Luulisi että maailmasta ei puheenaiheet kesken lopu. Meille tulee tällä hetkellä sekä Keskari että Hesari. Luen niitä, minkä ehdin mutta eihän niitä ehdi ikinä kannesta kanteen lukea. Täytyypä taas samalla mainita etten ole tuon Keskarin ystävä, koska siinä ei liiemmin lukemista ole.
Asiaan. Luen lehtiä ja harhailen blogimaailmassa lähes päivittäin. Kuuntelen radiota ja uutisia päivittäin usean tunnin ajan. Mutta silti en keksi kirjoitettavaa, eikä maailmassa tunnu olevan kirjoitusintoa herättäviä asioita. Olisiko nyt taas menossa sellainen infoähky? Vai pelkästään elämään kyllästyminen?
Harva asia jaksaa yllättää lähes keski-ikään ehtinyttä. Paljon on maailmassa ehtinyt nähdä ja kokea ja kaikki asiat näyttävät mukailevan samoja kaavoja. Pessimistinä tietenkin haluan aina todetakin, että tuohan oli jo tiedossa ja pitihän se arvata. Mutta anyhow, sykähdyttävyyksiä en ole vähään aikaan kokenut.
Olen yrittänyt ihan tosissani keksiä aiheita, jotka kirvoittaisivat muutaman lauseen. Kuuntelen radiota herkällä korvalla, että sieltä jäisi joku teema mieleen, ja kotona pääsisin pohdiskelemaan blogiini tai keittiön pöydän ääreen maailman menoa. No ei niin vain käy. Yhtä radiojuttua etsiskelin kuumeisesti Ylen Areenasta. Siinä arvostamani Kaj Kalin (muotoilukriitikko kaj pääasiassa) puhui taas järkeviä designin ja muotoilun asemasta. Mutta ei sitäkään sitten löytynyt, enkä muistanut itsekseni haastattelun tärkeimpiä pointteja. Niinpä en kirjoittanut siitäkään.
 |
| ikävä juurille |
Mitä ihminen sitten ajattelee, kun tuntuu että mitään ei päässä liiku? Vaikuttaa pahasti siltä, että asioita, joita ei saisi miettiä. Kuten työasioita vapaa-ajalla ja siivoamista saunassa ja ulkoilua työpöydän ääressä. Ja aivan arkisia asioita, vaikka niihin ei arvokasta aivokapasiteettia kiinnostaisi paljon käyttääkään. Arki kulkee, vaikka sitä ei miettisi.
Tahmea innottomuus sai kuitenkin ostamaan sukset niiden tilalle, jotka äiti lukioaikoina omi itselleen. En ole vielä uskaltautunut ladulle koittelemaan. Olen lukenut kirjoja, vaikkei niistä ole ajatuksia jälkikäteen irronnut. Olen kai vähän nauttinut toisiin maailmoihin uppoutumisesta. Tämän vuoden villasukkasaldo alkaa olla jo kaksi paria. Itselle en ole kutonut, vaan toisille on mukavampi. Vaikkakin kiroilen enemmän toisille tehdessäni. Työntekohan se enimmän ajan vie ja silti ei ole siitä kirjoitettavaa. Ei taida älyllisesti haastaa, kun ei kiinnosta puhua vapaa-ajalla tekemisistään.
Joku muu, jolla ei ole tahmaa aivoissa ja yletön kyllästyminen kaikkeen voisi kirjoittaa kiinnostavasti näistä asioista (- lukisin!):
"Äärioikeisto Suomessa -kirjan provokaatio - eli mistä ihmisellä on oikeus provosoitua ja miten provosoitunut ihminen saa käyttäytyä?"
"Voiko ihmisen lahjakkuus ja persoonallisuus muuttua? Kasvun ajattelutapa ja muuttumaton ajattelutapa vastakkain - voiko olla samanaikaisesti molempien ajattelutapojen takana?"
