sunnuntai, syyskuuta 18

Japanialainen teatteri vai kotimainen kalija

Oltiin katsomassa keskiviikkona teatteriesitystä. Paikallisessa on pieni teatteritila kellarissa ja siellä esitetään kelpo näytelmiä. Nytkin oli aika virkistävän erilainen pätkä, jossa japanilaista teatteria yhdistettiin perisuomalaiseen. Vähän voisin kritisoida tarinaa pääleliimatusta lesbokäänteestä. Siistiä oli kaksi valkoista tyyppiä, joita käytettiin kätevästi lavasteina koko näytelmän ajan.

Tuotannollisesti pitää puuttua asiaan vähän tarkemmin. Teatteritila on tosiaan kuppilan alakerrassa, joten suoraan kellariin johtavat ilmastointiputket tuovat selkeästi yläkerran sorinan tilaan. Koska illalle sattui jonkin yliopiston laitoksen fuksiaiset eli uusien opiskelijoiden rastisuunnistus, oltiin kellarissa aika käärmeissään. Välillä katsomossa hörähdeltiin hiljaiseen kohtaan sattuneelle mieskuoron epävireiselle Aikuiselle naiselle. Välillä sai oikein kovasti keskittyä kuuntelemaan näyttämön tapahtumia, koska megafoniin huudettiin ja huudettiin ilman megafonia. Kiva, että kaupungilla tapahtuu, mutta jostain syystä olisi myös kiva, että esityksiin satsattaisiin sen verta, että mölinät jätettäisiin vähemmälle sinä aikana. Normaali-iltoina alakertaan kantautuu lähinnä puheensorinaa ja vessan huuhtomisäänet. Ja onhan tilassa aina liian vähän happea. Samanlaista jupinaa kuulin itseltäni aiemmin tanssiesityksen yhteydessä. Kun bändien harjoitustilat olivat esiintymistilan yläpuolella eikä hiljaisissa kohdissa saanut kiinni tunnelmasta älämölön takia.

Esitystilan valinta on tarkka paikka. Tosin teatteritila pubin kellarissa on sekä mielenkiintoinen että kätevä esityksille, joille intiimiys on etu. Ja kaiken lisäksi tämä teatteritila on anniskelualuetta, joten oluset saa ottaa mukaan saliin. Esiintyjät usein selittävät, että voivat sulkea mölyn ulkopuolelle eikä se häiritse. Yleisö ei kuitenkaan aina tunne samoin, koska oikeasti maksaa esityksestä eikä siitä mölystä. Tämä nimenomainen esitys on ollut suosittu eikä varmasti kärsi yleisökadosta fuksiaisten takia. 

Mutta miten yleisö saisi takuun siitä, että kokee sen, mitä esityksen on suunniteltu antavan? Kun paljon muutakin voi mennä pieleen, ja tuottaja raapii päätään korjatakseen tilanteen. Ehkä nyt ollaan sen poliittisen agendan ytimessä, että esiintymistiloja on tarjolla surkean vähän. Pakko käyttää niitä tiloja, mitä saadaan eikä voi alkaa nirsoilla. Vähän silti äkisen siitä, että harjoitukset ja randomit ihmiset saavat sabotoida esityksestä tilavuokraa maksavan teoksen. Minusta esitys vaan menee noiden muiden tarpeiden edelle. Kalja ei ole elämys enkä nykyään viitsi enää maksaa siitä, että sen saa juoda ihme härdellin keskellä, niinku ruuhkabaarissa. Siksi olen niin nirso maksamaan älämölöstä vähäisten kulttuuririentojeni sivutuotteenakaan.

torstaina, syyskuuta 1

Poljento hurja

Elämä paiski tuossa päin naamaa vähän aikaa. Räpistelläänpäs sitten taas jaloilleen, että on keveämpi askel. Tänään on kuitenkin ollut aivan aihetta olla itsestä ylpeä. Työpäivän päälle kirjoittelin opinnäytetyötä. Hommat edistyy. Antaa niiden siis tehdä niin jatkossakin...

Jäi kirjoittelumoodi päälle, joten päätin samalla päivittää blogin. Kirjoittaminen omaksi huviksi on piristävää, opiskelukirjoittelu taas vie kaiken energian. Jännittävää, kuinka sama toiminto voi tuottaa niin erilaisia olotiloja. Lukemisesta voisin sanoa samoin, mutta kyllä opiskeluun liittyvät kirjatkin voivat tempaista mukaansa. Enpä sitten sanokaan samoin.

Teen työharjoittelun aika mielenkiintoisessa paikassa, nimittäin tuotan tanssia. Olen melko vakuuttunut tällä hetkellä, että esittävät taiteet on minun juttu - mutta vain tuottajana. Kohta kokeilut erilaisissa kulttuuriorganisaatioissa päättyvät ja sitten pitää varmaankin keskittyä yhteen. Ainakin, jos haluaa tehdä töitä uramielessä. Freelanceri saa päättää töistään, mutta työ on todennäköisesti kausittaista. Tällaiselle ihmiselle, jolla on kokemusta todella erilaisista töistä ja kiinnostus vielä moninaisempaa, yhteen työhön keskittyminen on ongelmallista. Ei siten pääse toteuttamaan itseään täysillä eikä edistämään kaikkea tärkeää maailmassa. Minulla taitaa olla projektipörrääjän luonne, ainakin maailmanparantajan.