Tiedän hirsitalofirman, jossa työtä tehdään täydestä sydämestä. Siellä tiedetään, että firman hirsitalot on laadukkait ja materiaali on vertaansa vailla. Maksavat asiakkaat tietävät, että lysti maksaa. Hirsitalojen tekemiseen tarvitaan osaamista ja monia ammattilaisia tekemään suunnittelu, myynti, niitä hirsiä ja niin edelleen.
Kuulostaa kulttuurituottajasta tutulta. Oman työn hedelmät tietää tuottajakin laadukkaiksi. Tuotoksesta jää asiakkaille muistijälki tai joku muu jälki, jotenka materiaalissakaan ei ole vikaa. Kaikki tietävät, että kulttuuripläjäyksen tuottamiseen on tarvittu useiden ihmisten työpanos ja lukemattomia työtunteja. Mutta jostain syystä, ihan toisin kuin hirsitalon kohdalla, työntekijät eivät saa työstään ansaitsemaansa palkkaa eikä tuotteesta haluta maksaa.
Usein kulttuurituottajat itsekin sanovat tekevänsä työtään 'aidosti' ja 'tinkimättä', mikä tarkoittaa että työstä ei edes haluta palkkaa. Tärkeintä on hyvä mieli ja taiteen edistäminen. Mutta minusta se ei edistä taidetta. Se edistää vain ihmisten intoa harrastaa.
Tiedossa on kiukkuista, rönsyilevää tekstiä. Tarkoitus on provosoida ja itsehän olen jo provosoitunutkin. Kaikkea ei tarvitse sitten ottaa kirjaimellisesti, koska aion yleistää.
Elämyksistä ei vaan saa pyytää rahaa. Ja esiintyvien taiteilijoiden kohdalla erityisesti nojataan olettamukseen, että kun on esiintyjä niin haluaa olla varmasti esillä, millä hinnalla hyvänsä. Artisti maksaa. Tapahtumajärjestäjät budjetoivat kyllä rahaa rakennelmiin, järjestyksenvalvontaan, banderolleihin ja ilmapalloihin mutta esiintyjiin ei sitten enää rahaa riitäkään. Ohjelma pitäisi saada satasella.
Paitsi festivaaleilla. Usein niistä keikoista esiintyjä saa ihan pyytää palkkion. Mutta järjestäjä itse ei saisi tienata tapahtumalla. Vain kaljasta saa asiakkailta pyytää rahaa. Koska se on tasalaatuista, niin siitä voi maksaa rauhallisin mielin. Ja ne palkkiothan eivät esiintyjien kuluja kata. Nykyään tuotemyynnillä esim. t-paidoilla tehdään keikoista se tuotto.
Ehkä elämyksien kohdalla vaikeaa on se ohikiitävyys. Tosin baarireissut jättävät ehkä vielä vähemmän muistijälkiä, mutta niihin jaksetaan panostaa.
Esiintyjien keikkapalkkioihin täytyy leipoa sisään harjoitteluajan palkka, lavasteet, Teosto-maksut, markkinointimateriaali, matkakulut, useimmiten työntantajakulut ja muut hallinnolliset maksut. Ja hyvässä lykyssä tähän on käytetty muutama tunti tuottajankin työtä, sekä vaikka työtunteja teosmyyntiin. Aika paljon kuluista toteutuu jo ennen lavalle nousua. Pitäisi kai esiintymisajastakin saada jotain ansiota. Mutta mitä esiintyjän asiakkaat kommentoivat? "Ei kai me sun harjoittelua makseta, harjoittele ennenko alat myymään sitä teostas." Tai "miten tää maksaa näin paljon, mitä jos vaan toinen teistä tulis vetään tai tekisitte vähän lyhennettynä?"
Ei paljon kannata suunnitella tai tehdä uutta materiaalia. Kyllä samalla setillä voi esiintyä 10 vuotta. Eihän opettajatkaan vaihda piirtoheitinkalvojaan tuossa ajassa.
Ja sitten päästään ammattilaisuuteen. Yleensä esiintyjät eivät voi lähteä mukaan kissanristiäisiin vain tehdäkseen peeärrää, koska se ei näytä poikivan kuin lisää pr-keikkaa. Harrastajaryhmät otetaan sitten esiintymään ammattilaisen sijaan, kun ne kuitenkin haluavat harjoituksen vuoksi päästä lavalle. Tästä huomaa, kuinka paljon ohjelmaan halutaan panostaa. Laatuvaatimuksia ei ole, samaa settiä oletetaan saavan harrastajaryhmiltä ja alan ammattilaisilta. Joskushan toki saa todella laadukasta harrastajakamaa, mutta ammattilainen on kuitenkin eri asia.
Suomessa koulutetaan taiteen aloille paljon ammattilaisia. Koulutetaan myös kulttuurituottajia tekemään taiteilijoiden työtä mahdolliseksi järjestämällä erilaisia työllistymismahdollisuuksia ja tuomaan taiteilijoiden työtä yleisölle näkyväksi. Mutta kaikkialla näen vain kannustusta harrastaa omaa ammattia. Jos insinöörit, tradenomit, opettajat ja vaikka lääkärit saisivat valmistumisen jälkeen tehdä työtään vain lähinnä ilmaiseksi, kuinka kauan sitä jaksaisi tehdä?
Jos arkkitehdeille maksettaisiin vain valmiista piirrustuksista, mutta yleensä kuitenkin lainattaisiin niitä piirrustuksia ilmaiseksi sillä arkkitehti varmaan haluaa näyttää hienoa taloaan ilman korvaustakin, niin että joku harrastajapiirtäjä voisi tehdä saman tyyppisen ilmaiseksi, koska harrastaja piirtää niin mielellään? Sanottaisiinko arkkitehdeillekin, että sinun työstäsi ei oikein voi maksaa, kun meillä on näitä muitakin kuluja niin paljon? Sanottaisiinko arkkitehdeille, että sinä voisit toimittaa siitä piirrustuksesta vain kopion niin maksetaan sulle vaan se kopiointimaksu? Sanottaisiinko että suunnittelusta ei voi maksaa, koska eihän se hyödytä asiakasta, mutta voidaan ehkä maksaa siitä valmiista piirrustuksesta vähän, ainakin materiaalikulut pois?
Ja kulttuurituottajien osuuteen en vielä edes juuri päässyt. Meidän työ se vasta turhaa onkin. Ei me edes tarvita keikkapalkkiota, kun ei me mennä sinne keikalle asti. Nyt jos voisin kirjata tähän sellaisen pätevän mallin, miten kulttuurialalla pitäisi maksaa esiintyville taiteilijoille ja heidän teoksistaan, niin ratkaisin samanlaisen ongelman kuin nälänhätä tai ilmastonmuutos. Pieniä ratkaisuja olisi se, että ihmiset haluaisivat mennä katsomaan ja kokemaan kulttuurijuttuja, jotka maksavat. Kulttuurialan pahin kilpailija on kotisohva. Jos kuluttaisi vähemmän sohvaa ja enemmän elämyksiä niin säästyisi uuden sohvan ostamiselta useammin...
Ja benjihypyt maksaa jotain 100 euroa/ laaki. Riemua kestää ehkä pari sekuntia. Tämä olkoon täysin skaalan mukainen vertailukohde.
Huh. Tästä on hyvä jatkaa tuottamista.
