Aalto-mania

Kuulen jatkuvasti Jyväskylässä Alvar Aalto -hypetystä. On hyvä, että kuuluisuutta arvostetaan ja pidetään hänen työtään elävänä. Jossain tulee kuitenkin vaasi täyteen. 

Matkailukoulutuksessa tutustuimme Aalto-kävelyllä Aallon suunnittelemiin kohteisiin, syötiin Aalto-illallinen ja kuultiin, kuinka aiheesta on tarjolla kesällä myös valokuvanäyttely. Jyväskylässä on Aalto-museo ja tulevat asuntomessut pohjautuvat Aalto-aiheeseen. Samaisessa koulutuksessa kuuntelin myös keskustelua siitä että on mahtavaa, kuinka Aallon suunnittelemia kohteita suojellaan. Tällaista kommenttia kuulin siis sen jälkeen, kun oli ensin keskusteltu yliopiston sisäilmaongelmista, ja että niitä on todettu myös muissa arkkitehdin suunnittelemissa kohteissa.

Tässä on mielestäni jo liikaa henkilöpalvontaa. Mainitsen vain ohi mennen, että kaupungissa on yksi näistä laatikoista myyty kalliin tontin kera pilkkahintaan saneeraajalle. Sinne meni ruma rahanreikä mutta myös arvotontti. Aaltoa mystifioidaan ja siitä jaksetaan lypsää loputtomasti tuotteita. Matkailijat ovat varmasti innoissaan, kun koko kaupunki on teemapuisto ja tuotteistus on huipussaan. 

Ei millään pahalla lahjakasta Aaltoa kohtaan. Arvostan hänen elämäntyötään, mutta kaiken tämän manian keskellä en tiedä miehestä juuri mitään, mitä en tiennyt jo ennen Jyväskylään muuttoa. Aihetta on siis tutustua siihen museoon. Mutta kyllä se onkin kyllin suuri annos mr. Aaltoa.

Kulttuurijournalismista

Kunpa olisi aikaa kirjoitella. Olen puuhastellut kulttuurimatkailun, tanssitapahtumien ja hankemaailman parissa. Mielessä pyörivät lähinnä työasiat ja oma pesä, jota rakennetaan samalla.

Mutta tärkeä asia on suihkinut päin silmiä jatkuvasti. Kulttuuritoimituksen huono laatu puhuttaa tuottajia koko ajan. Olemme lounaspöydässä usein ruotineet Keskisuomalaisen kulttuurisivuja, joiden sisältö on aika niukkaa ja toimittamisen tasokaan ei yllä katajaista korkeammalle. Ammattini puolesta lukisin mielelläni kulttuurisivut, mutta en viitsi enää vaivautua.

Luin kannustavan uutisen aiheesta. Kulttuurirahasto alkaa kouluttaa kulttuuritoimittajia laadun nostamiseksi. Huikeaa! Harmillista, että mediatalot eivät itse ole havahtuneet asiaan. Yritysten olisi hyvä itsekin huomata kehityksen paikka ja nostaa profiiliaan omatoimisesti. Henkilöstön koulutukseen Suomessa on muutenkin puutteelliset taidot ja motivaatio.

Meille ei Keskaria enää kohta tule, emme jatka tilausta. En saa iloa sen lukemisesta, joten miksi posteljoonin kannattaisi sitä meille asti kantaa. 

Kulttuurijournalismi on puhuttanut meidän toimistolla toisessakin yhteydessä. Haluaisimme kirjoittaa toimistolta juttuja tanssista alan mediaan ja muuallekin. Tuottajina meillä on kuitenkin vajaavaiset taidot pureutua aiheeseen. Meillä on vain kaksi näkökulmaa ja ne ovat katsojan kokemukset tai tuotannolliset seikat. Tanssitaiteelliseen asiatekstiin meillä ei ole osaamista. Taiteesta kirjoittaminen vaatii syvällistä paneutumista, jos haluaa tehdä työnsä hyvin ja etenkin kun lukijat ovat alan ammattilaisia. 

Kuka siis voisi kirjoittaa laadukasta kulttuurijournalismia?