiteessa teemat tai vaikka Väinö Linnan teosten tulkinta teatterinäyttämöillä. Miten vältetään edellisen version kopiointi tai suorastaan plagiointi?

Kuten muodissa, taiteessakin voi olla vaikeaa tuottaa täysin uutta ja erilaista. Ne pienet vivahteet tulkinnassa ovatkin todella tärkeitä. Sisältö voidaan tuottaa erilaiselle kohderyhmälle kuin aiemmin, mikä ohjaa tekemään muusta poikkeavaa materiaalia. Tämä esittävissä taiteissa. Keraaminen kippo vaatii uudenlaisen työstötavan tai vähintään omalaatuisen muotokielen.

No hui! Kuulostaa lähes mahdottomalta tehtävältä ammattilaiselle, jonka on luotava uutta useammin kuin kerran elämässään tienatakseen appeensa. Onko kopiointia vältettävä viimeiseen hengen vetoon? Eikö kaikki pop-biisitkin ole rakennettu samaan sointukuvioon, kuten Ismo Leikola on oivaltaen esittänyt? Leikolakaan ei keksinyt vitsin ideaa itse. Voihan vanhoja elementtejä yhdistellen saada myös aikaan huikean uudenlaista.

Jennin sanoin Coco Chanel oli uraauurtava nainen, joka ei viisveisasi tuotteidensa kopioinnista. Hänen mielestään se vain nosti Chanelin brändiarvoa. Taidepiireissä tämä on toistaiseksi lähes mahdoton ajatus. Tekijänoikeuksilla pyritään estämään ideoiden mallintamista, mikä ei aina ole toimiva ratkaisu. Piraattimaiset ihmiset tukeutuvat väitteeseen, että kaikki uusi luodaan vanhasta. Jotkut kuitenkin vain varastavat eivätkä luo uutta. Tekijänoikeudet on siksi turvattava jotenkin. 

Haluan kuitenkin mennä vielä Coco Chanelin mietteessä pidemmälle. Taiteessakin täytyy olla keinoja nostaa omaa arvoaan sillä, että muutkin ovat ymmärtäneet teoksen/teosten mahtavuuden. Tuottajalla on tehtävä kääntää tilanne voitoksi. Kuvitellaan että olen Brian Enon tuottaja (ks. edellinen postaukseni). Moni haaveilee tekevänsä yhtä hyvää ambientia, ja tekeekin oman version säveltäjän teoksesta Music fo Airports. Noh, minä tietysti markkinoisin alkuperäistä mainitsemalla sissimarkkinoijana alkuperäisversion kaikkialla netissä, missä uusi versio mainitaan. Tekisin alkuperäisestä toisen painoksen ja yrittäisin saada median kiinnostumaan teosten vertailusta. Uuteen painokseen voisi jopa laittaa bonus trackin, jolloin Enon uusi tuotanto pääsisi vaivihkaa esille. Jos se uusi versio olisi kamala floppi eikä siitä kukaan edes kuulisi, niin sittenhän sillä ei olisi edes merkitystä. No harm done.

Todistinko huhun sen vääräksi, että kaikki on oltava ainutlaatuista ja kopiot tuhoavat maailman? Itse vakuutuin vähän ja olen levollisempi. Aitous ei ole sitä että tekee ensimmäisenä vaan että tekee taidetta omista lähtökohdistaan.

Kaikesta aidosta taiteesta edelleen nauttien,

Janniina

MusiXine yllätti monella tapaa

Kerronpa viikonlopusta. Olin Oulussa ja siellä pyöri kansainvälinen musiikkielokuvafestivaali MusiXine. Kuulemma jo neljättä vuotta. Hämmentävää, että en ollut aiemmin törmännyt tapahtumaan. Enkä olisi nytkään, ellei rakkaani olisi sattumalta lukenut festivaalista Valveen (kulttuuritalon) sivuilta. 

Anyways, kävimme festivaaleilla. Saimme melkein ikioman näytöksen, kun meidän lisäksi salissa istui tasan yksi katsoja. Elokuva Superstonic Sounds kertoi Britannian jamaikalaisesta musiikkiaallosta kuuluisan monitoimityypin Don Lettsin silmin. En tiennyt, että Britanniassa mustat ja punkkarit pitivät 1970-luvulla yhtä ja tekivät sitä suurta alakulttuurihistoriaa. Don Letts toimi sitten mm. The Clashin hovivalokuvaajana ja videoiden kuvaajana.

Vilinää

Toinen dokumentti, jonka kävimme katsomassa, teki minuun suuremman vaikutuksen. En ollut kuullut miehestä nimeltä Brian Eno - mutta nyt olen. Mieshän on nero! On ambient-musiikin esi-isä, on tuottanut todella isoja nimiä, kuten U2 ja Coldplay, sekä taiteilee valoinstallaatioita. En ihan ymmärtänyt, miten mies ehtii kaikkeen. Mutta hänhän on tuottaja! Osaa organisoida ja on luovakin. 

Aikomukseni oli heti dokumentin jälkeen hypätä koneeseen kultani kanssa ja käydä tarjoamassa tuottajan apuani hänen oman taiteensa levittämiseen. Kultsi voisi vain hengata, soitellen kitaraa studiolla hyvässä seurassa. Mutta tarvitseeko tuottaja tuottajan? Ehkä juuri tällainen moniosaaja voisi käyttää apukäsiä, jotta jäisi enemmän aikaa tehdä taidetta itse.

Musixinen tarjonta oli mallikas. Ohjelmassa oli mm. Lemmy-filmi ja tarina yhteen palaavasta Take Thatista. Minua ihmetyttääkin kovasti, miten festivaalilla on niin huono näkyvyys ja suosio. Mikään näytöksistä ei kuulemani mukaan kerännyt kuin kourallisen katsojia. Potentiaalia tapahtumalla on, mutta selvästi osaaminen puuttuu. Asiantuntevaksi ei voinut kutsua myöskään henkilökuntaa, kun Brian Eno -dokkarin esittelijä sanoi suoraan, ettei tiedä videosta mitään. Turha esittely.

Tunnelmaa

Vihjeenä jollekin kulttuurituottajalle: mene ja korjaa! Kehitettävää löytyy ja rahoituskin näytti olevan kunnossa sponsoreista päätellen. Ensi vuonna käyn ehkä tarkistamassa, mitä on opittu vai onko.

Kuvissa onnistuneita tapahtumia. Epäonnistunein kuvin. Eli aivan päinvastoin kuin tekstissä.

Suunnaton kiirus

Tänä iltana loppui se hoppu. Koulun intranetti on alhaalla, jotenka en pääse tekemään verkkokurssia. Palautushan on vasta ylihuomenna. Ei siis lainkaan ressaa. Samalla äherrän kovasti kesän Mahdollisuuksien toria. Kävin tuossa pikaisen viestintäpalaverin tänään. Pelottavaa on se, kun totesimme että täytyy soittaa perään lehdistötiedotteen lähetettyä. Minun puhelinkammoni ei pidä tällaisista päätöksistä. 

Kevät se vaan juoksee vastaan ja tämän kuun 30. päivä pidän sitten ensimmäisen Elävä kirjasto -järjestäjän koulutuksen. Kaikki tervetuloa oppimaan metodi! Järjestäjän koulutus on huono termi, koska ihmiset luulevat että on pakko sitoutua järjestämään. Ei suinkaan. Menetelmäkoulutus on parempi ilmaisu. Metodi otetaan vain haltuun ja tekee jos kiinnostaa. Minä tarvitsen apukäsiä Mahdollisuuksien torille järjestettävään Elävään kirjastoon. Sinnekin tervetuloa!

Huomaamattani yritän delegoida blogissa. Kohta täytyy taas myöntää että kaikkeen ei repeä eikä kaikesta selviä yksin. Vaan onhan näitä yksin tehtäviä asioita kasapäin niitäkin. Opinnäytetyö tuossa huohottaa jo niskaan. Kesän olen varannut kirjoittamiselle, mutta olisiko aika jo mietiskellä sisältöä.. Opinnäytetyöpajassa ollaan sitä mieltä, mutta en osaa asennoitua. Deadlinet ei pauku vielä aikoihin. Kisaan sitten murusen kanssa syksyllä siitä, kenellä on paperit ensin taskussa. Sitä ennen on nämä muutamat kivat projektit saatava päätökseen.

Hyvä että jäi aikaa päivittää blogi. Taitaa kutsua nyt käännöshommat. Kääntäminen se on kivvaa!

Folkin' funny

Huumori kiehtoo minua kaikessa taiteessa. Kunnon kiherrystä aiheuttava teos on vaikuttava. Stand up on sitten vielä asia erikseen. Lähellä stand upia on yksi lempibändini: Flight of the Concords. Uusi-seelantilainen duo soittaa kai folkahtavaa jotain. Katsokaa kuinka entinen klarinetisti pätee musiikissa! Minusta on vaikea määritellä monipuolista tuotantoa.

Enpäs laita linkkiä, mutta suosittelen vilkaisemaan Youtubeen. Sieltä löytyy ikivihreitä klassikoita, kuten The Most Beautiful Girl, Issues, Business Time ja Albi The Racist Dragon. Naurattaa jo! Tiedänpä mitä teen seuraavaksi.

Eko-tageja

Aurinkoisen talvipäivän kunniaksi olen valmistautunut kirmaamaan jäälle koiralenkille. Sitä ennen tulin kertomaan ideasta, jonka haluaisin itsekin toteuttaa vaikka oman taloni seinään. Olen pitänyt tätä juttua vakan alla, mutta nyt löysin aikaa ja innostusta kirjoittaa siitä.

New Yorkia villitsevät sammalgraffitit. Sammalgraffitit toteutetaan surauttamalla sammal tehosekoittimella mössöksi ja maalaamalla se sabluunalla seinään. Sen jälkeen sammal alkaa kasvaa seinässä itsekseen sabluunan muodossa. Mitä ihaninta ekotaidetta! Haluaisin tietää, miten sammalgraffiti  vaikuttaa seinään. Varmastikaan kaikki seinämateriaalit eivät välittäisi sammalpeitosta. Pitänee ottaa selvää, jos alan tehtailla sammalgraffiteja. Minun teokseni tunnistatte sitten lemppariaiheestani eli kilpikonnista. Me tag you!

Jääkenttä kutsuu. Viikonloppuja!

Linkkivinkkiä pukkaa - delicious

Nyt Kultur & kummastus on myös delicious. Kurkkaapa blogitekstien alle, sieltä löytyy kirjanmerkkejä. Delicious on siis media, jossa jaetaan kiinnostavia linkkejä. Päivittelen kirjanmerkkikokoelmaa aina löytäessäni jotain vinkattavaa. Vinkkaile, jos löydät teemoihin sopivaa linkitettävää. Sovitaanpa niin, että kerätään niitä tämän postauksen kommentteihin.

Origamien innostamana

Selvisin kuumeesta ja selvisin viikonlopun Elävä kirjasto-koulutuksesta. Junassa matkalla pohjoiseen olikin sitten aikaa lukea lehtiä ja kirjaa. Taide & design -lehdestä luinkin varsin mielenkiintoisesta suunnittelijasta.

Kuva täältä

Issey Miyake on monipuolinen japanilainen suunnittelija, jonka tärkeitä arvoja ovat ekologisuus ja kotimaisuus. Nämä arvot näkyvät Miyaken '132 5' -malliston materiaaleissa, tuotannossa ja muotokielessä. Ainutlaautista on myös Miyaken aate tehdä tuotteet aina yhdestä ainoasta kangaskappaleesta.

Hänen uudessa mallistossaan arvot on puristettu erikoiseksi ideaksi. Vaatteet ovat hyllyssä kaksiulotteisia origamitaideteoksia. Miyake on kehitellyt tekniikan, jolla vaatteisiin ja lamppuihin saadaan paperitaitteen kaltaiset tiukat taitokset. Ihan kuin origameissa.

Malliston nimellä on siis tarkoitus. 1 tarkoittaa yhtä kangaskappaletta, 3 kolmiulotteista suunnitteluteknologiaa, 2 paluuta kolmiulotteisesta vaatteesta kaksiulotteiseksi taideteokseksi ja 5 osoittaa hyppäystä yhden ulottuvuuden yli – uuteen ulottuvuuteen. Nerokasta.

Innostuin suunnittelijasta ehkä juuri siksi, että kaiken kauneuden takana on jämäkkä ympäristötietoisuus. Issey Miyake on aktiivinen ympäristökeskustelija Japanissa. Miyake on yrityksensä Reality Lab. kautta kehittänyt uuden tekniikan, joka mahdollistaa PET-muovin kierrättämisen laadukkaaksi polyester kuiduksi. Rantautuukohan tekniikka joskus vielä Suomeenkin.

Kuva täältä